perjantai 26. joulukuuta 2014

Blogin tulevaisuus

Aloitin tämän blogin ajatuksella, että pidän tätä ainakin vuoden. Ajattelin siis, että tästä saattaa tulla vain vuoden projekti, tai sitten jatkan pidempään. Olen päätymässä siihen, että jatkan blogia, mutta hieman eri tavalla.
En ajatellut jatkossa kirjoitella viikkopostauksia, vaan ainoastaan kuukausikatsaukset. Ajattelin pelkkien lukujen listaamisen ja viikottaisten ostosten esittelyn sijaan koittaa kirjoittaa enemmän ajatuksistani. Olenhan sitä jo ekana vuonna tehnyt, mutta toivottavasti pystyisin keskittymään siihen jatkossa lisää.

Ruusuja ja risuja ja kehitysehdotuksia ja kysymyksiä?
Niin ja nyt on hyvä hetki sanoa vielä erikseen kiitos lukijoille!

5 kommenttia:

  1. Minä ainakin toivon että jatkat blogiasi. Nythän on tietysti uusia tuuliakin kun olette hankkineet oman asunnon. Mielenkiintoista mielestäni on myös sekin että mihin ne rahat tosiaan kuluvat, joten toivon että jatkat silläkin linjalla myös tulevaisuudessa ja tietysti myös omat ajatuksesi asioista kiinnostavat. Kiitos itsellesi mielenkiintoisesta blogista :)

    VastaaPoista
  2. Sama täällä. Mielelläni seuraisin jatkossakin rahankulutustasi, vaikka sitten kuukausittain. Ja mielelläni lukisin myös muita ajatuksia ehkä asiaan liittyen ja ei liittyen. Jatkan siis ensi vuonnakin lukemista!

    tp

    VastaaPoista
  3. Ajatuksista kirjoittaminen kuulostaa hyvältä. Älä vain lopeta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lopeta. :) Olenkin saanut jo pari ideaa, mistä kirjoitan tammikuussa vuosikatsauksen jälkeen. Ehkä mun on nyt parempi ajatella, että jatkan toistaiseksi, enkä sitouta itseäni mihinkään vuoden pituuteen. Voi olla, että haluan jatkaa vielä vuosia, mutta jos vaikka puolen vuoden päästä kiinnostus lopahtaakin, niin ei sitten tule oloa, että jätän jotain pahasti kesken.

      Poista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!