lauantai 19. syyskuuta 2015

Kesälomakaihoa ja työvitutusta

Olin tänä kesänä elämäni ensimmäistä kertaa täyspitkällä kesälomalla; 4 viikkoa putkeen. Koska en muutenkaan ole töissä kokoaikaisena, ei muutos mulla ollut niin suuri kuin mitä kuvittelen monilla 37,5 h/vko -työntekijöillä olevan työn ja loman välillä. Mutta vaikka välillä olen ollut hyvinkin vähän töissä, on mulla kuitenkin vähintään yksi päivä viikossa ollut, ja vähintään 6 päivää kuukaudessa. Siihen verrattuna kuukausi vapaalla oli kyllä merkittävä muutos mullekin.

Tykkäsin todella paljon. Ei ahdistusta työstä, jossa ei haluaisi käydä, eikä inhottavaa univelkaa kun pitää herätä liian aikaisin töiden vuoksi. Olo tuntui vapaalta. Väsytti, stressasi, ahdisti ja masensi vähemmän. Olin useammin iloinen ja onnellinen. Myönnän kyllä, että ehkä ihanalla säälläkin oli vaikutusta; sateisen ja melko kylmän alkukesän jälkeen mun loma-ajakseni osuneella elokuulla ei tainnut juurikaan sadella, ja joka päivä aurinko paistoi ja lämpöä riitti.

En mitenkään erityisesti matkustellut tai tehnyt muuta kovin erikoista "lomapuuhaa". Puolison ja ystävien kanssa tuli kyllä tehtyä lyhyitä piipahduksia lähikaupunkiin tai mökille. Harrastin harrastuksieni parissa enemmän, ja hiukan vietin aikaa ystävien ja kavereiden kanssa enemmän. Elin melko samalla tavalla miten elän muutenkin päivinä, jolloin ei ole töitä ja jolloin ei ole seuraavana päivänä töitä. Oli mukavaa, enkä jäänyt kaipaamaan mitään ihmeellistä erikoisuutta. Nautin loma-arjesta.

Tajusin, että olen todella kyllästynyt nykyiseen työhöni, ja että työni alentaa merkittävästi mun elämänlaatua; enemmän, mitä olin kuvitellut.

Niinpä aloin kesälomapöhnäilossani miettiä, jospa sitten kuitenkin olisin jossain melko lähitulevaisuudessa 3 kuukautta täysin ilman tuloja; irtisanoutuisin työstäni ja kärsisin karenssin. Pääsisin eroon työstä, josta en pidä, ja jättäytyisin kokonaan työttömäksi. Etsisin kivempia töitä, ja jos ei löytyisi, pärjäisin kyllä jatkossa pienillä tuloillani, siis sillä alle 600 €:n nettotyöttömyyskorvauksella. Asuntolainastani huolimatta mun ei ole mikään ehdoton pakko käydä töissä, joten miksi roikkuisin elämääni kurjistavassa asiassa.

Todellisuudessa irtautuminen on kuitenkin vaikeaa. En ole koskaan ollut kovin rohkea uuteen heittäytyjä. Karenssi harmittaisi, ja se pidentäisi mun asuntolainan takaisinmaksuakin noin vuodella. Lisäksi työkkäri voisi irtisanoutumiseni johdosta mahdollisesti alkaa asennoitua muhun eri tavalla, ja ruveta kenties tyrkyttämään esim. sellaisia kokoaikatöitä, joihin olisi vielä pitkä työmatkakin... Päätinkin nyt kompromissina tehdä niin, että olen töissä jatkossa aiempaakin vähemmän, mutta en irtisanoudu ellei työ ala tuntua todella paskalta tai ellen saa ensin kivempaa työtä. Tosin se karenssi voi tulla silloinkin, vaikka olisi jo uusi työ, mutta tulottomuuden sijaan saisi edes sen pienen palkan silloin, kun vanhasta eroon pääsee. Ja ehkä asenne työkkärissä olisi eri, kun irtisanoutuu vanhasta vasta uuden työn jo alettua.

Lomani loppupuolella hainkin juuri yhtä työtä, mutta en taaskaan päässyt edes haastatteluun. :( Harmittaa. Työ olisi ollut osa-aikatyötä, työmatka olisi ollut n. 1,5 km (!), eikä olisi ollut aikaisia aamuherätyksiä. Ei olisi ollut asiakaspalvelua, eikä fyysisesti raskasta. Luulen, että olisin tykännyt itse työn sisällöstäkin. Vaikutti todella hyvältä. Luulen, että olisin ollut työnantajankin kannalta oikein hyvä valinta.

Työhön paluu loman jälkeen sujui siis odotetusti aika nihkeästi. Heti tuli aikaisten herätysten stressi ja vitutus, yleisesti kovin surkea olo. Nyt haluaisin kovasti löytää uuden työpaikan, mutta koska kriteerini täyttäviä työpaikkoja ei juuri tunnu olevan tarjolla, vanhassa roikkumista hampaat kiristellen on luvassa ehkä vielä pitkäänkin...

Tiedän, että pitäisi panostaa aktiivisempaan työnhakuun, eli hakea myös niihin työpaikkoihin, joista ei ole työpaikkailmoituksia tehty. Olen ollut osittain passiivinen (eli hakenut vain kaikkiin sopiviin ilmoituksiin) siksi, koska sopivasta työpaikasta haaveillessa mieleeni tulee lähinnä vain kriteerejä, joita en työltä halua, ei työnantajia, joille haluaisin töihin. En siis oikein keksi, mihin niitä hakemuksia lähettelisi. Tai millaisia avointen hakemusten edes kuuluisi/kannattaisi olla. Toki olen ollut myös ihan vain laiskakin tässä asiassa.

Ja niin, ne hankalat kriteerini;

Toivoisin työpaikaltani seuraavaa;
-ehdottomasti osa-aikatyö, mielellään n. 15 h/vko
-mielellään alle 5 kilometrin päässä kotoani, ehdottomasti alle 10 kilometrin päässä
-ei yötyötä
-ei ulkotyötä
-ei fyysisesti liian raskasta (esim. ei painavien tavaroiden nostelua tai koko päivän seisomistyötä ->jälkimmäistä jalkani ei vaan millään kestä)
-ei puhelimessa puhumista (paitsi tottakai mahdollinen kollegoiden kanssa silloin tällöin kanssakäyminen sopii, mutta ei missään nimessä varsinaista puhelintyötä)
-ehdottomasti ei tuputtavaa myyntityötä
-työvuorot alkaisi vaikkapa 9 tai 10 aamulla, ei esim. 7 aamulla...
-työvuoroista sopiminen olisi joustavaa

Ja jos vielä unelmoida saa, niin työhön liittyisi;
-ei koko ajan kiire
-ei asiakaspalvelua
-ei viikonloppuisin
-hyvä työilmapiiri
-ei liikaa yläpuolelta sanelua, vaan edes joskus pieni mahdollisuus itse vaikuttaa työhönsä

(Ehkä unohdin jotain, mutta nuo kai tärkeimmät.)

Mitä taas mulla olisi tarjota työnantajalle?
Olen työntekijä, joka on huolellinen, tarkka ja täsmällinen, fiksu ja tehokas. Työstä tykätessäni olen myös ahkera (tällä hetkellä ei voi sanoa, että olisin... ;D ) Ajatteluni on loogista ja rakastan numeroita. Suoritettuna korkeakoulututkinto. Kielitaidot hyvät.
En kuitenkaan hamuile mitään vaativia asiantuntijahommia, vaan tyydyn vaikkapa siihenkin, ettei aivoille ole juuri mitään käyttöä. En siis tylsisty heti vaikka työ olisi pelkkää yksinkertaista rutiinia, kunhan se rutiini ei esim. ole sitä fyysisesti raskasta puurtamista. En vaadi yli 10 €:n tuntipalkkaa tai minkäänlaisia tuntitakuita, en ole hupisaikuttaja; itseasiassa ihan päinvastoin, haenhan osa-aikatyötä juuri siksi, että niin voin välttää tämän tästä pitkillekin sairauslomille jäämisen.

Taitaa olla mission impossible.

10 kommenttia:

  1. Ja minä taas en tykkää yhtään siitä, että lopetetaan työ ja ryhdytään täysipäiväisesti valtion (tai työkkärin tai liiton tai minkä vaan) elätiksi. Minä en tee töitä siksi,että toiset saa valita tekevätkö töitä vai ei.
    Eri asia jos rahaa on niin paljon, ettei sitä tarvitse saada valtiolta lisää tekemättä mitään sen eteen.

    Tästä syystä se perustulo olisi ehkä hyvä idea. Sen saisi kaikki ja loput siihen päälle olisi itsestä kiinni. Siihen päälle ei saisi jotain harkinnanvaraista tukea enää (tiedän ettet nytkään saa toimeentulotukea).

    Eksyin blogiisi. Pärjäät vähällä, hyvä niin ja kunnioitettavaa. Sori avautumiseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei mitään, kyllä tänne saa avautua ja kritisoida kirjoittamaani, kunhan sen tekee asiallisesti eikä turhaan ilkeile.

      Mun työttömyyskorvaushan on (soviteltua) peruspäivärahaa, eli tulee kokonaan Kelalta. Tosin myös ansiosidonnaista nauttivat "suurituloiset" työttömät saa omista rahoistaan suuren osan valtiolta, osan taas työntekijöiden (siis minunkin) ja työnantajien maksamista pakollisista vakuutusmaksuista, ja vain pieni osa tulee työttömyyskassoilta. Eli lopulta lähes kaikkien työttömyyskorvauksien maksajina on valtio ja sen maksajina taas työssäkäyvät. Oikeassa olet siis siinä, että sinä maksat työlläsi mun työttömyyttä.

      Vaikka kuvitellaan, että työttömyyskorvauksia ei olisi ollenkaan olemassa, en silti pystyisi pitkäaikaiseen kokoaikatyöhön. Ehkä jojoilisin työn ja sairausloman välillä. Oma valintani työn ja työttömyyden välillä ei ole siis täysin puhdasta valintaa, vaan se on tasapainoilua voimavarojen riittävyyden ja haluamisen kanssa.

      Perustulomalleja on monia erilaisia (itse kannatan lähinnä Vihreiden mallia, jossa mm. on melko maltillinen taso rahan määrälle, mutta ei kuitenkaan liian oikeistolaisia sääntöjä koko järjestelmässä), mutta kyllähän niissä lähes kaikissa, kaikista oikeistolaisimpia lukuunottamatta, jää jäljelle myös joitakin harkinnanvaraisia lisätukia. Vaikka en niitä lisätukia itselleni kaipaa, enkä niitä luultavasti edes saisi, olen ehdottomasti niiden jäljellejättämisen kannalla. On oikeasti tilanteita, joissa lisäapua tarvitaan, esim. suurien sairauskulujen vuoksi.

      Uskon aidosti, että perustulo kannustaisi ihmisiä enemmän töihin. Se lisäisi taatusti osa-aikatöiden tekemistä ja mikroyrittäjyyteen ryhtymistä. Toisaalta se mahdollistaisi paremmin köyhien opiskelijoiden opiskelemisen sen sijaan, että opiskelun lomassa täytyy tehdä töitä ja/tai stressata siitä, riittääkö rahaa ruokaan. On käsittämätöntä, että yksi ihmisryhmä on rajattu toimeentulotuen ulkopuolelle, ja opiskeluun keskittymisen palkkana on vain 300 €/kk. +asumislisä max. 200 €, kun taas muiden ihmisten välttämättömänä miniminä pidetään vähintään 400 €:a kaikkien asumiskulujen päälle.

      Hahaa, innostuinpa mäkin avautumaan. :)

      Poista
  2. Työnhaku on kyllä niin pehvasta, se on työlästä ja lannistavaa jos se toivottu paikka ei sitten aukeakaan. Haluaisin sanoa kuitenkin että älä anna periksi, yhdet pakit ei vielä oo mikään lopullinen tuomio jos löydät jonkun työn ja/tai firman missä haluaisit olla töissä. Mäkin sentään tähän nykyiseen firmaan lähetin aikanaan useamman hakemuksen eri tehtäviin, ennen kuin tärppäsi :D Jotenkin sitä vaan tiesi että tässä olisi hyvä työnantaja tulevaisuutta ajatellen.

    Ajattelen myös samalla tavalla tuosta, että tyhjän päälle ei ole kiva heittäytyä. Itsekin olen sinnitellyt hampaat irvessä aikanaan kurjissa kesätyöpaikoissa, koska ei nyt vaan olisi ollut järkevää taloudellisesti olla kesää palkatta. On kuitenkin tosi hyvä, että rohkeasti myöntää itselleen että se nykyinen työ ei nappaa, ja jollain aikataululla hakeutua johonkin muuhun mukavampaan työhön.

    Toki se on selvää, että täydellistä työpaikkaa ei ole ja jotain miinuksia on kaikissa kestettävä. Mutta ottaa vaikka sen tavoitteeksi, että töissä olisi niin mukavaa, että töistä lähtiessä ei kanna mitään ärsytystä tai murheita kotiin asti, jotta työ ei pilaa sitä arvokasta vapaa-aikaa.

    En tiedä oliko tästä kommentista nyt mitään iloa tässä asiassa, mutta toivon todella että löytäisit pian jotain muuta mieluisampaa työtä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täydellistä työpaikkaa ei (ainakaan mulle) ole olemassakaan. Lähinnä nyt sellaista "ihan ok" -paikkaa haeskelen. Se tosiaan olisi jo paljon, ettei työtään vihaisi... Ettei aina herätyksen tullen ajattelisi että "ei vittu, ei millään jaksais".
      Ja siis mähän oon esim. hakenut asiakaspalveluhommiinkin, vaikkei siitä mulla mukavia kokemuksia ja ajatuksia olekaan. Että en mä niitä ihan kaikki kriteerini täyttäviä paikkoja odottele, vaan haen, kunhan on sinne päin.
      Mutta tuo viimeisin hakemani paikka oli kyllä kiva muistutus siitä, että todella kivalta tuntuviakin paikkoja voi olla olemassa. Vaikka se harmitti tosi paljon, ettei sinne päässyt, niin tuli siitä kuitenkin sellainen positiivinen fiilis, että saattaa niitä kivoja paikkojakin tulla yhtäkkiä eteen. :)

      Poista
  3. No et sinä ainakaan palkan suhteen paljoa pyydä.. korkeakoulututkinto ja 10 euroa tunnilta tai jopa alle on sinusta ok. Itse omaan alemman korkeakoulututknnon ja koen, että tuntipalkka on sitten kyseessä osa-aikainen tai kokoaikainen työ pitää olla lähemmäs 20 euroa. Toki se rippuu työn vastuullisuudesta myös, mutta ei ainakaan alle 15 eur on minun kantani!

    Saanko udella minkä takia et voi tehdä täyttä työviikkoa? Itse pohdin myös tätä työviikon mittaa usein, koska 5 pvä/vko vie kaikki voimat. Yritän nyt tehdä 4 pvä/vko ja pe-su vapaata ja kuulostella auttaako se olotilaan. Hiukan hirviittää, että mitä jos voimat ei enää riitäkään työntekoon : (

    Jos saan toivoa, niin voisitko kirjoitella useammin! Minua ainakin kiinnostaa kaikki rahaan ja velkoihin liittyvät postaukset.

    Olen lukenut blogiasi jo pitkään. Aina vain jaksan äimistellä miten pienellä tulet toimeen!

    Siru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin sitä, että toivoisin kyllä vähintään 10 €:n tuntipalkan. Sen allekin voisin suostua, mutta en mielellään. Tällä hetkellä saan työstäni tuntipalkkaa, joka on 11 ja 12 euron välillä.
      Mullakin on vain kandidaatin tutkinto, ei maisterin. Mutta koska juuri en hamua niitä vaativia asiantuntijahommia, vaan tähtäimessä on "paskat perusduunit", valitettavasti palkkakin on sitten matala. Lähinnä nyt esim. kaupan alan tessin mukaiset palkat on mielessä.

      Saa udella, ja syykin on täällä samankaltainen/-suuntainen. Eli psyykkiset syyt. Mulla on vuosien masennushistoria. En ole sitä täällä halunnut mainostaa, koska en ole halunnut, että musta luodaan mielikuva lähinnä sen perusteella, mutta ei se mikään salaisuuskaan ole. Olen siitä jokseenkin toipunut "terveeksi", mutta stressiherkkyys, voimien vähyys ym. uupumusalttiit persoonallisuustekijät on jäljellä. Olen sinut sen kanssa, että musta ei ole enää koskaan kokoaikatöihin, elämä pitää vaan koittaa muokata sellaiseksi, että voimat ja aika riittää elämästä nauttimiseen, koska muuten missään ei ole enää mitään mieltä.

      Kiitos kommentistasi Siru!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Arvostan rehellisyyttäsi koskien terveyttäsi. Niin moni ei uskalla mielenterveysongelimsta ääneen puhua - itse kuulun siihen ryhmään. Huomaan, että olen jo vuosia mennyt äärirajoilla ja selkeä masennus vaivaa, mutta kovasti yritän pärjätä normaalisti näyttämättä asiaa muille. Ehkä sekin on jonkinlainen heikkous, että ei uskalla myöntää olevan loppu ja masentunut?

      Oletko yrittänyt saada osaeläke papereita?

      Olen omalla kohdallani monta kertaa miettinyt, että tuleeko vielä sellainen päivä, että kaikki romahtaa, että en vain jaksa enää mitään.. ja jos niin käy niin kuinka siitä sitten jatketaan?? Mielenterveyssyistä on hankalempi saada sairaslomaa saati eläkepapereita. Lääkkeisiin en halua sekaantua (enää, kokeiltu on joskus nuorena).

      Vaikutat olevan "sinut" asian kanssa ja olet tyytyväinen tilanteeseesi vaikket koekaan pystyväsi täysi viikko työhön. Voi kun osaisin itsekin suhtautua asiaan noin!

      Siru



      Poista
    3. Oli munkin vaikea puhua mielenterveysongelmistani aluksi, mutta nyt vuosien jälkeen enää ei. Käymäni prosessin (mm. psykologi, psykiatri, psykoterapeutti, diagnoosit, lääkkeet, vuosien vertaistuki ja siis kaikkein tärkeimpänä vuosien psykoterapia) jälkeen olen selvinnyt pahoista mielenterveysongelmista vaihtelevan terveeksi. En tarvitse enää mitään mt-apua. Olen oppinut tuntemaan itseni ja tietämään ja hyväksymään, että mulla on nyt tän verran voimavaroja ja tietyt energiasyöpöt asiat ei vaan sovi mun elämään. Ja olen pienessä alakulossakin iloinen siitä, miten hyvin voin, kun vertailukohtaa on paljon pahempaan.

      Mihinkään eläkehakemuksiin en ole lähtenyt. Psykiatrin kanssa siitä ei ollut edes puhetta. Minä kun olen tällainen väliinputoaja tässäkin asiassa. En virallisesti tarpeeksi sairas siihen kategoriaan. Hoitoon hakeutuessani olin vielä melko nuorikin, ja mt-eläkkeitä on käsitykseni mukaan kyllä kovin vaikea saada, varsinkin nuorena. Olin sentään juuri sopivan sairas/terve saadakseni kelan tukea psykoterapiaani, joten ensimmäisinä terapiavuosina oma maksuosuuteni oli aika maltillinen, loppuvuosina toki maksoin kaiken itse, ja kalliiksi tuli. Mutta jokaisen euron arvoista oli. Itsellenikään lääkkeistä ei siis ollut/ole apua muuta kuin pahimpaan ahdistukseen, masennukseen auttoi vain terapia.

      Tsemppiä itsensä kanssa sinuiksi tulemiseen Siru!

      Poista
  4. No jopas oli toivomuslista.... ..... Ihan mietiskelin josko olet tosissasi. Rehellisesti sanottuna se kuulostaa harvinaisen laiskan ihmisen toivomuksilta. Tuli mieleeni että ehkä olet suuresti ylipainoinen.

    Minäkin kannatan yleisesti lyhyempään työviikkoon siirtymistä. Ihmisillä tulee olla elämässään muutakin sisältöä kuin työ. Lisäksi se auttaisi perheiden ja ihmisten hyvinvointiin. Siihen mennessä kun se on yleisesti käytännössä, käyn vain, vaikka olen aika hajalla siitä että työviikon päätteeksi täytyisi myös tehdä kotitöitä jotka vievät ne loputkin mehut. Työttömänä ollessa nuorempana olisin ottanut mitä vain, millä palkalla vain ja missä vain. Suostuin niin surkeisiin työtarjouksiin, että se myös hidasti etenemistäni ammatillisesti, huomaan jälkikädestä.
    Laiskuudesta ei minua voi syyttää. Paskapalkalla määräaikaisessa työsuhteessa olen myös ympäri vuoden pyöräillyt työmatkoja, ja työnantajan toiveesta tarvittaessa vaihtanut työkohdetta. Siihen en kyllä enää alkaisi.

    Tiesitkö että työkkärin karenssi ainakin aiemmin on ollut 6kk siinä tapauksessa että itse sanot itsesi työttömäksi.
    Mutta mielestäni työttömän ei kuulukaan maksella asuntolainoja. Eikä erityisesti jollei se ole väliaikaista ja jollei aktiivisesti tee kaikkea mitä vain tarjotaan. Tällaiseen en ole ikinä törmännyt, että henkilö hakee 15-tuntista työviikkoa, ja samalla vahvistaa omistustaan kiinteistöön. Ihan hullua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se oli toivomuslista, ei vaatimuslista. Ihan tosissani olen.

      En ole yhtään ylipainoinen, tosin en ihan hahmota, miten se liittyy mihinkään. Laiska on lihava?
      Kommenttiasi en kyllä muutenkaan hahmota, taidat itse vähän provoilla? Aika ristiriitaista tekstiä...

      Karenssi on tuossa tapauksessa 90 päivää; http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_jaat_tyottomaksi/tyottomyysturva/karenssi/index.html.

      Poista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!