sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Testamentti

Harmaa marraskuu, kamala kylmä talvi tulossa, ja viikko toisensa jälkeen ikäviä uutisia maailmalta. Mikäpäs siis mukavampaa, kuin ajatella kuolemaa. :D

Tein testamentin, kun olin 28-vuotias. Mulla oli ollut siinä vaiheessa jo 10 vuotta elinluovutuskortti lompakossa, mutta muuten en ollut vielä varautunut kuolemaani. Omaisuustestamentin teon yhteydessä tein myös hautajaistestamentin, ja hoitotestamentin tekokin kävi mielessä.

Hoitotestamentilla voi kertoa mm. millä laajuudella lääketieteellisiä hoitotoimenpiteitä haluaa tehtävän, jos ei esim. onnettomuuden takia pysty ilmaisemaan tahtoaan, sekä ihan konkreettisia toiveita esim. hoitokodin arkeen.

Elinluovutustestamenttia ei onneksi enää nykyään välttämättä tarvita, mutta sillä varmistat sen, että omaisten ei tarvitse pähkäillä, mikä tahtosi on ollut elintenluovutusten suhteen.

Hautajaistamentilla voi kertoa, millaiset hautajaisjärjestelyt toivoo itselleen.
Omassa hautajaistestamentissani kerron mm. seuraavaa: kuulun väestörekisteriin, enkä halua siunausta; hautausmuoto tuhkaus; arkku mielellään mahdollisimman ekologinen, ei mielellään sinisävyinen; musiikkina ei saa soittaa/laulaa virsiä.

Varsinainen testamentti on suositeltavaa kaikille, jotka toivoisivat edes osalle omaisuudelleen jonkun muun saajan kuin perimysjärjestyksen mukaisen. Testamentin voi tehdä itse, mutta sen muotoilussa pitää olla tarkkana, jotta se täyttää virallisuusvaatimukset, ja yleensä hiukankin monimutkaisemman testamentin tekijöille suositellaan lakimiehen käyttöä testamentin teossa. Netistä löytyy kyllä ohjeita, ja tein omanikin ilman lakimiehelle maksamista, vaikka se ei ihan simppeli olekaan.

Perimysjärjestys:

-lapset
-lapsenlapset
-lapsenlapsenlapset

-aviopuoliso

-vanhemmat
-sisarukset
-sisarusten lapset

-isovanhemmat
-tädit ja sedät

-valtio

Koska mulla ei ole lapsia enkä ole naimisissa, omaisuuteni olisi mennyt ennen testamentin tekoa vanhemmilleni. Tätä en halunnut.

Testamentissani määrään, että ensin omaisuudestani menee 10 000 € Luonnonperintösäätiölle, ja sen jälkeen kaikki loput avopuolisolleni.

Olen lisännyt vielä lisäkohdan sitä skenaariota silmällä pitäen, että kuoltaisiin Puolison kanssa samaan aikaan esim. jossain onnettomuudessa; tällöin kaikki omaisuuteni Luonnonperintösäätiön osuuden jälkeen saisi siskoni lapset. (Tää lähinnä siitä syystä, että silloin rahani menee suoraan sinne, mihin ne lopulta vuosien kuluessa päätyisi tässä skenaariossa muutenkin; ja menee vain yhdet perintöverot, eikä rahani kierrä ensin vanhempieni ja siskoni kautta.)

Testamenttia voi ja kannattaa muuttaa (tai siis tehdä uusi, ja hävittää vanha) aina, kun oma tilanne tai mieli muuttuu niin, että vanha ajatus ei enää olekaan paras mahdollinen. Olen nyt parisen vuotta ollut ihan tyytyväinen omaan alkuperäiseen ajatukseeni, mutta varmaankin sitä tulee mietittyä tulevaisuudessa vielä uudelleen.

4 kommenttia:

  1. Kiitos taas mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Todella tärkeä aihe, jos haluaa rikkoa kaavaa, kuten sinä.

    VastaaPoista
  2. Eräs tärkeä asia, joka kirjoituksessasi jäi pois on avioehto, mikä mielestäni kannattaa tehdä kun menee naimisiin. Jos kupit ja kipot menevät joskus jakoon, niin on sitten olemassa paperi joka takaa kummankin osapuolen oikeuden omaisuuteensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toki on hyvä miettiä naimisiin mennessä, haluaako avioehdon! Me olemmekin puolisoni kanssa siitä puhuneet, että jos menemme naimisiin, mahdollisesti sen teemme. (Se muuten maksaa, toisin kuin testamentti.)
      Tästäpä päästäänkin siihen, että perintöverojen pienuuden kannalta kannattaisi olla naimisissa, aviopuolisoiden ja avopuolisoiden välisissä veroprosenteissa kun on (mielestäni epäoikeutetusti) huimasti eroa!
      Meidän syyt mennä naimisiin olisikin a) perintövero ja b) rakkautemme juhliminen. Psyykkinen sitoutuminen tapahtui, kun menimme kihloihin, ja muutimme yhteen asumaan. Kumpikaan ei halua vaihtaa sukunimeään, emme halua lapsia, enkä kauheasti perusta siitä että avioliitto on nostettu jotenkin virallisemmaksi ja paremmaksi perhemuodoksi kuin jokin muu. Meille kihlautuminen ei siis ollut lupaus avioliitosta, vaan symbolinen merkki sitoutumisesta; siitä, että sitkeästi koitamme jatkaa yhdessä, vaikka joskus tulevaisuudessa jotain ongelmia suhteeseen tulisikin. Jotenkin se naimisiinmeno on jäänyt, vaikka sitä on vuosien kuluessa harkittukin.

      Poista