tiistai 31. lokakuuta 2017

Lokakuu 2017

Kuukausikatsauksen aika taas. Vähän harmittaa, etten näköjään oikein jaksa ja ehdi töiden takia muita enää postatakaan, mutta en mä tiedä, olisiko mulla nyt niin kauheasti muuta sanottavaakaan. No on mulla pari teksti-ideaa aluillaan, mutta ei ole ollut innostusta käyttää niihin vähiä aikojani ja energioitani. Lukujen seuraamiseen kyllä riittää aikaa ja kiinnostusta. Jatkankin blogia aivan varmasti vielä ensi vuonna, (vaikka työt kyllä jatkuu silloinkin; jee ja voih).
Töissä käydessä olen muuten miettinyt ihan valtavasti asioita; mikä merkitys työssäkäynnillä on ihmisille yleensä, ja mikä minulle; millainen suhde minulla on ihmisiin ympärilläni, millaisia ihmissuhteita muilla on; miten omat traumat ja painolastit vaikuttaa mun työhön ja muuhun elämään ja miten muiden ihmisten sairaudet ja elämäntilanteet on muokannut niistä sellaisia kuin ne on; millainen suhde minulla on tavaraan ja miten ääripäiltään erilaisia ihmiset voikaan olla tässä suhteessa; miten suhtaudun ulkonäkööni ja miten muut ihmiset omaansa; miten eri tavoin ihmiset suhtautuu rahaan; mitkä arvot on mulle tärkeitä, ja minkä niiden mukaisesti toimin työssäni ja minkä niiden vastaisesti; millä työtuntimäärällä olisin onnellisimmillani, ja minkäverran voin tulla työnantajan toivomuksia vastaan menettämättä liikaa jaksamistani; mikä on harrastusteni merkitys minun hyvinvoinnilleni, miten voisin priorisoida niitä enemmän nyt kun ovat jääneet vähän muiden puuhien jalkoihin; mikä on elämän tarkoitus eri ihmisille... Aivoni kai käyvät nyt jotenkin ylikierroksilla, mutta selvästi työni ei ainakaan ole tylsistyttänyt minua vaan päinvastoin antanut valtavasti virikkeitä. :D


Lokakuun tulot;

Palkkatulot: 809,51 € (syyskuun loppu ja lokakuun alku)

Työttömyyskorvaus: 334,32 € (syyskuun soviteltu peruspäiväraha)
Pääomatulot: 0 €
Muut tulot: 20 € (gallup-pisteillä lunastamani Tokmannin lahjakortti)

Yhteensä: 1163,83 €

(Summat nettona)

Lokakuun menot;


Vastike: 121,45

Muut menot 128,09 €;
Perusruokakauppaostokset: 73,05
Puhelin ja netti: 17,05 € (2 kuukauden puhelinlasku 12,10 € ja netti 9,90 €/kk /2 = 4,95 €)
Vakuutus: 16,64 € (kotivakuutus, kai n. 100 € vuodessa)
Terveys: 14,85 € (d-vitamiineja)
Vaatteet: 3,50 € (kirppisvaatteita)
Kosmetiikka ja hygienia: 2,50 € (Lidlistä 2x 1,4 l pyykinpesuainetta 5 €)
Huonekalut ja sisustus: 0,50 € (sisustusjuttu kirppikseltä)

Yhteensä: 249,54 €

(Omat menoni kahden hengen taloudessa)

Tulot 1163,83 - menot 249,54 = 914,29 € säästöön. Säästöprosentti 78,56.



Menot 249,54 € = 21,44 % tuloista 1163,83 €

 
Lisätieto kuukauden rahavirroista;

Rahastosäästämiseen, (Nordnetin ja) Seligsonin indeksirahastoihin, meni vain 90 €. Oli arvot suhteellisesti niin korkealla, ettei huvittanut ostella osuuksia.
Ostamisen sijaan päätinkin myydä; Lunastin Nordean rahasto-ouuksiani n. 450 €:lla. Marraskuussa tai joulukuussa lunastan vielä n. 500 €:lla lisää, koska tyhjennän suunnitelmani mukaan roposeni Nordeasta tuhannen euron verovapauden per vuosi edun mukaisesti, viimeiset alkuvuodesta 2019, ja silloin vasta laskenkin voittoni (tai tappioni).
"Ylimääräistä" rahaa olen nyt vähän väliä tuupannut Bank Norwegianin talletustilille (korko 1,75 %), jonka avasin aiemmin tänä vuonna.

Menoissa ei näy ravintola/kahvila/baari -kategoriaan kuuluvaa Hesburgerin kerroshampurilaista, alennuskupongilla 3,50 €, jonka maksoin gallup-pisteillä lunastamallani hesen lahjakortilla.

3 kommenttia:

  1. Wau! Oot kyllä vähäkulutuksinen! Mua kiinnoistais nuo sun pohdintasi. Kirjoittaisit niistä lisää. Sais peilattua omia asenteitaan. Mä koen ajattelevani poikkeuksellisesti monesta asiasta.
    Terv. Fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, mutta ainakaan lähiaikona en ole kirjoittamassa lisää. :(

      Ensinnäkin ajatukseni on ehkä vähän sekavia hajatelmia ja irrallisia juttuja, joista koherentin tekstin kirjoittaminen veisi todella kauan aikaa. Kun pohdiskelen ajatuksiani itsekin tutkiskellen enkä ole aina varma siitä, mitä mieltä olen.

      Toisaalta monet ajatukseni liittyvät niin konkreettisesti johonkin tiettyyn asiaan, esim. työtehtäviini, työpaikkaani, työkavereihini, asiakkaisiin, että niistä yleisellä tasolla kirjoittaminen olisi hankalaa, kun siihen pointin tajuamiseen olisi olennaista kuulla ne tarkoittamani yksityiskohdat ilman kiertelyä ja hämärtämistä. Ja liikaa en halua täällä paljastella juuri esim. työpaikastani tai työkavereistani.

      No mutta jos jaksat, niin kerro ihmeessä omista ajatuksistasi!

      Poista