sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Between jobs

Marraskuun puolivälissä alkanut työsopimukseni päättyi tammikuun lopussa. Uutta sopimusta ei tehty, koska työtehtäväni loppui. Jäin kokoaikatyöttömäksi. Ajattelin, että ihan kiva päästä taas työttömäksi, olen sairausloman tarpeessa, todellakin pidän nyt hauissa taukoa ja hainkin vain pariin "ei ihan kauheeta paskaa" -paikkaan joihin oli jälleen tehostetun työnhaun palvelun painostamisen takia pakko hakea.
Mutta sitten kuulin tähän viimeisimpään työpaikkaan liittyvästä toisesta työstä, ja hain vapaaehtoisesti siihen. Muitakin hakijoita oli ja aidosti yllätyin suuresti, että juuri minut valittiin paikkaan! Päätös tehtiin nopeasti, sopimus tehtiin jo tällä viikolla, ja aloitan uudessa työpaikassa ensi viikolla. Tuo edellinen työni tuo tähän helpotusta siten, ettei ihan kaikkea tarvitse opetella alusta, vaan osaan jo jotain, mutta silti varsinkin alku vaatii taas paljon uuden opettelua.
Olen innoissani ja kauhuissani! Tuntuu, että jos oikein hyvin käy, tästä saattaa tulla mulle pitkäaikainen ja mieluinen työnantaja ja työpaikka. Ja sopimus on onneksi nollatuntisopimus, parasta minulle tällä hetkellä! Nollaviikkojakin on siis onneksi tulossa, mutta töitä on kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti tiedossa mahdollisesti hyvin pitkällekin. Alkuhaistelujen ja vaistoihin luottamisen perusteella sanoisin, että toimipisteellä on melko hyvä työilmapiiri ja vähintään ok pomo! Odotan innolla ja toivon etten joudu ainakaan kovin pahasti pettymään. Olisipa perehdytys kelvollista ja kaikki sujuisi hyvin! Jee ja hui!

5 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Itse uskon että kaikille löytyy sopiva homma kun vaan jaksaa etsiä.

    VastaaPoista
  2. Onnea, ja hienointa että olet itse tyytyväinen ja innostunut työn suhteen! :)

    Miten työttömyysturvan suhteen menetellään, kun kyseessä on nollatuntisopimus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molemmille onnitteluista!

      Ei kai mitenkään erityisesti. Olen työkkärissä kirjoilla työssäkäyvänä työnhakijana, ja oikeus työttömyyskorvaukseen säilyy samoin kuin lyhyellä tai vähätuntisella määräaikaisella sopimuksella tai täysin työttömänä.
      Työttömyyskorvaus lasketaan soviteltuna palkan euromäärän mukaan. Niiltä viikoilta, jolloin työtunteja tulee vähintään 18, kertyy työssäoloehtoa, ja niiltä viikoilta, joissa tunnit jää alle, ei sitä kerry. Samoin siis toimii kuin esim. sellaisella muutaman kuukauden määräaikaisella sopparilla, jossa on vaikka minimitunnit 15/vko, mutta tunnit vaihtelee viikoittain.
      Nollatuntisopimuksissa/puitesopimuksissa voi olla keskenään pieniä byrokraattisia eroja; esim. maksetaanko lomakorvaukset kuukausittain vai kerryttääkö työskentely lomaoikeutta ja lomarahaa.
      (Töiden ja työsuhteen loppuminen voi myös olla erilaista eri byrokraattisten kirjausten takia, jonka vuoksi nollatuntisopimuksista irtisanoutumisista voi olla riski saada karenssia. Itsellenikin tuli vuonna 2018 töiden loppuessa ilman irtisanomista yllätyksenä, että silloinen nollatuntisopimukseni oli kirjauksiltaan erilainen kuin sitä edellinen, josta minut oli irtisanottu. Ei tietenkään olisi pitänyt tulla, vaan omista asiakirjoistaan pitäisi olla perillä...)

      Poista
  3. Onnea uudesta työstä! Kävi tosi hyvin :)
    Toivottavasti viihdyt uudessa työssä ja se lähtee käyntiin ja rullaamaan sopivalla tavalla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmaan aikaisintaan kuukauden päästä osaan arvioida millaista on, kun alkuopettelut on aina niin kuormittavia ja kestää aikansa päästä kärryille kaikesta infoähkystä, tehtävistä, ihmisistä ja paikan käytännöistä. Mutta nyt jo vaikuttaa siltä, että saattoi osua kohdalle tämänastisen työelämäni ajalta paras esimies!

      Poista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!