keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Koronatoimenpiteiden seuraukset elämääni

Miten koronavirustilanne on vaikuttanut minun elämääni?

Ensinnäkin, olen toistaiseksi pysynyt terveenä. Tosin, sitten kun joskus sairastan "jonkun flunssan", en varmaankaan voi tietää, onko silloin kyseessä perusflunssa, perusinfluenssa vai juuri korona. En kuulu riskiryhmään, mutta otan tilanteen vakavasti ja haluan vältellä tartuntaa. Lähipiiriin kyllä kuuluu riskiryhmäläisiä. En kuitenkaan panikoi tai kovasti pelkää altistumista.

Olen kerran elämässäni ollut töissä, joita voisi tehdä etänä. Muuten työtehtävät on aina ollut sellaisia, että paikan päälle pitää mennä. Niin nytkin, etätyöt on poissuljettu vaihtoehto. Minun työpaikkani ei ole mitenkään kriittinen, kuten sairaala, apteekki tai ruokakauppa, mutta ei myöskään sellainen, joka olisi suljettu, kuten koulu tai kuntosali. Sen verran poikkeustilanne on työpaikalleni vaikuttanut, että osalle työkavereistani työvuoroja vielä riittää, mutta osalle enää ei. Minulle, hetki sitten aloittaneelle nollatuntisopparilaiselle, ei juuri nyt toistaiseksi töitä ole. Mutta koska olin jo valmiiksi osa-aikatyötön, nyt vain saan sitten täyttä työttömyyskorvausta sovitellun peruspäivärahan sijaan. Työt ja palkanmaksu jatkuu sitten joskus.

En ole melko pitkään aikaan käyttänyt joukkoliikennettä, vaan pyöräillyt lähes aina joka paikkaan. Talvella olisin muutamia kertoja kulkenut silloiselle työpaikalleni, jos olisi tullut kovat pakkaset tai vaikeat röpelöjäät pyöräteille, mutta koska läpi talven oli ennemminkin vesisadekeli, menin joka ainut työpäivä pyörällä töihin. Nyt en todellakaan aio kulkea bussilla. Sukuloimaan piti erittäin todennäköisesti mennä kaukobussilla huhtikuussa, mutta nyt en haluakaan mennä, menen sinne sitten varmaankin vasta kesällä tai syksyllä.

Minulla ei ole tapana kierrellä shoppailemassa, juosta kulttuuritapahtumissa, käydä jossain harrastusryhmissä tai ylipäätään osallistua kauheasti muihin itseä tai muita altistaviin joukkokokoontumisiin. En juuri matkustele ja lentokoneessa en ole ollut yli 20 vuoteen. Maaliskuun alussa oli kylläkin juuri yksi poikkeus, keikkailta (täällä Turussa), jolle onneksi ehdin osallistua ennen tapahtumien perumisia. Nyt en luultavasti aio käydä muualla kuin metsässä ja ruokakaupassa ja mahdollisesti sitten joskus taas töissä. On tietenkin vaikea arvioida, miten tilanne tulevina kuukausina kehittyy, ja missä vaiheessa jatkaa esim. ystävien näkemistä. Mieluummin sittenkin näkisi kotosalla tai luonnossa kuin jossain baarissa.

On kiinnostavaa lukea "tavallisten" ihmisten kokemuksista nyt poikkeustilanteessa, mm. siitä, miten jo etukäteen kauhistellaan sitä, että pitää olla kotona, jos on etätöissä ja "mitään kivaa" ei enää voi tehdä, kuten käydä harrastuksissa ja matkustella, vaan "seinät kaatuu päälle". Olen niin hämmentynyt. Itselleni kun tällainen "koronakotoilu" on hyvin luontevaa; On ihanaa, ettei tarvitse koko ajan käydä jossain vaan saa oleilla kotona. Harrastuksiani voi harrastaa kotona ja luonnossa nyt poikkeustilassa ihan samaan tapaan kuin ennenkin. Toki ymmärrän, että jollain saattaa olla vaikea keskittyä kotona töihin, jos lapset häiritsee, mutta lähtökohtaisesti se, että on tottunut joka päivä palloilemaan joka puolella kamalasti, on niin eri maailmasta kuin itselläni; Olisi ihan hirveää jos välillä ei olisi kotipäiviä vaan olisi aina pakko lähteä jonnekin. Minulla on hyvin hyvin harvoin tylsää, ja nyt tosi monilla tuntuu olevan ongelmana se, ettei mitenkään keksi tarpeeksi kivaa tekemistä. Outoa. Maailma kun on niin täynnä kaikkea kivaa, ja jos ei muuta keksi, niin voi vaikka lukea kirjoja tai lehtiä tai blogeja tai muuta, kuunnella podcasteja ja katsoa kaikenlaisia elokuvia ja sarjoja. Niin ja se vielä, että tiedostan kyllä, että olen etuoikeutettu, koska minulla on hyvä parisuhde, joten ei lähde hermot vaikka ollaan paljon yhdessä kotona ja toisaalta ei tunnu kamalan yksinäiseltä, kun en asu yksin.


Näinä päivinä sijoitetut rahat palaa tosta noin hups vaan :)


Sijoitusrahastojeni tuotto on nyt ekaa kertaa mennyt miinukselle, tällä hetkellä reilut paritonnia. Helmikuun ATH-luvuista (n. 35 000 €) arvonlaskua on tullut noin kymppitonnin kun huomioidaan jo uudet noin kolmen tonnin merkinnätkin. Yksittäisistä rahastoistani seitsemän kymmenestä on miinuksella. Vain Seligsonin Pharma, GT25 ja Pohjois-Amerikka on vielä plussalla. (Seligsonin Aasia ja Eurooppa sekä Nordnetin Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja ja Spiltan Aktiefond Investmentbolag -rahasto on miinuksella, eniten Norja ja Aasia.)
Miltä tuntuu? Mitkä fiilikset, kun miinuksella ollaan melkein viime vuoden menojeni verran, ja reilussa kuukaudessa on arvo laskenut enemmän kuin viime vuoden tulojeni verran? Ahdistaako? Kaduttaako?
Noh, tuntuu toisaalta innostavalta, toisaalta pahalta. Tuntuu ikävältä, että miinuksella mennään, mutta tuntuu samalla jännältä ja kivalta, että nyt mennään alhaisilla arvostustasoilla. Mähän olen jo jonkin aikaa himmaillut sijoittamista ja odotellut romahdusta. Nyt sitten "saan" alkaa sijoittaa. Bank Norwegianissa on vielä yli 20 000 € jäljellä, ja siitä olen valmis tänä vuonna puolet sijoittamaan. Tiedän, ettei kannattaisi yrittää ajoittaa, mutta pikkasen haluan yrittää silti; pidättäydyin aiemmin melko pienissä merkinnöissä, kun tuntui niin kovin kalliilta, ja nyt sitten nostan lukuja selvästi, kun tuntuu halvalta.
Ei ahdista lainkaan, vielä. Kaduttaa ainoastaan se, etten tehnyt heti tammikuussa vuosittaista tuhannen euron verovapaata myyntiä, tai edes osaa siitä, vaikka kovasti sitä harkitsin, mutta päätinkin myydä vähintään 500 eurolla vasta huhtikuussa. Noh, nyt jäi toistaiseksi myynnit tekemättä, saas katsoa myynkö jotain plussalla olevaa sitten loppuvuodesta vai jääkö tältä vuodelta myynnit tekemättä.
Miksi sitten minua, superpihistelijää, ei ahdista sijoitusten arvon laskeminen? Ehkä siksi, että harkitsin ja mietin näitä asioita hyvin tarkkaan ennen kuin aloin sijoittaa. Mähän en halunnut sijoittaa ollenkaan ennen asunnon ostamista, koska en silloin kokenut olevani valmis ottamaan riskiä sijoittamisesta. Halusin varmistaa taloudellista turvallisuutta sillä, että ostan omistusasunnon ja maksan asuntovelan nopeasti pois, jolloin asumiskulut jää hyvin pieniksi; Näin tarvitsen vähemmän tuloja koska on vähemmän menoja. Vasta sitten kun tämä oli hoidossa, olin valmis ottamaan maltillista riskiä sijoituksilla. Olin siis henkisesti valmistautunut tähän laskumarkkinaan, jopa alkanut odottaa sitä.

Mitä muuta ajattelen tästä tilanteesta; Fiilis on ristiriitainen, enkä oikein tiedä, mitä ajatella, koska toisaalta tässä kaikessa ikävässä kriisissä on hyvin paljon hyviäkin piirteitä. Lentämistä pitäisikin vähentää huomattavasti! Työmatkapäästöjä pitäisikin vähentää. Kaiken turhan paskan tuottamista ja ostamista pitäisikin vähentää huomattavasti! Toisaalta esim. pienyrittäjien yhtäkkinen tulojen loppuminen on kamalaa, puhumattakaan tietenkään itse sairastumisista. Ei luonnonvarojen tuhlaaminen saisi tälla tavalla loppua liian nopeasti, vaan sitä pitäisi pystyä tekemään hallitummin. Harmillista.

tldr; Ei ole vaikuttanut oikein mitenkään! Harrastan ja kotoilen kuten ennenkin, olen epämääräisen määräajan työtön niin kuin olen epäsäännöllisen säännöllisesti ollut ennenkin. Pesen enemmän käsiä ja teen enemmän merkintöjä osakerahastoihin.

1 kommentti:

  1. Minua ei ahdista perheen kanssa kotona oleminen tai salkun arvon muutos, mutta kun osinkoja ei makseta silloin kun pitäisi (ymmärrän kyllä miksi yhtiökokouksia lykätään) ja kun päätöstä osingosta lykätään ja ehdotetutkin osingot perutaan osittain tai kokonaan, se tuntuu pahalta, kirpaisee. Pienituloisena ne pienetkin osingot ovat olennaisen tärkeä osa taloudellista pärjäämistä.

    VastaaPoista