sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Rikkaiden mielestä köyhyys on omaa syytä

Hesari teki kesällä kyselyn, jonka tuloksia se tänään julkaisi. Minäkin vastasin aikanaan tuohon kyselyyn. (Mitään kirjoittamiani vastauksia ei ole siteerattu tekstissä.)
Jutun äsken luettuani tuli kahtalainen olo; toisaalta tuntuu, että tulokset oli sellaisia, kuin kuvittelinkin, toisaalta taas ne tuntui vähän yllättäviltäkin.

Mitä rikkaampi on, sitä todennäköisemmin näkee köyhyyden köyhän omana syynä.

Alla kursiivilla poimintoja tekstistä:

"Tutkimus osoittaa, että yhteiskunnan huipulla olevilla ei ole kokemusta köyhyydestä ja elämän kolhuista, ei edes lähipiirissä. Heidän mielestään yhteiskunta antaa kaikille mahdollisuuden pärjätä."

"Elämänkokemukset ovat rikkailla ja köyhillä ihan erilaisia. Kysyimme, millaisia kolhuja on joutunut elämässä kokemaan tai mitä on nähnyt lähipiirissä. Listasimme vastoinkäymisiä: työttömyys, vammaisuus, mielenterveysongelmat, asunnottomuus, pitkäaikaissairaus, lapsiperheiden ongelmat tai vaikkapa ylivelkaantuminen...

Useimmille varakkaille mikään näistä ei ollut osunut kohdalle, ei lähellekään. Pienituloisten elämään oli osunut kaikkia näitä paljon enemmän. Heille itselleen oli kasaantunut ongelmia, ja he näkivät niitä läheistensä elämässä."

"Hyvässä asemassa olevat luottavat yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin. He näkevät tulevaisuutensa parempana kuin köyhät. Heikossa asemassa olevat kokevat, että heidän on vaikea saada yhteiskunnalta palvelua tai saada tukea sellaisella tavalla kuin he sitä haluaisivat. Luottamus järjestelmään, ihmisiin ja tulevaisuuteen on selvästi heikompi."

"Otettiin 125 suurituloisinta ja 125 köyhintä. Toisten tulot olivat alle 500 euroa kuukaudessa, toisten 15 500–250 000 euroa kuukaudessa."


Itse ajattelen, että toki osalla köyhyys on omaa syytä ja osalla rikkaus on omaa ansiota, mutta usein myös rakenteelliset seikat ja puhdas sattuma vaikuttaa elämän suuntaan.

(Ja sivumennen sanoen vaikka uskon vahvasti sattumiin ja kaaokseen, niin olen silti jossain määrin taipuvainen deterministiseen ajatteluun; en kovin vahvasti usko, että ihmisillä olisi aidosti mahdollisuus juurikaan valita vapaasti.)

Itseäni en koe köyhäksi, mutta toki mussa on enemmän köyhän kuin rikkaan identiteettiä. Jos pitäisi valita köyhän ja keskiluokkaisen väliltä, identifioituisin enemmän köyhäksi. Muthan kai luokiteltaisiin tulojeni puolesta köyhäksi, mutta varallisuuteni puolesta keskiluokkaiseksi. Ehkä osittain tuo alempaan luokkaan identifioituminen johtuu köyhästä opiskeluajasta ja siitä, että vihervasemmistolaisen ajatteluni vuoksi sympatisoin enemmän heikkoja kuin vahvoja.

Mistä päästäänkin sitten tuohon rikkaiden oikeistolaiseen jokainen on oman onnensa seppä -ajatteluun; Kun itsellä on sujunut loppujen lopuksi kaikki niin hyvin, että on asemassa, jossa rahaa tulee todella paljon ja vastoinkäymisetkin on melko vieraita, alkaa helposti ajatella, että kaikki tämä on pelkästään oman sinnikkään raatamisen tulosta. Että on vain omalla työllään ansainnut sen kaiken. Ja sitten alkaa ajattelu, että on epäoikeudenmukaista, kun ei saakaan pitää kaikkea ansaitsemaansa itsellään, vaan liian suuri osa verotetaan pois. "Annetaan niille laiskoille paskoille, jotka ihan omaa syytään on köyhiä eikä yritä tarpeeksi. Jos ne yrittäisi, niin helposti voisi päästä samaan kuin itse on päässyt. Varmaan nuo terveysongelmat ym. vastoinkäymisetkin on köyhien omaa syytä, kun itselle niitä ei ole tullut." Valitettavasti näitä oman onnensa seppiä pääsee liikaa vallankahvoihin, mm. nykyiseen hallitukseen...

5 kommenttia:

  1. "Listasimme vastoinkäymisiä: työttömyys, vammaisuus, mielenterveysongelmat, asunnottomuus, pitkäaikaissairaus, lapsiperheiden ongelmat tai vaikkapa ylivelkaantuminen..."

    Noista sanoisin, että vammaisuus, mielenterveysongelmat, pitkäaikaissairaus ja lapsiperheiden ongelmat(?) ovat itsestä riippumattomia, muut eivät. (Tietysti ylivelkaantuminen, jos se johtuu noista yllä mainituista)

    "Itse ajattelen, että toki osalla köyhyys on omaa syytä ja osalla rikkaus on omaa ansiota, mutta usein myös rakenteelliset seikat ja puhdas sattuma vaikuttaa elämän suuntaan."

    Sanoisin, että rikkaudesta huomattavasti suurempi osa on omaa taitoa/halua/yrittelijäisyyttä. Köyhyys voi olla sattuman kauppaa, mutta rikkaus harvemmin. Persoonallisuus vaikuttaa erittäin paljon menestymiseen elämässä. Osa siitä on synnynnäistä, osa kasvatuksen mukana tullutta. Eli vaikka rikkaalta otettaisiin kaikki rahat pois, pystyisi hän silti menestymään elämässä. Samalla tavalla monet köyhät ovat tottuneet köyhään elämäänsä, eivätkä osaa tehdä oikeita asioita rikastuakseen.

    Itse olen keskivaiheilla, kyllä paremmalla puolella. Olen vain liian laiska ja introvertti jotta minusta tulisi oikeasti rikas/menestynyt. Olen liian tyytyväinen nykytilaani.

    Jos suomalaisten rahat jaettaisiin tasan kaikkien kesken, niin uskon, että 10 vuoden kuluttua oltaisiin aika samassa tilanteessa kuin nyt. En usko että varallisuuserot olisivat pienentyneet. Toki osa nykyisistä köyhistä olisi rikkaita ja päinvaistoin, mutta suurin osa kansasta pysyisi paikallaan. Köyhistä ei voi tehdä rikkaita antamalla heille rahaa.

    "Valitettavasti näitä oman onnensa seppiä pääsee liikaa vallankahvoihin, mm. nykyiseen hallitukseen"

    Politiikkaankin tarvitsee tietynlaisen persoonallisuuden, ei siellä mikään reppana pärjää. Huipulle pääsee vain sosiaalisia taitoja ja kyynärpäitä käyttämällä. Vaikea nähdä miten työtön voisi pärjätä politiikassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit!

      Ajattelemme osittain samalla ja osittain eri tavalla.

      Niin, mäkin kyllä ajattelen, että asunnottomuus on yleensä itseaiheutettua (alkoholisteilla). Kaikilla asunnottomuus ei tietenkään johdu alkoholismista, mutta kuvittelisin, että kuitenkin lähes kaikilla. Pääkaupunkiseudulla varmasti on lyhytaikaista asunnottomuutta muillakin. Ja muutenkin yksittäiset poikkeukset, kuten jotkut öö hometalon ostaneet tai juuri eronneet jne. Ja alkoholismikin on kyllä sairaus, mutta sairaillakin on vastuuta sairautensa hoitamisesta!

      Ylivelkaantumisestakin ajattelen niin, että yleensä se on omaa syytä, mutta aina ei.

      Sen sijaan työttömyydestä olen eri mieltä. En tunne yhtään työtöntä (paitsi itseni jossain määrin), joka ei haluaisi töitä, mutta olen nähnyt vierestä monta työtöntä, jotka hakee koko ajan töitä, mutta ei saa. Osalla siis varmasti työttömyys on omaa syytä, mutta uskon, että ehdottomasti suurimmalla osalla ei.

      Mä taas uskon, että se rikkauskin on usein sattumaa. Esim. rikkaaseen perheeseen syntyminen ei ole omaa ansiota. Sattumaa on, saako hyvän työpaikan vai ei. Sattumaa on usein sekin, sairastuuko vai pysyykö terveenä. Varmasti suuri osa rikastumisessa on myös omaa ahkeruutta, mutta on olemassa paljon niitäkin ahkeria ja yrittäviä ihmisiä, jotka ei koskaan hyvätuloisiksi pääse.
      En usko siihen, että rikkaiden ja köyhien persoonallisuuksissa olisi niin suuria eroja, mihin sinä tunnut uskovan.

      Öäh, kaikki työttömät on reppania, joilla ei ole sosiaalisia taitoja? :D

      Lisäksi mun mielestä se, että jos rikkaaksi/päättäjäksi pääsisi vain itsekkäät ahneet muita tönijät, olisi yksi hyvä syy kyseenalaistaa "menestyjien" oikeus menestykseensä. Jos asema on saavutettu käyttämällä kyynärpäitä, eli etuilemalla ja hyväksikäyttämällä heikompia, niin ei se asema silloin ole mielestäni ansaittu. Röyhkeyttä pitää suitsia, vahvojen itselleen haalimaa yhteistä hyvää pitää jonkun olla jakamassa myös jalkoihin jääneille heikoille. (Mutta mä en usko, että kaikki rikkaat/päättäjät/muut huipulla on psykopaatteja tai kusipäitä! :) Siellä on paljon myös persoonallisuudeltaan kilttejä, introvertteja, altruisteja, taatusti!)

      Poista
    2. Viestissäsi käy ilmi juuri se asia, mikä työttömillä menee vikaan, ja mikä samalla tekee siitä tavallaan "oman vian". Työttömien ei pitäisi tyytyä vain hakemaan töitä, vaan heidän pitäisi keskittyä lisäämään niitä taitojaan ja ominaisuuksiaan, joista työnantaja olisi valmis maksamaan. Jos pelkkä työn hakeminen on todistanut itsensä tuloksettomaksi, niin pitäisi keksiä uusi keino ratkaista työttömyysongelma eikä vain syyttää ympäröivää maailmaa epäreiluudesta. Työttömän pitäisi asettaa itsensä työnantajan saappaisiin ja miettiä, minkälaisia ihmisiä työnantajat tarvitsevat ja haluavat yritykseensä. Työnantajan asemaan asettumista toki vaikeuttaa, jos maailmankuva on sellainen, että kyseessä on riistäjä, joka yrittää vain ja ainoastaan hyötyä toisten kustannuksella. Silloin on ehkä parempikin pysyä työttömänä ja jättää työpaikat niille, joita oikeasti kiinnostaa yrityksenkin paras, joka on samalla yhteistä etua maksivoiva strategia.

      Itse näkisin, että rikkaaksi tulemisessa ratkaisevaa on nähdä toisten tarpeet ja tyydyttää ne, koska muut ovat aina valmiita maksamaan siitä, että heidän elämästään tehdään parempaa. Ei siinä tarvitse olla itsekäs ahne tönijä. Nykypäivänä liika röyhkeys voi enemmänkin olla haitaksi kuin hyödyksi, vaikka ennen se oli enemmän vallitseva tapa toimia (30-luvun johtajuusopit) ja nykyäänkin osa pärjää sillä tyylillä.

      Rikkaaseen perheeseen syntymistä ja vakavaa sairastumista pidän molempia niin harvinaisena ilmiönä, että niitä ei pidä pitää politiikkavalintojen pohjana, koska kokonaisuutena on parempi, jos politiikka luodaan massojen eikä poikkeustapausten pohjalta. Harvinaisemmille tapahtumille voi toki luoda omat poikkeussäännöt, jotka oikeudenmukaistavat tilanteen. Esim työttömyyskorvauksen ei tarvitse olla kaikille korkea, koska joku on voinut sairastua omatta syyttään, vaan voi olla matala työttömyyskorvaus paitsi niillä, jotka ovat sairastuneet omatta syyttään.

      Poista
    3. Niin noh, kyllä mä tunnen niitäkin, jotka on työttöminä joko jatkokouluttautuneet tai alkanut opiskella uutta alaa, mutta töitä ei ole silti saanut. (Osa on, juurikin uuden ammatin ansiosta.)

      Itse olen saanut olla sekä sellaisten työnantajien palveluksessa, jotka ei ole "riistäjiä" että sellaisten, jotka "riistää". Maailmankuvani ei siis ole ainakaan tässä kohtaa mustavalkoinen! Löytyy hyviksiä ja pahiksia, sekä työnantajista että työntekijöistä.

      Itse näen, että suurin osa sairastuneista sairastuu (ja osa pysyy sairaana) ilman omaa syytään. Ja näen eriasteiset terveysongelmat yllättävän yleisenäkin ilmiönä, en harvinaisena poikkeustapauksena.

      Törmättyäni moniin byrokratian lokeroihin ja väliinputomistapauksiin olen taipuvainen kannattamaan yhtenäisempää etuuspolitiikkaa miljoonien eri poikkeustapausten sijaan. Kannatan perustuloa, mutta toki silloinkin pitäisi olla harkinnanvaraisia poikkeuslokeroita, esim. juuri vakavien sairauksien vuoksi.

      Eli olemme kai samaa mieltä siinä, että poliittiset valinnat pitää tehdä suuremman kokonaisuuden mukaan, mutta poikkeuksia unohtamatta. Eri mieltä sitten taas olemme siitä, millaisia ne valinnat on.

      Mä uskon enemmän sattumaan ja ympäristön vaikutukseen ja sinä enemmän reiluun kilpailuun samalta lähtöviivalta.

      Ja niin, mieleen tulee esim. se, että korkeat ansiosidonnaiset työttömyyskorvaukset saattaa välillä olla hölmöjä kannustinloukkuja. Mutta siitä olen ehkä jäävi puhumaan yhtään mitään, koska en ole siihen koskaan itse ollut kosketuksissa, enkä tule olemaankaan.

      Poista
    4. Mielestäni lopputulokset ovat isolta osalta sattuman (geenit, perhetausta yms) lopputulosta, MUTTA olen myös sitä mieltä, että kuka tahansa voi omalla toiminnallaan voittaa olosuhteensa. En hyväksy huonoa arpaonnea selitykseksi sille, miksi jonkun ei pitäisi taistella parantaakseen asemaansa. Moni miljonääri on noussut köyhyydestä, joten missään nimessä mahdotonta se ei ole, jos tahtoa löytyy. Niin kauan kuin omaan asemaan voi vaikuttaa, ei pelkkä onni riitä selitykseksi, vaikka onnen vaikutus olisikin tosiasiassa suuri.

      Missään nimessä en myöskään väitä, että olisimme kaikki samalla lähtöviivalla tai että kilpailu olisi aina reilua. Sen kuitenkin väitän, että panostamalla muita enemmän on madollista kumota toisten saaman etumatkan vaikutus. Usein liian helppo elämä on myös menestyksen este eikä apuväline. Köyhyydestä on paljon helpompi ottaa ne riskit, jotka ovat tarpeen rikkaaksi tulemiseksi kuin turvallisesta keskiluokkaisesta elämästä. Minulle esimerkiksi turvallinen akateeminen asiantuntijatyö oli hyvin pitkään se selkeä suunta, mihin taustani (sattuma) minua ajoi. Vasta myöhemmin aloin ajatella itsenäisemmin ja yrittäjämäisemmin, ja vasta tämän viimeisen muutaman vuoden kehitykseni pidän omana ansionani. Minulle yliopisto oli oikeastaan aina se ainoa vaihtoehto, joten en tietenkään ajattele jonkun sellaisen, jonka perheessä kukaan ei ole koskaan opiskellut, olevan samalla lähtöviivalla kuin minä. Sellainen ihminen on kuitenkin työnantajanani ja tulee todennäköisesti saavuttamaan paljon enemmän kuin minä.

      Poista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!