perjantai 13. toukokuuta 2016

EU-ruokakassin sisältö

Aluksi varsinaiseen postauksen aiheeseen hatarasti liittyvänä oheistiedotteena näin 13. päivä perjantaina semmosta, että mut irtisanottiin kaksi viikkoa sitten vappuaatonaattona. (Tuotannolliset ja taloudelliset syyt, kaikki toimipisteessämme irtisanottiin.) Irtisanomisaikani on 2 kk, joten ellen uutta työtä kohta onnistu saamaan, kokoaikatyöttömyys alkaa 1.7. Silloin tuloni tulee olemaan n. 560 €/kk. (+ Kaikki satunnaiset pienet tulot, kuten kirppistulot, lahjatulot ja pääomatulot.) Olen nyt hakenut vain yhteen työpaikkaan, kun sopivia ilmoituksia ei vaan tunnu olevan.

Sitten asiaan:
Tiesittekö, että Suomessakin jaetaan EU-ruokakasseja? Mäpä kävin nyt elämäni ensimmäistä kertaa ruokajonossa (ei kyllä oikeesti ollut jonoa) sellasen hakemassa, kun osuin sattumalta tällaiseen ei-uskonnollisen tahon järjestämään ruokajakoon yhden tapahtuman yhteydessä.
Tiesin etukäteen, että EU:n ruoka-apu on jotain kauan säilyvää, vastakohtana niille "perus"leipäjonoille, joissa kai jaetaan lähinnä päivämäärän ylittäneitä kauppojen ylijäämiä. Kuvitelmani EU-kassista oli suunnilleen "vehnäjauhoa, sokeria, makaronia, kaurahiutaleita, näkkileipää". Sokeria ja näkkileipää ei ollut, mutta noita muita kyllä, ja lisäksi muutakin. EU:n ruoka-apukassi siis sisältää;

- vehnäjauho 2 kg
- sämpyläjauho 2 kg (vehnäjauhoja ja vehnälesettä)
- maitojauhe 500 g
- puurohiutale 500 g (kaurahiutaleita)
- aamiaisviljavalmiste 500 g (myslisekoitus)
- pastatuote 500 g (makaronia)
- pastaa juustokastikkeessa 200 g -pussi
- hapankorppuja 370 g
- hernekeitto 435 g
- sian- ja naudanlihavalmiste 400 g

Vehnäjauho, kaurahiutaleet, mysli, hapankorput ja hernekeitto oli mieluisia. Vehnälese- ja -jauhoseos, maitojauhe, makaroni ja pastapussikin tulee syötyä. Vain toi nötkötti oli meille turhake. (Ei tiedetä mitä ihmettä sillä tekisi, ainakin säilyy pitkään. :D)
Pussipasta ei ollut hyvää, mutta kyllä sen söi. Normaalisti ei tule tollasta vaaleeta makaronia muutenkaan juuri syötyä, ja annos oli aika ankea. Ei kuitenkaan pahaa. Muut tuotteet nyt on selvästi sellaisia, mitä niiden heti nimestä ja kuvauksesta odottaakin olevan. Myslissä mukavasti rusinoita ja muita hedelmiä joukossa.

Vielä kuva tästä jokaisen keliaakikon toiveiden täyttymyksestä;




(Tää ei sitten ollut mikään vinkki, että näin säästät ruokakuluissa. Kunhan osittain uteliaisuuttani kassin nappasin mukaani, ja päätin samalla tehdä sisällöstä jutun. Tää oli siis eka kerta kun mitään ruoka-apua vastaanotin (paitsi vanhempieni ruoka-apu opiskelijana ollessani ;) ), eikä mun ruokakulujen vähyys siis selity sillä, että veisin ilmaiset ruuat kaikkien köyhien nenän edestä.
En siis varsinaisesti kaipaa mitään vittuiluviestejä siitä, miten paha ihminen olen, kun hain ruokaa, vaikken sitä ehdottomasti tarvinnut. Ja eipä muuten tarvitse monet muutkaan, jotka sitä hakee. Mutta toki voidaan keskustella siitä, että kenelle teidän mielestä ruoka-apua saisi antaa. Itselläni ei ole asiasta selvää mielipidettä, joten kuulen mielelläni, mitä te muut ajattelette.
Ja ettei nyt jää epäselväksi, niin kerron vielä, että ymmärrän kyllä, että monille pienikin ruoka-apu on ihan oikeasti tarpeen, ja arvostan suuresti sitä, että esim. seurakunnat (joiden toiminnasta en uskontoallergisena ateistina muuten tykkää,) auttavat ruoan syötäväksi päätymiseen roskiskohtalon sijasta.)

22 kommenttia:

  1. Ei tosiaan proteiinilla tai kasviksilla juhlita. Oho!
    Jos ei juuri ruokaan rahat riitä, niin joutuu varmaan itsekin kaupasta kantamaan puurohiutaleita kotiin. Avustuksena pitäis kyllä saada jotain muutakin kuin pelkkiä jauhoja ja ryynejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aika hiilaripainotteinen setti on. On ihan ymmärrettävää, ettei tähän ole otettu mukaan helposti pilaantuvia tuotteita, mut jännät valinnat silti, koska paljon muitakin pitkään säilyviä löytyisi.

      Poista
  2. Nötkötti on herkkua tuoreen ruisleivän päällä tai vaikka kesällä marjametsässä pikaisena välipalana. Veitsellä viiltää vaan palan irti massasta suoraan purkissa ja ääntä kohti :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D En pidä itseäni kovin nirsona tai kulinaristina, mut en silti voi mitenkään kuvitella syöväni tota. Ällötysfaktori vaan estää.

      Poista
  3. Eu-ruokakassituotteita valmistetaan isot erät kerrallaan juurikin tätä varten, ne tuotteet ei siis ole ylijääneitä tuotteita.

    Oen itse ollut aikoinaan kesätyössä pakkaamassa yhtä näistä tuotteista juurikin EU-ruokakassia varten.

    Onhan tämäkin oikeasti köyhälle tarpeellinen ja koska ovat säilyviä, voi sekä ruuan jakaja että vastaanottaja säilyttää niitä helposti ja pitkään.

    tp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näinhän ajattelinkin jo ennen kassiin tutustumista. Ja todella pitkään nuo säilyy, kätevää on jakaville tahoillekin.

      Poista
  4. Olen ihan positiivisesti yllättynyt kassin sisällöstä. Maitojauhe ja hapankorput on ihan brändiversioita jopa. Mäkin otin joskus seurakunnan leipäjakelusta leipää, kun oltiin samaan aikaan lapsen musiikkikerhossa siellä ja joskus sitä jäi niin paljon yli ettei ollut tarpeeksi ottajia. Kerran tosin leipä loppui kesken ja siippani antoi lopulta vitosen yhdelle vanhalle miehelle, joka jäi ilman. Että kai se meni tasan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivisesti yllätyin mäkin hapankorpuista, hernekeitosta ja hedelmämyslistä.

      Poista
  5. Olisi kiva kuulla vinkkejä edullisesta ja suht terveellisestä ruuasta. Kuulin sellaisesta keittokirjantekijästä, joka oli miettinyt vastineita hk siniselle ;) . Onko joku testannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä varmaan tarkoitit? http://ruoka.fi/keittokirjat-testissa/blogit/sininen-lenkki-50-ja-mestarien-makkarareseptit/ :D
      Siinäpä on taas tuote, jota ei ole tullut koskaan käytettyä.
      Vinkkejä edulliseen ja terveelliseen en sen kummemmin osaa antaa kuin että paljon vaan edullisia kauden kasviksia, kalliit lihat ja kalat ja erikoishedelmät sekä valmisruoat sun muut vähemmälle. Monia proteiiniakin sisältäviä perusraaka-aineita, kuten maustamatonta jugurttia, soijarouhetta ja kananmunia, saa edullisesti, ja kalliit speciaalirahkat ja erikoislihat voi jättää ostamatta.

      Poista
    2. Juu, itseasiassa tarkoitin että jotain muuta HK sinisen sijaan mikä maksaa yhtä vähän. Katson jos löydän sen kirjan nimen...

      Poista
    3. Katusoittajan keittokirja.

      Poista
    4. Aa, nyt tajusin! Ihmettelin kovasti tuota, että miksi hk:n sininen tarvitsisi korvaajan, kun en näe sitä minään perusjuttuna, jota korvataan, vrt. esim. lihan korvaaminen nyhtökauralla/pavuilla/soijarouheella. Mutta selityksesi ja googlailu selvitti asian;
      "Kun pitkäaikaistyötön kertoi lehtiartikkelissa, että hänellä ei ole varaa terveelliseen ruokaan vaan lenkkimakkaraan, Verna tarttui haasteeseen ja kirjoitti kolmannen kirjansa. Ohjeissa onkin käytössä lenkkivaluutta: jokaisen ohjeen kulut perustuvat makkarapaketin hintaan."
      http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512401482/katusoittajan-keittokirja/

      Poista
  6. :) Moni joutuu tänä päivänä tekemään ruokaa minimibudjetilla..

    VastaaPoista
  7. Hyvä että näitä on, mutta ei sitten saa laktoosi-intoleranssi olla. Juustokastikkeesta maha meni ihan sekaisin muutamaksi päiväksi.

    VastaaPoista
  8. Keliakikolle ei käytännössä muuta ku nötkötti ja hernerokka.. :/

    VastaaPoista
  9. ^Kiitoksia vaan teille kolmelle kommenteista!

    On muuten vieläkin toi nötkötti käyttämättä... Muut kuin se ei tuottanut ongelmia. :D

    VastaaPoista
  10. Mietin että tossa voisi olla kuivahiiva mukana,jos mukana on jauhoja. Itsetehty leipä onnistuu Kai keltä vaan.

    VastaaPoista
  11. Miksi tuo maitojauhe ei ole vähälaktoosista? Mihin keksit ja näkkileipä on hävinneet kassista? Minkä takia keliaakikoille ei ole olemassa onaa kassia?

    VastaaPoista
  12. olisi mukava jos näistä eu paketeista ilmoitettaisiin näkyvästi vaikka missä jaetaan niin tietäisi hakea nyt vissiin vaan jonkun harvan ja valitun tiedossa ainakin oulunsalossa siis iso kyltti näkyväksi ei tuu postia mistä katsoisi

    VastaaPoista
  13. Eu kassin sisältööä sivusta seuranneena lisäisin ohra ja ruisjauhot.Molemmista voi keittää puuroa ja ohrasta tehdä rieskaa.
    Ruuan ja leipomis ohjeita kun uusavuttomat eivät osaa valmistaa.Kuivahiiva myös mukaan,maitojauhe on hyvä jos vielä ois rypsiöljyä pullo niin nämä jo olevien ruoka aineiden lisäksi.Työttömille ois nättiä puuhaa.

    VastaaPoista
  14. Joo noilla halvoilla ruuvilla kyllä elää. Mitään herkkuja niistä ei saa kokattu.
    Tuo sokerin ja kahvin puuttuminen kävi miunkin mielessä.
    Leipä ja sen päälle tuleva voi, makkara ja juusto ei valitettavasti säily lämpimässä pitkään vaikka porukka niitä kaipaakin.
    Kaikki ei oo leipureita, eli jauhon osuutta kassissa kannattaa ehkä miettiä.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!