sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Olen täysin velaton!

Jee, tästä lähtien mun varallisuus on sama asia kuin nettovarallisuus! Olen siis täysin velaton, koska maksoin ainoan velkani, asuntolainan, pois.
Asunnon kaupantekopäivä ja siten myös asuntolainan aloituspäivä oli 17.10.2014. (Muutto oli vasta marraskuun lopulla.) Lainan maksoin kokonaan pois nyt 29.7.2016.

Ostimme siis Puolison kanssa puoliksi asunnon kerrostalosta kolmen kilsan päästä kaupunkimme ydinkeskustasta. 1960-luvun talo, jossa kaikki isot taloyhtiöremontit tehty 2000- ja 2010-luvuilla, ja taloyhtiön asiat hyvin hoidossa. Asuntomme on 56 neliön kaksio, jossa oli/on vain pientä pintaremontin tarvetta, keittiö ja kylppäri oli kokonaan rempattu myös 2000- ja 2010-luvulla.

Kaupantekohetkellä maksamamme summa oli 105 719,00 € (sis. aiemmin maksetun käsirahan), ja 2014 joulukuussa maksoimme rahoituslainaosuutemme pois; 4850,35 € (sis. 1 rahoitusvastikkeen 45,40 €, vanhan rahoituslainan loppuosan 2194,47 € ja uuden rahoituslainan 2610,48 €). Nämä siis yhteensä 110 569,35 €, joista oma osuuteni siis 55 284,68 €.

Otin asuntolainaa Nordeasta 25 000 €. Korkona oli 1,25 % + 3 kk:n euribor. (Aluksi korkoprosenttina oli siis hieman yli 1,3, mutta suurimman osan ajasta kokonaiskorkona oli vain marginaali.) Lyhennystapa kallein, annuiteetti. :(
ASP-lainastani ei mennyt mitään järjestelypalkkioita, vaan ainoaksi kuluksi tuli korot ja kuukausittaiset veloituskulut (2,30 €/kk). Maksuaika määräytyi niinkin pitkäksi ajaksi kuin 10 vuodeksi, ja muutenkin oli alusta asti selvää, että makselen reippaasti ylimääräisiä lyhennyksiä. Alla maksuaikataulua;

2014: tavalliset lyhennykset (2 kpl) 397,04 € + ylimääräiset lyhennykset 10000 € = 10397,04 €
veloituskulut 4,60 € + korot 48,96 € = 53,56 €
verovähennystä koroista 48,96 * 0,75 * 0,32 = 11,75 €, joten todellisina kuluina 41,81 €

2015: tavalliset lyhennykset (12 kpl) 2485,14 € + ylimääräiset lyhennykset 7000 € = 9485,14 €
veloituskulut 27,60 € + korot 121,41 € = 149,01 €
verovähennystä koroista 121,41 * 0,65 * 0,32 = 25,25 €, joten todellisina kuluina 123,76 € 

2016: tavalliset lyhennykset (7 kpl) 1474,40 € + ylimääräiset lyhennykset 3643,42 € = 5117,82 €
veloituskulut 16,10 € + korot 26,54 € = 42,64 €
verovähennystä koroista 26,54 * 0,55 * 0,32 = 4,67 €, joten todellisina kuluina 37,97 €

Yhteensä siis veloituskulut 48,30 € + korot 196,91 € = 245,21 €, joista vielä verovähennystä 41,67 €, eli asuntolainani hinta kokonaisuudessaan 203,54 €.

Asunnonpuolikkaaseeni voi siis laskea multa menneen yhteensä 55488,22 €.

Tuntuu kivalta olla velaton. Nyt sitten vain laskeskellaan pluslaskuja, eikä tarvitse velkoja miinustella. :D

(Onhan se mahdollista, että musta vielä joskus tulisi toisenkin kerran elämässäni velkainen. Jos vaikka innostutaan ostamaan niin paljon isompi ja kalliimpi asunto joskus, ettei välirahaa ole ehtinyt tarpeeksi säästää. Tätä pidän kuitenkin melko epätodennäköisenä. Ihan heti ei olla muuttamassa (nyt loppuvuodesta kyllä tulisi jo se maaginen 2 vuotta täyteen ;) ), eikä muutenkaan koskaan mihinkään superkalliiseen, joten enköhän mä välty toiselta asuntolainalta. (Paitsi sellainen väliaikainen, joku kuukauden asunnonvaihtolaina, voi toki olla joskus edessä.) Sijoitusasuntolainakin toki on joskus tulevaisuudessa kyllä mahdollinen, mutta ei kai kovin todennäköinen. Mitään muuta velkaa en ihan varmasti ikinä tule ottamaan, kuin asuntolainaa.)

17 kommenttia:

  1. Eli meskimaarin 2800e per kk asuntolainaan. Onnea vain mutta kysymykseni on miksi?
    Asuntolainan korkosi oli vahan yli 1%, osakkeista saisit 7% pitkalla aikavalilla.

    Mina pyrin sijoitusvarallisuuden maksimointiin joten asuntolainan lyhennyksiini menee aina minimi koska asunto ei itsessaan tuota mitaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Minä en missään nimessä pyrikään sijoitusvarallisuuden maksimointiin, vaan elämäni, mukaanlukien talouteni, mielekkyyteen ja turvallisuuteen. Siihen kuuluu mm. kulujen, erityisesti asumiskulujen, minimointia.
      Minulla ei myöskään ole tarpeeksi innostusta ja energiaa opetella sijoittamaan osakkeisiin, eikä oikein riskinkantokykyäkään. Sen sijaan aion kyllä indeksisäästää jatkossa, siihen kun ei tuota opiskelua ja vaivaa tarvitse niin paljon nähdä, ja riskikin on pienempi.
      Sitähän sanotaan, että pitäisi sijoittaa vain sen verran, mitä on valmis menettämään. Mä olenkin hyvin turvallisuushakuinen ihminen, enkä halua ottaa turhia riskejä. Koska en ole kokoaikatyökykyinen, tiedän jo ennalta, että mun palkka- ja/tai etuustuloni tulee aina olemaan pienet, joten en yhtään tykkää ajatuksesta, että sijoittaisin velaksi.

      Matematiikan toki ymmärrän asuntolainan hitaassa maksussa, kun samalla sijoittaa, mutta kun mukana on myös elämän arvaamattomuus, mielen psykologia jne, ei sama johtopäätös sovi kaikkien elämään.

      Poista
    2. Mistä ihmeestä muuten sait tuon 2800e per kk asuntolainaan?
      25245,21 € / 21 kk = 1202,15 €/kk.
      Ja todellisuudessahan mä tosiaan maksoin lähes heti siitä 10000 € pois, joten voisi laskea, että noita paria ekaa kuukautta lukuunottamatta 14794,61 € / 19 kk = 778,66 €/kk on hieman todellisempi lyhennystahti.

      Poista
    3. 55k / 21 karkeasti laskien. Siltikin 25k lyhennys alle 2v on todella kova tahti. Itse otin asp lainan 90k 3.5v sitten. Talla hetkella lainaa jaljella 82k plus 4k uutta yhtiolainaa paalle.

      Ja toi indeksisijoittaminen on hyva valinta. Mun tyylinen osakepoiminta onkin ennemkin rinnastettavissa jonkinlaiseen masokismiin. Niin paljon siihen menee aikaa.

      Poista
    4. Ahaa, okei, no joo, asuntoon on kyllä tullut pistettyä sen verran. En tajunnut ollenkaan, et laskis noin, kun se 30K meni heti omaa rahaa. Mut tosiaan, kun varsinaista todellista lainanmaksua oli oikeastaan vaan se 15K niin siitä tulikin nyt tavallaan melko normaali keskimääräinen kuukausisumma; n. 700 €/kk olen monilla kuullut olevan. (Toki niissä on sitten korkojen osuus huomattava.) (Ja olisin ehkä halunnnut n. 600 €/kk lyhennykset, mutta kun piti ottaa se 10 vuotta, niin tahdiksi määräytyi n. 200 €/kk. Mikä oikeastaan loppujen lopuksi olikin mukavan pieni, kun sen lisäksi sitten sai lyhennellä ylimääräistä miten tykkäsi.)
      Joo mulla menis ikuisuus kun ensin opettelisin, mitä tietoja yhtiöistä pitää kaivaa, ja sitten kyttäilisin niitä tunnuslukuja! :D

      Poista
  2. Itsellekin tuntuisi helpottavat, että lainoja olisi mahdollisimman vähän. Mutta nyt kun korot ovat matalalla, on meidän tapauksessa parempi sijoittaa ylimääräiset rahat. Jos lainaa olisi yhtä vähän kuin sinulla, maksaisin sen varmaan myös nopeammin pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tosi pienissä määrissä tuo veloituskulukin jo tavallaan tuplaa koron. 1,25 onkin yli 2, jopa 3.

      Poista
  3. Onnittelut! Velattomuus on aina turvallisen tuntuinen tilanne vaikka tuottoa voisikin jostain saada enemmän. Itsellä tässä kuussa viimeinen erä keittiölainasta ja sitten on enää asuntolaina jäljellä jonka kanssa pystyy kyllä elämään vaikka turvallisuuden tunnetta haenkin :D

    Mitä meinasit nyt tehdä aiemmin lainaan menneillä rahoilla? Olisiko nyt niiden sijoitusten aika sitten ehkä käsillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :)

      Tosiaan kun asuntolainaa oli niin vähän jäljellä, ja työt loppui, päätin nyt rykäistä nuo velat pois. Ja kun mulla nyt laskee tulotkin, niin en suoraan ajattele, että käytän nyt lainanmaksulta säästyneitä rahoja muualle. Mutta joo, sijoituksiin, koska tulojen pienentymisestä huolimatta en vieläkään elä kädestä suuhun, vaan mulla on edelleen hieman pienemmät menot kuin tulot.

      Hieman aiemmasta pähkäilystä poiketen päätin nyt jatkaa Nordean rahastosäästäjänä vielä syyskuuhun asti, (koska haluan jättää rahat sinne rahastoon hillumaan ja haluan, että panoksena on tasasumma, jota on kätevä seurailla,) mutta aion aloittaa Nordnetilla ja Seligsonilla jo ennen kuin lopetan tuon Nordean säästön. Olen jo tänään aamulla luonut itselleni Nordnettiin tilin/salkun, (aion varmaankin sijoittaa sinne vain Superrahasto Suomeen,) ja Seligsonin indeksirahastojen allokaatiopähkäilyt on parhaillaan meneillään!

      Poista
  4. Onnittelut! Hyvä ratkaisu ja varmasti mukava olla, kun ei tarvitse ajatella asuntolainaa enää ollenkaan :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut, aivan uskomaton suoritus olla velaton noin nuorena vieläpä. Ja kiitos muutenkin tästä blogista, tulen aina tosi hyvälle tuulelle kun käyn täällä. Ihanaa huomata että myös pienillä tuloilla voi elää mukavaa elämää. Miten muuten puolisosi, onko hänkin velaton vai vieläkö joutuu makselemaan omaa osuuttaan pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi kiva kuulla! :)
      Puolisoni ei ole halunnut, että hänen raha-asioista täällä kertoisin. Mutta siis tuo minun asuntolainani oli vain minun.
      (Jotain toki olen hänestäkin kertonut, mm. että on jopa pienituloisempi ja pienimenoisempi kuin minä. Hän on osa-aikatöissä eikä nosta mitään tukia.)

      Poista
    2. Hänenhän täytyy sitten perustaa oma blogi jossa kertoo omat säästöniksinsä :) Ei vaan, ihan hyvä jos kumpikin pitää rahankäytön yksityisenä. Kiitos vastauksesta ja mukavaa viikonloppua :)

      Poista
    3. No joo, oon sitä naureskellut, että hänen luvuillaan tätä blogia pitäisi pitää eikä mun! :D Ja vaikka siis meillä ei olekaan yhteiset rahat, olemme toki tienneet toistemme raha-asiat jo yhteenmuuton alkutaipaleesta lähtien.

      Poista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!