sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Huhtikuu 2018

Ensin kuulumiset;

Kevät on tullut, ihanaa!
Vihaan talven kylmyyttä, pimeyttä, liukkautta ja loskaisuutta. Nyt on lämmintä (tai ei ainakaan enää kylmää), valoisaa ja pyöräilyä hankaloittavaa soraakaan ei kauheasti enää Turussa ole. Luonto heräilee, pääsee taas nauttimaan siitäkin.

Työrintamalla on suurta epämääräisyyttä. Firmassa alkoi yt:t. Ei ole vielä selvää, mitä muutoksia tulee, tuleeko toimipisteiden sulkemisia, ihmisten irtisanomisia tai vain rauhallisempia muutoksia (eläkkeiden kautta osa pihalle, osalle työtuntivähennyksiä, osa lähtee vapaaehtoisesti muualle, töiden uudelleenorganisointia, ei uusia toimintoja joka tapauksessa loppuvien tilalle...). Oma asemani lähes viimeisenä tulleena ja nollatuntisopparin kanssa ei lähtökohtaisesti tietenkään ole hyvä, mutta toisaalta juuri nyt alkaa vakkarien kesälomat ja pari on pitkällä saikulla/äitiyslomalla, joten ihan heti ei taida hommat loppua. Veikkaan, että kesä on mulle liiankin kiireistä, mutta sitten syksyllä hiipuu ehkä kokonaan. Mutta koska suurista linjoista ei ole tietoa, ei ole mitään tietoa tästä pienen osasen asemastakaan. Mulle kävisi kyllä tosi hyvin, jos sopimukseni säilyisi nykyisenä ja työt vaan vähenisi puoleen tai vaikka neljäsosaan. Tässä työpaikassa olen kaikesta ajoittaisesta liiallisesta stressistä ja uupumuksesta huolimatta kuitenkin tykännyt olla. Jokin muutos kuitenkin tulee jossain vaiheessa, sitä odotellessa koitan olla stressaamatta liikaa sekä olemaan kuitenkaan haalimatta liikaa työvuoroja.

Sitten viime kuun raha-asiat;


Huhtikuun tulot;

Palkkatulot: 338,63 €
Työttömyyskorvaus: 441,41 €
Pääomatulot: 25,00 €
Muut tulot: 30,02 €

Yhteensä: 835,06 €

(Summat nettona)

* Palkkatulot on maaliskuun lopun ja huhtikuun alun työvuoroista.
* Työttömyyskorvaus on maaliskuun soviteltu peruspäiväraha.
* Pääomatulot on osuuskauppojen korkoja, joista ei ole vielä maksettu veroa; KPO 20 € ja SSO 5 €.
* Muissa tuloissa on gallup-pisteillä lunastamani Tokmannin lahjakortti 20 € & H&M:n lahjakortti 10 € ja S-ryhmästä saamani maksutapaetu 0,02 €.


Huhtikuun menot;

Vastike: 120,45

Muut menot 126,30 €;
Perusruokakauppaostokset: 56,35
Pyöräily: 35,40 € (Pyöränosia ratsuihini, mm. vaihdepakka, ketjut ja jarrupalat. Pyörieni korjaukset ja huollot hoitaa Puoliso.)
Puhelin ja netti: 17,05 € (2 kuukauden puhelinlasku 12,10 € ja netti 9,90 €/kk /2 = 4,95 €)
Lahja: 10,00 € (H&M:n lahjakortti)
Keittiötarvikkeet: 7,50 € (Paistinpannu Ikeasta 15 €)

Yhteensä: 246,75 €

(Omat menoni kahden hengen taloudessa)


Tulot 835,06 - menot 246,75 = 588,31 € säästöön. Säästöprosentti 70,45.



Menot 246,75 € = 29,55 % tuloista 835,06 €


Lisätieto kuukauden rahavirroista;

Rahastosäästämiseen, Nordnetin ja Seligsonin indeksirahastoihin, meni 1090 €.


Menoissa ei näy ravintola/kahvila/baari -kategoriaan kuuluvaa Hesburgerin kerroshampurilaista, alennuskupongilla 3,50 €, jonka maksoin gallup-pisteillä lunastamallani hesen lahjakortilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti