perjantai 11. tammikuuta 2019

Älä osta mitään -vuosi 2019

Olen päättänyt nyt liittyä mukaan suosittuun älä osta mitään -buumiin!

Monia erilaisia versioitahan tästä riittää, joten selvennyksenä heti pitää kertoa, että millaiset oman äom -vuoteni "säännöt" ovat. Ne on jo heti lähtökohtaisesti hieman löysemmät kuin joillain muilla; tarkoitus ei ole olla käyttämättä yhtään mihinkään (ruoan ja asumisen lisäksi tietenkin) mitään, vaan omat rajani ovat epämääräisesti hieman erilaiset.
En aio olla liian tarkka, vaan jos jotain oikeasti tarvitsen tai haluan, sen myös saan ostaa.
Aion kuluttaa entiseen malliin mm. "pakollisiin" perusruokaan ja asumiseen (sis. hoitovastikkeen sähkö- ja vesiennakkoineen, kotivakuutuksen, netti- ja kännykkäliittymän) sekä "vapaaehtoisiin" ei-tavara-kulutuskohteisiin, kuten ravintolamenoihin. Myöskin esim. bussimatkoihin tai lahjoihin menevät rahat on äom -vuotenani "sallittuja".
Kaikenlainen muu, lähinnä vaatteet ym. tavarat/esineet, ovat sitten tarkemman harkinnan alla. Mutta ei kokonaan kiellettyjä nekään. Haluan sallia itselleni heti poikkeuksia älä osta mitään turhaa -sääntöön, koska "turha" on niin hankala käsite, enkä halua olla itselleni liian tiukka.

Saan ostaa, jos esim.
- vanha vastaava menee rikki, ja tarvitsen tai haluan uuden
- vanha vastaava loppuu kesken ja tarvitsen tai haluan uuden
- näen jotain niin ihanaa, että epäilen, että sen ostamatta jättäminen harmittaisi vielä esim. vuoden päästäkin
- innostun jostain uudesta asiasta, jota varten tarvitsen jonkin uuden tavaran
- Puoliso on sitä mieltä, että joko tarvitsemme tai hän vain haluaa ostaa jonkin kodintarvikkeen
- jostain "pakollisesta", esim. hammastahnasta, on niin hyvä tarjous, että haluan ostaa, vaikkei vielä vanha olisi aivan loppu


(Toivon vuodelta paljon mahtavia luontokokemuksia. Niitä ei tarvitse ostaa.)


Eli sekä perusruoan ja ravintolamenojen että vastikkeen, vakuutuksen, netti- ja puhelinkulujen lisäksi on vuoden aikana tulossa lähtökohtaisesti "sallittuja" poikkeuksia kuten bussimatkat ja lähtökohtaisesti "kiellettyjä" poikkeuksia, jotka kuitenkin sallin, mutta ne aion perustella sitten erikseen. Näitä perusteltavia poikkeuksia kyllä taatusti tulee, mutta mitään tarkkaa poikkeuslukumäärää en etukäteen päätä, vaan katsotaan vuoden mittaan, miten etenee. Jos olisi pakko, arvaisin, että poikkeuksia tullee n. 10-15. Kosmetiikka ja hygienia -osiosta varmaan eniten, hammastahnaa, shampoota ym. Ajattelin seurata tätä projektia kuukausittain aina kuukausikatsausten jälkeen, ja merkitä nämä postaukset äläostamitäänvuosi -tunnisteella.

16 kommenttia:

  1. Nyt sinun blogi kyllä peittoaa säästöprosenteissa kaikki muut. On jo ennenkin voittanut, mutta jos vielä kiristät säästöruuvia niin olet kyllä ihan timanttivoittaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi että jos olen tänä vuonna koko vuoden työtön. (Tästä tulisi silloin eka vuosi pariinkymmeneen vuoteen, jolloin ei ole ollenkaan palkkatuloja.) Vaikka rahaa nyt siis menisi ennätysvähän, tulojen pitäisi olla vähän isommat jotta tulisi isot säästöprosentitkin. Noh, ehkä mä taas vaikka syksystä lähtien olenkin töissä. :D

      Poista
  2. Mietin tätä lukiessa, että mistä enää oikeastaan voit säästää ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin esim. vaatteista ja jostain sisustustekstiileistä.

      Poista
  3. Hehee, samanlainen ajatus (vähän eri muodossa kun en noista säännöistä keskimäärin välitä) itselläni tänä vuonna myös blogissa - saa nähdä mihin keskimääräisen säästöprosentin saa laitettua! Huomasin kuitenkin kulutustani avatessa, että aika tiukalle olen kyllä myös virittänyt talouden ruuvin - saa nähdä, mitä käy kun vetää tälle vuodelle entistä tiukemmin. Mielenkiinnolla jään seuraamaan ja vertailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin esimerkiksi, että jollekin tää älä osta mitään turhaa -projekti on tarkoittanut lähinnä vain sitä, ettei osta uusia vaatteita, jollekin sitä, että ihan oikeasti koittaa olla ostamatta yhtään mitään (ruokaa lukuunottamatta), vaikka esim. ainut ripsiväri loppuisi, kaikki housut hajoaisi tai vedenkeitin menisi rikki. Siksi ajattelin, että jonkinlaiset suuntalinjat, vaikkakin epämääräiset, on hyvä kertoa, miten itse sijoitun jonnekin näiden ääripäiden väliin.

      Kiinnostavaa seurailla sun vuotta myös! Varmaankin vasta muutaman kuukauden päästä pääsee näkemään kunnolla, miten itse kunkin haaste muotoutuu.

      Poista
  4. No huh, aika hyvin , kun mietin myös että aika vähältä sun ostot näyttää. Ajattelin itse että tämä on opettelua, älä osta mitään. Ensin viikko kerrallaan sitten kuukausi kerrallaan. On löydyttävä itsekuria olla ostamatta mitään.
    Ne ostot on yleensä fidan astioita, tekstiilejä muutamilla euroilla.
    Loppujen lopuksi tarve uusille ostoille ei ole, ehkä suurin asia onkin se opittu tapa kiertää ja tutkia mitä em.myymälästä voi löytää. Mutta pienin askelin on aloitettava.....tulee mielenkiintoinen vuosi. Itse olen pitänyt kaiksesta kirjaa muutamia vuosia tuloista/ menoista ja ostoista. Ja yllätys se muutamien erojen ostoistakin kertyy hyvin äkkiä jonkin verran.
    HP

    VastaaPoista
  5. Mä olen elänyt aika Älä osta mitään -elämää yleisesti, mutta selvästi huomaan viime vuosina lipsuneeni siinä. Olen jopa opetellut vähän lipsumaan ajatellen, että on yhteiskunnallisesti jotenkin hyväksytympää ostaa, kuin pihistellä. Pitäisi kehittää itselle ne omat säännöt ja rajat, kuten sinäkin olet jo tehnyt.

    VastaaPoista
  6. Vasta löysin sun blogin, ja nyt pakko sanoa että pysähdyin ihan kunnolla lukemaan :) Tosi hyvää ja aitoa tekstiä!

    Näyttää näköjään monella olevan tämä sama haaste meneillään, ja minä kun luulin, että olen hirveän kekseliäs kun tämmöistä mietin joulukuun alussa :D No mutta hyvä näin!

    Itsellä vähän samankaltaiset säästötavoitteet kun sullakin, eli ns. turhakkeet pois, ja tärkeät saavat jäädä. Ja paljon on jäänytkin pois!

    Tsemppiä hirveästi nyt vuoteen 2019! Jään vielä lukemaan muutkin kirjoitukset mitä löytyy, mukava löytää oikeasti samankaltaisia ajatuksia muidenkin blogeista =)

    VastaaPoista
  7. Itse aloitin oman ostolakkoni jo lokakuussa, sallittuja ruuan ja arjen pyörittämiseen tarvittavien lisäksi lahjat, hääjutut ja jos jotain tarpeellista menee rikki, vaikka viimeinen kattila tai sukat. Yllättävän nopeasti ostamattomuus muuttui normiksi ja vaikka mielitekoja välillä tulee, pääsee niistä nopeasti yli. Kiinnostava seurata myös nyt muiden alkavia lakkoja, niiden reunaehtoja esiin nousevia ajatuksia.

    VastaaPoista
  8. Kiva kun kommentoitte! <3
    Ostamattomuustrendiä kun aloin nyt nähdä siellä ja täällä entistä enemmän, tuli tosiaan halu olla mukana itsekin! Tavallaan jonkinmoista älä osta turhaa -elämää tässä on itsekin paljon tullut elettyä, mutta ensinnäkin tosiaan niistä muutamista turhista poikkeuksista kertyy pitkällä ajalla paljonkin ja toisaalta taas se leppoisa turhan välttely on tuntunut normaalilta rajoittamattomalta elämältä, eikä minkäänlaiselta projektilta tai haasteelta, niin kuin tämä nyt vähän ainakin alussa tuntuu.
    Kiinnostava kyllä seurata mitä omiakin ajatuksia tulee esiin vuoden mittaan, ja miten toisilla ostolakkoilijoilla sujuu, muuttuuko edes mikään, jos aiemminkin on jo ollut samankaltaista elämäntyyliä, vai vaikuttaako se tiukennus sitten kuitenkin merkittävästi myös mieleen.

    VastaaPoista
  9. Tämä on kyllä ihan paras haaste! Saa todella miettimään omia kulutustottumuksiaan ja mikäs sen parempaa, kun vielä rahaa säästyy ihan huomaamatta :D

    Sinulla on kyllä ihan mahtava blogi, ensimmäisiä talousaiheisia, joihin aikoinaan tutustuin ja aina odotan, milloin tulee uusi kirjoitus :)

    VastaaPoista
  10. Ihan virkistävää lukea ostolakkoilusta rahan säästämisen kannalta. Itseä motivoi lähinnä ympäristön kannalta kuluttamisesta irrottautuminen, enkä ole yrittänyt minimoida vaikka ruokalaskuja. Ja lampun polttimonkin ostin, kun ei sitä pimeässä eläs ;) Vaikka en ole tähän astisessa elämässä optimoinut valintoja säästämisen puolesta (ammatti vaatii autoa ja koira on parhautta ym.), olen ehkä lipsumassa sille suunnalle, kun eksyn lukemaan näitäkin blogeja. Jään siis mielenkiinnosta seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin kyllä on vahvasti tuo ekologinen puoli tässä mukana, ja siten aloinkin tehdä tuota jonkinlaista rajausta sen suhteen, että "aineettomat", kuten ravintola- ja bussikulut, on sallittuja verrattuna "kiellettyihin", tavaroihin. (Mutta eihän se rajaus ole mitenkään selvää, yhtä lailla ravintolassa syöty ruoka tai bussimatkat kuluttaa luonnonvaroja kuin jokin konkreettinen esine, jota vaan ei syödä vaan joka jää olemaan kodissa...)
      Miellän siis ehkä jotenkin niin, että vaikka blogini on vahvasti raha-aiheinen, tää vuoden projekti on enemmänkin ympäristönäkökulmasta, koska tosiaan tarkoitus ei ole pihistellä vaikkapa ruoka- tai baarikuluissa yhtään normaalia elämääni enempää. Ja koska olen säästeliäs ollut jo ennenkin, en usko, että kovin suuria extrasummia tämän vuoden aikana säästyy, se ei ole varsinaisesti tavoitteena, vaan fokus on rahan sijasta siinä materiassa.
      Kiva kun seuraat! :)

      Poista
  11. Ihana postaus. Itse en ole kuullutkaan älä osta mitään vuodesta, mutta oma kipuiluni on aiheuttanut sen, että tein pari viikkoa sitten tämän lupauksen. Nyt olen googletellut ideoita, miten tässä päätöksessä pysyä ym. Hassua oli lukea sinun määritelmäsi omasta äom päätöksestä, koska se oli tismalleen samanlainen kuin minun. Eli hyppään nyt puolessa välissä vuotta 2019 äom projektiin mukaan. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tervetuloa mukaan, hyvät säännöt keksit! :D

      Poista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!