sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Älä osta mitään -vuoden kuulumiset toukokuun jälkeen

Viisi kuukautta jo hurahtanut älä osta mitään -vuotta.

Toukokuussa rahaa kului;

- 222,25 € pakollisiin vastikkeeseen, ruokaan, nettiin ja puhelinliittymään

- 24,25 € alustavasti "sallittuihin" ravintola/kahvila/baari (17,75 €) ja lahja (6,50 €) -kuluihin.

- 4,00 € alustavasti "kiellettyihin" kosmetiikkaan ja hygieniaan (2,40 €) ja pyöräilytarvikkeisiin (1,60 €).
Näistä jälkimmäinen oli uusi vannenauha vanhaan kiekkoon ikivanhan nauhan tilalle, ja helposti perusteltavissa.
Ensimmäinen oli Lidlin "osta yli 25 €:lla, saat 10 % alennusta" -tarjouksesta ostettu kolmen huulirasvapuikon paketti. Se ajautui ostoslistalle, koska piti keksiä tarvittavien ruokien lisäksi joitain melko pieneen tilaan meneviä tuotteita, jotta varmasti 25 € tulee täyteen, mutta ne jaksaa pyöräillen raahata kotiin. Muttamutta, huulirasvat ei vielä ollut lopussa! Lasken tämän aluksi keksimieni poikkeussääntöjen kategoriaan "jostain "pakollisesta" on niin hyvä tarjous, että haluan ostaa, vaikkei vielä vanha olisi aivan loppu", vaikkei varsinaisesti juuri ne huulirasvat alennuksessa ollutkaan. Ja olisin kuitenkin tämän vuoden puolella jossain vaiheessa ostanut lisää huulirasvoja vanhojen loputtua.


Nyt ensimmäisten viiden kuukauden aikana on tullut ostettua lähtökohtaisesti kiellettyjä "ylimääräisiä" ostoksia neljä kertaa (vannenauha, jarruvaijeri kuorineen, huulirasvoja ja paristoja).




Tunnelmat viiden kuukauden ostamattomuuden jälkeen;

Ei edelleenkään oikein mitään ajatuksia ostamattomuudesta.

Sen sijaan muita tuntemuksia on ollut todella vaihtelevasti; Olen voinut välillä ihan hyvin, mutta sitten taas olen romahtanut ja voinut välillä jälleen todella pahoin. Ahdistus ja epätoivoisuus on tullut kumman aaltoilevasti ja vähentänyt iloa ja turvallisuuden tunnetta pitkiksi ajoiksi.
Mm. byrokratiakoneistot on "auttanut" mua niin, että jouduin työpaikkahaastatteluihin, ja olen saanut pelätä tosissani, että joudun töihin, joita en jaksa tehdä. Ja tiedän, että tää kaikki paha olo ei kuitenkaan ole yhteiskunnan vika, se toki yrittää kömpelöillä byrokratialokeroillaan ja kepityksillään vain tehdä tehtäviänsä. "Palvella". Valitettavasti se vain pahentaa mun oloa. Pelottaa tulevaisuus, ahdistaa kyttäys, ärsyttää esim. se, että koko ajan pitää pelätä puhelimen soimista ja pitää äänet päällä kännyssä, inhottaa joutua karenssinpelossa valehtelemaan sinne tänne, masentaa tää loukussaolon tunne.
En vain osaa elää niin, että en olisi ahdistunut ja masentunut. Välillä olen miettinyt sitä, että mitäs jos mä olisin taloudellisesti riippumaton, ja voisin olla vapaa. Tuntisinko silloin edelleen turvattomuutta, vai tulisiko silloin olo, että voin olla oma itseni ja tehdä mitä haluan, kukaan ei kyttää ja valvo, että mitkä kriteerit sopii muhun ja mitä teen väärin? Ei tarvitsisi pelätä koko ajan, että joku auktoriteetti määrää mun elämästäni, ei ahdistaisi kokoajan se, että on jonkun kriteerienkyttääjän armoilla. Mutta, alkaisinko sitten pelätä jotain ihan muuta? Pysyisikö kummallinen painostava pelko ja turvattomuudentunne mussa kiinni ihan yhtä sitkeästi, saaden vain jonkun muun ilmenemisväylän? En todellakaan tiedä, ja luultavasti en tule koskaan tietämään. Aika toivottomat fiilikset nyt kaikenkaikkiaan on. Onneksi välillä vointi aaltoilee hetkeksi paremmaksikin, ettei koko ajan kaikki ole pelkkää paskaa. Eikä tää nyt pitkittynyt kriisi edes pääse elämäni top 3 -hirveimpiin hetkiin, vaikka hirveetä onkin.

6 kommenttia:

  1. Ei toi nyt ihan normaalilta kuulosta... Ootko terapiaa harkinnut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aikoinaan käynyt viisi vuotta psykoterapiassa. Se oli mullistavaa. Sen ansiosta aloin tuntea voivani hyvin ja kuvittelin oppineeni tuntemaan itseni. Nyt olenkin ollut vähän ihmeissäni ja pettynyt siitä, että enkö sittenkään oppinut tarpeeksi, eikä siitä ollut niin valtavan suurta apua mitä oisin toivonut. Paljon siitä siis kuitenkin apua oli. Toivottomuus liittyykin nyt osittain siihenkin, että koen, että hoidot on jo hoidettu; en todellakaan halua syödä lääkkeitä, mutta en myös näe kovin järkevänä uuteen terapiaan hakeutumista.

      Poista
  2. Osakesijoittamisella voisi ainakin nostaa vuosittaisia pääomatuloja esim. osinkojen avulla. Voisi kompensoida mahdollista karenssia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin on.
      Suoraan osakkeisiin sijoittaminen ei oikein ole mun juttu; En tykkää liiasta riskistä, ja omistamiensa osakkeiden yhtiöistä pitäisi olla hyvin kartalla ja ymmärtää tunnuslukuja ja seurailla tilanteita, joiden opetteluun ei ehkä riitä kiinnostusta.
      Osakerahastot tuntuu mulle sopivalta sijoitusmuodolta, tällä hetkellä mulla on niitä reilun 25 000 € arvosta. Osuuksia pikkuhiljaa myymällä saa tietty samankaltaista tuloa mitä suoraan osakkeista saa osinkoja.
      Taloudelliseen riippumattomuuteen ei mun kohdalla tarvittaisikaan niitä hurjan isoja summia mitä monella muulla, miljoonaa tai puolta miljoonaa, vaan 100 000 € sijoituksissa riittäisi.

      Poista
  3. https://www.aal.fi/perusteet/pyykkilista/

    Kuullostaako ollenkaan tutuilta?
    En tiedä josko käytkin jossain vertaistukiryhmässä jo, mutta tämä on ollut minulle iso tuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin hahmotettu, melkein puolet pätee kyllä! Ja onneksi sitten sentään osa ei osu ollenkaan. Itse olen sekä alkoholiongelmaisen että muulla tavalla vahingollisen vanhemman kasvatuksen tuotos.

      En ole käynyt virallisissa vertaistukiryhmissä, mutta terapian lisäksi olen kyllä puinut näitä sellaisten kavereiden kanssa, joilla samoja kokemuksia.
      Jännästi samankaltaiset tilanteet muovaa erilaisia ihmisiä ja erilaiset tilanteet samankaltaisia ihmisiä, mutta kyllä vaan sekä olosuhteiden että seurausten samuus kolahtaa omalla erityisellä tavallaan!

      Poista