sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Tavoitteet vuosina 2016 ja 2017

Kertoilin viime tammikuussa työtilanteestani ja vuositavoitteistani täällä.
En siis varsinaisesti julistanut vuoden 2016 tavoitteekseni muuta kuin "olla stressaamatta työttömyyttä ja työtä", mutta kirjaan nyt jälkikäteen alitajuisten tavoitteidenkin tulokset esille.

Eli vuonna 2016:
- Maksoin asuntolainani lopun pois, ja siten musta tuli täysin velaton.
- Säästöprosenttini oli yli 50. (Tarkkaa lukua en tietenkään vielä tiedä, kun joulukuun luvut on laskematta.)
- Lopetin säästämisen Nordean korkeakuluisiin aktiivisiin sijoitusrahastoihin, ja aloitin säästämisen Nordnetin ja Seligsonin matalakuluisiin passiivisiin indeksirahastoihin.
- Onnistuin melko hyvin olemaan stressaamatta työstä ja työttömyydestä.

Ihan hyvin meni siis!



On aika kirjata tavoitteeni vuodelle 2017:
- Säästöprosentti yli 50.
- Rahastosijoitusten arvo vuoden lopulla yli 10 000 €.
- Nettovarallisuus vuoden lopulla yli 80 000 €.
- Vähintään yhtä onnellisen elämän viettäminen kuin vuonna 2016.

Suunnilleen vuoden päästä näkee sitten miten kävi! :)

5 kommenttia:

  1. Kiva lukea, että taloudellisten tavoitteiden ohella mukana on onnellinen elämä :) Uskon, että saavutat ne kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kaikki tavoitteet täyttyy! Alin toki tärkein. :)

      Poista
  2. Velattomana on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin :)
    Onnea ensi vuodelle!

    VastaaPoista
  3. Onnellinen elämä on kyllä minunkin mielestäni tavoitteista tärkein.

    VastaaPoista