maanantai 11. elokuuta 2014

Viikko 32

Kalenteriviikko 32; 4.—10.8.

Maanantaina ja tiistaina rahaa kului vain ruokaan.

Keskiviikkona rahaa ei kulunut mihinkään.

Torstaina rahaa meni siideriin, drinkkiin ja lonkeroon yhteensä 20,60 €. Myös mun ääni meni afterworkseillä, mutta palaili seuraavana päivänä töissä.

Perjantaina rahaa kului vain ruokaan.

Lauantaina ja sunnuntaina rahaa ei kulunut mihinkään.

Käytiin maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina asuntonäytössä. Kahdessa käytiin puoliksi huvikseen vaan. Yhdessä tsekattiin pohja, koska vastaava asunto saattaisi kiinnostaa jos myöhemmin tulee myyntiin, tuo oli ihan hirveässä kunnossa.

Perjantaina olimme hilkulla sitten tehdä sen elämämme ensimmäisen ostotarjouksen, mutta eipäs tehtykään. Tajuttiin, että asunnossa on kuitenkin muutamia "vikoja", joita ei helposti rahallakaan korjata. Tästä tän asunnon kanssa käydystä prosessista opin itse kuitenkin valtavasti, osaan luultavasti nyt jatkossa kiinnittää kaikkiin niihin itselle tärkeisiin asioihin huomiota jo alkuvaiheessa. Viikolla 33 onkin suunnitelmissa uusissa näytöissä ramppaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!