Aloitin siis marraskuussa uudessa määräaikaisessa pätkätyössä, ja löysin
yhtäkkiä itseni superpaskasta työpaikasta. Päätin sinnitellä tammikuun
loppuun asti, koska tietyt asiat hieman helpottui parin viikon jälkeen
ja koska loppukin oli kuitenkin melko pian tiedossa. Tässä joitain
piirteitä, mitä jo muutaman(!) päivän aikana ilmeni;
· Työkulttuuri
oli kummallinen; työt aloitettiin ennen palkanmaksua ja palkanmaksu
loppui ennen töiden lopetusta, mm. koska niin sisään- ja
uloskirjautumisäppi oli suunniteltu tai niin sitä ainakin sovellettiin.
· Lakisääteisten
taukojen pitämistä ei katsottu hyvällä, ei kyllä kiellettykään, mutta
mainittiin mm. "jos haluatte pitää tauon", "ai, mulle tää oli tauko
töistä (kun meille opetettiin miten ja mihin jne. viedään roskat)".
Kyllä, tauolla mieluummin syön nopeasti banaanin ja vilkaisen
kännykkääni, kuin haistelen ja nostelen roskia. Itse töissä vien kyllä
roskia mielelläni, ei siinä.
· Perehdyttäjänä
oli pomo, joka turhautui jo ensimmäisen päivän aikana kun
yllätysyllätys kaikki ei osannutkaan kaikkea heti. Eli vaadittiin ihan
mahdottoman paljon ihan mahdottoman nopeasti.
· Toisena
päivänä työkaveri ei enää uskaltanut kysyä mitään, kun vastaukseksi
saatiin töksähtelevää vittuilua. Minä uskalsin, vaikka empatiakyvytön
kohtelu ahdisti enkä osannut suhtautua vittuiluun järkevästi vaan
hämmennyin. Kerroin, etten ymmärrä jotain, joka tuntuu sekavalta, mutta
en saanut ymmärrettäviä selventäviä vastauksia.
· Kirjallisia
ohjeita ei saanut pyytämälläkään oikein mihinkään oleelliseen, vaan
perehdytys oli erittäin sekava setti irrallisia nopeita esimerkkejä.
Minähän aloin sitten kynä vimmatusti heiluen kirjoittaa ohjeita ylös,
jotta voisin oppia asiat. Sain kuulla vittuilua ohjeistani.
· Se,
mitä saimme kirjallisena, (kotona ilman palkkaa luettavaksi,) oli
samaa, mihin perehdytyksessä keskityttiin, ja tämä ei ollut ollenkaan
oleellista alkuoppimisen kannalta, vaan vasta siinä vaiheessa, kun on
ollut esim. 5 työpäivää, ja jo osaisi kriittiset asiat.
· Ohjeissa
oli mm. että vettä saisi juoda vain tauoilla (niillä roskistauoilla
siis varmaan), ja työkaveri sanoi, että se on laitonta, ja itse sanoin,
että joko juon vettä töiden lomassa tai käyn vähän väliä vessatiloissa
juomassa. Tietyin rajoituksin veden juominen töissä sallittiin. Siis
miettikää nyt, ihan vitun sairasta, tässä ei siis ole kyse mistään
hygieniatilasäädöksestä vaan normaaleissa työpaikoissa voi samassa
tilanteessa juoda vaikka kahvia tai syödä keksiä. Ja työssäni puhun
paljon lämpimässä ja kuivassa, vähän pölyisessäkin, huoneilmassa, joten
vesi todellakin on tarpeen.
· Työvuorot
saimme tietoomme jatkuvasti hieman myöhässä. (Itseä tämä ei haitannut,
mutta sos!) Työvuorojen hallinnointiohjelmaankaan emme saaneet
minkäänlaista opastusta, vaan kaikki piti osata heti itse. Kysymyksiin
äppin käytöstä ja vuoro- ja vapaatoiveiden esittämisestä ym. saimme
tietenkin vittuilua. Pomo saattoi muuttaa hieman työvuoroja esim. viikko
ennen ilman että kertoi tästä, ne piti itse aina tarkistaa uudelleen.
Yksi työkaveri sai kohtuuttoman paljon sunnuntai- tai muita pyhävuoroja. Mulla oli jokaisessa palkassa jotain virheitä (kaikkia lisiä ei maksettu ennen kuin valitin).
· Edellä
olevan lisäksi oli muutenkin selvää, että esihenkilö oli jonkinlainen
empatiakyvytön ilkeä paskapää, ja tällaisen valta-asemassa olevan
persoonan työskentely ei voi olla heijastumatta negatiivisesti koko
työyhteisöön.
· Viikkoinfoissa
oli paljon toksista positiivisuutta ja vaativuutta, esim. 100 %:n
työpanosta edellytettiin ihan julkilausutusti ihan joka ikinen päivä.
Töissä olisi pitänyt olla hauskaa ja helppoa. Olisi pitänyt olla iloinen
ja nauraa ja viihtyä ja olla aito. Olisi pitänyt olla tehokas. Olisi
vieläpä pitänyt olla paras työpäivä ikinä, joka päivä. Olisi siis
pitänyt olla jotenkin epärealistisen täydellinen. Mutta tavoitteet oli
ylimitoitettuja. Työkuormaa oli liikaa. Tehtävät olivat sekavia.
Oli muutakin, mutta kaikesta en voi kertoa tarkemmin kertomatta liian yksityiskohtaisesti.
Niin että olipahan taas kokemus tämäkin. Olisin voinut olla kokematta, mutta onneksi kyseessä oli sentään lyhyt määräaikaisuus. Tulipahan taas selväksi, että työelämä ei todellakaan ole mua varten.
