Perimmäinen syy, miksi olen haaveillut hyvin pitkään taloudellisesta riippumattomuudesta, on työelämän uuvuttavuus.
Mulla on mielenterveysongelmahistoriaa, enkä ole yli 15 vuoteen ollut kunnolla työkykyinen. Mun ongelmat on johtunut sekä työelämän ulkopuolisista seikoista, että itse työstä. Olen uupunut osa-aikatöissäkin pahasti. Nelipäiväinen työviikko on mulle liikaa.
Joitakin ajatuksia/kokemuksia mitä olen kohdannut yli 20-vuotisen työhistoriani aikana useissa eri työpaikoissa (tai no, lähinnä nää on kyllä viimeisen 10 vuoden ajalta);
- Töissä on ollut riittämätöntä perehdytystä ja liian nopeasti on joutunut yksin pähkäilemään, miten helvetissä jotain asiaa pitäisi tehdä, kun kukaan ei ole opettanut. Matalapalkkaiseltakin oletetaan todella hyvät tiedot ja taidot. Työkuorma ja kiire voi olla musertavaa. Muutoksia työhön voi tulla pikavauhdilla. Organisaatio ja esihenkilö voi muuttua niin että pitkään aikaan pomo ei esim. tiedä mitä työssäni teen tai pitkään aikaan en edes tiennyt, minkä niminen hän on saati tavannut häntä. Sairaan stressaavaa.
- Asiakaspalvelutyössä asiakkaat saattaa olla hyvin ilkeitä, vihaisia, töykeitä ja vaativia. Olen monta kertaa itkenyt töissä jonkun paskan asiakkaan takia. Olen kyllä kohdannut myös typeriä yritysasiakkaita, mutta suurin osa näistä hankala ihminen -kokemuksista on käsittämättömän hirveistä kuluttaja-asiakkaista. Miten voi olla, että niin monet on niin tylyjä ja tyhmiä asiakaspalvelijoita kohtaan?
- Olen ollut toimipisteissä, jossa ei ollut lämmintä vettä, ei ollut wc:tä, ei ollut jääkaappia eväille, ei ollut mahdollisuutta istua, on ollut hyvin kuuma tai tosi kylmä, on ollut liian meluisaa, on ollut liikaa keskeytyksiä.
Mulla on mielenterveysongelmahistoriaa, enkä ole yli 15 vuoteen ollut kunnolla työkykyinen. Mun ongelmat on johtunut sekä työelämän ulkopuolisista seikoista, että itse työstä. Olen uupunut osa-aikatöissäkin pahasti. Nelipäiväinen työviikko on mulle liikaa.
Joitakin ajatuksia/kokemuksia mitä olen kohdannut yli 20-vuotisen työhistoriani aikana useissa eri työpaikoissa (tai no, lähinnä nää on kyllä viimeisen 10 vuoden ajalta);
- Töissä on ollut riittämätöntä perehdytystä ja liian nopeasti on joutunut yksin pähkäilemään, miten helvetissä jotain asiaa pitäisi tehdä, kun kukaan ei ole opettanut. Matalapalkkaiseltakin oletetaan todella hyvät tiedot ja taidot. Työkuorma ja kiire voi olla musertavaa. Muutoksia työhön voi tulla pikavauhdilla. Organisaatio ja esihenkilö voi muuttua niin että pitkään aikaan pomo ei esim. tiedä mitä työssäni teen tai pitkään aikaan en edes tiennyt, minkä niminen hän on saati tavannut häntä. Sairaan stressaavaa.
- Asiakaspalvelutyössä asiakkaat saattaa olla hyvin ilkeitä, vihaisia, töykeitä ja vaativia. Olen monta kertaa itkenyt töissä jonkun paskan asiakkaan takia. Olen kyllä kohdannut myös typeriä yritysasiakkaita, mutta suurin osa näistä hankala ihminen -kokemuksista on käsittämättömän hirveistä kuluttaja-asiakkaista. Miten voi olla, että niin monet on niin tylyjä ja tyhmiä asiakaspalvelijoita kohtaan?
- Olen ollut toimipisteissä, jossa ei ollut lämmintä vettä, ei ollut wc:tä, ei ollut jääkaappia eväille, ei ollut mahdollisuutta istua, on ollut hyvin kuuma tai tosi kylmä, on ollut liian meluisaa, on ollut liikaa keskeytyksiä.
- Kävin neljän vuoden aikana läpi kolmen eri firman yt:t. Toisen ja kolmannen välissä olin
työttömänä mukana tehostetun työnhaun pakotuksessa, jossa karenssin
uhalla mua tungettiin sellaisten työpaikkojen haastatteluihin, joihin en
olisi voinut mennä töihin.
- Vuokratyöfirmat rikastuu turhana välikätenä toimimisesta, mutta eivät usein tarjoa työterveyshuoltoa. Lääkärintodistusta kuitenkin vaaditaan, ja sairauslomakorvaus on usein vain 50 % palkasta, jos sitäkään. Tämän vuoksi monet työntekijät on sairaana töissä. Myös korona-aikana liveasiakaspalvelussa. Perseestä. Ahdistavaa. Itse en juuri ole ollut fyysisesti sairaana töissä, vaan olen "perunut" työvuorot 0 € palkalla, mutta tiedän varmaksi pari työkaveria, jotka on ollut flunssassa tartuttamassa sitä muihin, koska ei ole ollut mahdollisuutta sairauslomaan.
- Useissa työpaikoissa työntekijöitä on kohdeltu keskenään eriarvoisesti. En tarkoita mitään sellaista, että se, että pomo saa parempaa palkkaa ja työpuhelimen, olisi epäreilua, vaan esim. sitä, että samaa työtä tekevistä vain osa voi saada vaikkapa erilaisia bonuksia, työvaatteita, kulttuuriseteleitä, työmatkapyörän. Tai sen työterveyshuollon ja sairausloman ajalta palkkaa. Nämä on pahalta tuntuvaa rakenteellista eriarvoistamista, ja sitten on lisäksi ollut esim. sitä, että tiettyjä tyyppejä suositaan sunnuntaivuorojen saamisessa.
- Myös suuremmassa kaavassa eriarvoisuus ja epäreiluus on ärsyttänyt. Otetaanpa esimerkiksi tasa-arvoisena hehkutettu tuorein kaupan alan neuvottelutulos. Siinä on yhtenä elementtinä kertaerä, jonka saavat vain ne, joilla sattuu tiettynä aikana olemaan voimassa pysyvä tai pitkä määräaikainen työsopimus, ei esim. keikkasopparilaiset tai ne, joilla määräaikaisuuksissa on tauko juuri keväällä. Sillä ei ole merkitystä, kuinka monta tuntia töitä tekee, vain sillä, mitä sopparissa lukee minimituntimääränä. Myöskään kesäkuussa nousevat palkat ei nouse kaikilla saman euromäärän mukaan, vaan tuntipalkkaa taulukon mukaan saavilla nousu voi olla vähemmän kuin 0,66 €/h, mitä on hehkutettu. Pyrkimys euromääräisiin korotuksiin prosenttimääräisten sijaan on toki erittäin hyvä, mutta toteutus jäi nyt vähän surkeaksi. Tässäkin "tasa-arvoistavassa" tes-ratkaisussa kun paremmassa asemassa olevat saivat jälleen suuremman määrän lisää euroja kuin huonommassa asemassa olevat.
Sekin on monesti harmittanut, että usein pitkissäkään määräaikaisissa työsuhteissa ei kerry palkallista lomaa. Määräaikaisuuden päätyttyä toki saa saman verran lomakorvausta (mulla nyt 10 % palkasta) mitä saisi loma-ajalta palkkaa, mutta lomaraha (5 % palkasta) jää saamatta. Tällaiset pienetkin jutut kyllä kovasti vituttelee. En ole katkeroitunut sentään.
Mitä hyvää töissäkäymisessä on ollut;
- Osa työkavereista on ollut kivoja, ja pari ystävääkin on näistä jäänyt elämääni.
- Pienistä palkoista huolimatta rahaa on saanut kivasti säästettyä. Ei ole ollut pakko hakea sovitellun työttömyyskorvauksen lisäksi muita tukia. Ei ole ollut pakko olla sairausloma -- kuntoutustuki -- eläkehakemuksen hylkäys -- työelämä -- uupumus -- sairausloma -limbossa.
- Työmatkapyöräilystä olen saanut hyötyliikuntaa. Itse työkin on monesti ollut jotenkin fyysistä, mutta aina ei hirveän terveellä tavalla.
- Työkkäri ja kunta on ahdistellut vähemmän kun ei ole ollut kokonaan työtön.
- On saanut kokemusta siitä, että kuuluu johonkin. Että on osana tiimiä.
- On saanut ilmaista teetä ja kahvia (yleensä).
- On saanut ostaa yrityksen myymiä tuotteita henkilökunta-alennuksella.
Mutta siis, kokemani työelämä on ollut mulle aivan liian stressaavaa, ja on hyvä, että jatkossa mulla on aikaa ja energiaa muulle elämälle. En ole kokenut työntekoa merkityksellisenä ja mielekkäänä vaan pakollisena pahana. Uskon, että muunkinlaista työelämää on monille muille olemassa kuin paskaa, mutta itseni kohdalle en usko sen olevan mahdollista. Nyt kun työt selvästi vähenee ja joskus vielä (kun vain päätän koska) loppuu kokonaan, en koe pelkästään iloa ja helpotusta, vaan päällimmäisenä on valtava väsymys. Siitä pitää ensin toipua. Riemu vapaudesta tullee myöhemmin. Mutta helpotus ja ilo silti vähän kuplii jo!
Ja loppuun vielä podcast-suositus; Heta Tuppuraisen 'Uppoava v***n laiva', sarja työuupumuksesta ja paskasta työelämästä. (Linkki Spotifyhyn)
- Vuokratyöfirmat rikastuu turhana välikätenä toimimisesta, mutta eivät usein tarjoa työterveyshuoltoa. Lääkärintodistusta kuitenkin vaaditaan, ja sairauslomakorvaus on usein vain 50 % palkasta, jos sitäkään. Tämän vuoksi monet työntekijät on sairaana töissä. Myös korona-aikana liveasiakaspalvelussa. Perseestä. Ahdistavaa. Itse en juuri ole ollut fyysisesti sairaana töissä, vaan olen "perunut" työvuorot 0 € palkalla, mutta tiedän varmaksi pari työkaveria, jotka on ollut flunssassa tartuttamassa sitä muihin, koska ei ole ollut mahdollisuutta sairauslomaan.
- Useissa työpaikoissa työntekijöitä on kohdeltu keskenään eriarvoisesti. En tarkoita mitään sellaista, että se, että pomo saa parempaa palkkaa ja työpuhelimen, olisi epäreilua, vaan esim. sitä, että samaa työtä tekevistä vain osa voi saada vaikkapa erilaisia bonuksia, työvaatteita, kulttuuriseteleitä, työmatkapyörän. Tai sen työterveyshuollon ja sairausloman ajalta palkkaa. Nämä on pahalta tuntuvaa rakenteellista eriarvoistamista, ja sitten on lisäksi ollut esim. sitä, että tiettyjä tyyppejä suositaan sunnuntaivuorojen saamisessa.
- Myös suuremmassa kaavassa eriarvoisuus ja epäreiluus on ärsyttänyt. Otetaanpa esimerkiksi tasa-arvoisena hehkutettu tuorein kaupan alan neuvottelutulos. Siinä on yhtenä elementtinä kertaerä, jonka saavat vain ne, joilla sattuu tiettynä aikana olemaan voimassa pysyvä tai pitkä määräaikainen työsopimus, ei esim. keikkasopparilaiset tai ne, joilla määräaikaisuuksissa on tauko juuri keväällä. Sillä ei ole merkitystä, kuinka monta tuntia töitä tekee, vain sillä, mitä sopparissa lukee minimituntimääränä. Myöskään kesäkuussa nousevat palkat ei nouse kaikilla saman euromäärän mukaan, vaan tuntipalkkaa taulukon mukaan saavilla nousu voi olla vähemmän kuin 0,66 €/h, mitä on hehkutettu. Pyrkimys euromääräisiin korotuksiin prosenttimääräisten sijaan on toki erittäin hyvä, mutta toteutus jäi nyt vähän surkeaksi. Tässäkin "tasa-arvoistavassa" tes-ratkaisussa kun paremmassa asemassa olevat saivat jälleen suuremman määrän lisää euroja kuin huonommassa asemassa olevat.
Sekin on monesti harmittanut, että usein pitkissäkään määräaikaisissa työsuhteissa ei kerry palkallista lomaa. Määräaikaisuuden päätyttyä toki saa saman verran lomakorvausta (mulla nyt 10 % palkasta) mitä saisi loma-ajalta palkkaa, mutta lomaraha (5 % palkasta) jää saamatta. Tällaiset pienetkin jutut kyllä kovasti vituttelee. En ole katkeroitunut sentään.
Mitä hyvää töissäkäymisessä on ollut;
- Osa työkavereista on ollut kivoja, ja pari ystävääkin on näistä jäänyt elämääni.
- Pienistä palkoista huolimatta rahaa on saanut kivasti säästettyä. Ei ole ollut pakko hakea sovitellun työttömyyskorvauksen lisäksi muita tukia. Ei ole ollut pakko olla sairausloma -- kuntoutustuki -- eläkehakemuksen hylkäys -- työelämä -- uupumus -- sairausloma -limbossa.
- Työmatkapyöräilystä olen saanut hyötyliikuntaa. Itse työkin on monesti ollut jotenkin fyysistä, mutta aina ei hirveän terveellä tavalla.
- Työkkäri ja kunta on ahdistellut vähemmän kun ei ole ollut kokonaan työtön.
- On saanut kokemusta siitä, että kuuluu johonkin. Että on osana tiimiä.
- On saanut ilmaista teetä ja kahvia (yleensä).
- On saanut ostaa yrityksen myymiä tuotteita henkilökunta-alennuksella.
Mutta siis, kokemani työelämä on ollut mulle aivan liian stressaavaa, ja on hyvä, että jatkossa mulla on aikaa ja energiaa muulle elämälle. En ole kokenut työntekoa merkityksellisenä ja mielekkäänä vaan pakollisena pahana. Uskon, että muunkinlaista työelämää on monille muille olemassa kuin paskaa, mutta itseni kohdalle en usko sen olevan mahdollista. Nyt kun työt selvästi vähenee ja joskus vielä (kun vain päätän koska) loppuu kokonaan, en koe pelkästään iloa ja helpotusta, vaan päällimmäisenä on valtava väsymys. Siitä pitää ensin toipua. Riemu vapaudesta tullee myöhemmin. Mutta helpotus ja ilo silti vähän kuplii jo!
Ja loppuun vielä podcast-suositus; Heta Tuppuraisen 'Uppoava v***n laiva', sarja työuupumuksesta ja paskasta työelämästä. (Linkki Spotifyhyn)
