Miten voisin olla eettisempi rahankäyttäjä?

Tämä aihe on ollut mielessä jo todella pitkään, mutta on vaan jäänyt muiden ajatusten jalkoihin. Vihdoin päätin nostaa kissan pöydälle; Millä tavalla minä, kaikesta pihiydestäni ja kuluttamattomuudestani huolimatta, olen paha rahan suhteen?

Lähtökohtaisestihan se, että minä käytän vain vähän rahaa kaikkeen pahaan ja tuhoavaan, ja ostan vain vähän tuotteita, jotka tuhlaa arvokkaita luonnonvaroja, on hyvä asia. Mutta tiedostan erittäin hyvin, ettei tämä ole koko totuus, vaan todellisuus on paljon ikävämpi. Itseruoskinta alkakoon:

Minä voisin...

1. olla eettisempi kuluttaja ja käyttää enemmän rahaa esimerkiksi...
 1.1. eettiseen ruokaan
 1.2. ekologisiin palveluihin, ja
 1.3. eettisiin tavaroihin.
2. sijoittaa eettisesti.

Aloitetaan kulutuksesta;

1.1. ruoka
Olen hintatietoinen sekasyöjä. Vaikka syönkin melko vähän lihaa, olisi tietenkin ekologisempaa ja eettisempää, jos olisin vegaani. Myös luomu- ja lähiruoan suosiminen olisi moraalisesti parempaa. Syön siis vähän lihaa enkä tuhlaa ruokaa (roskiin ruokaa menee todella vähän, ja olen normaalipainoinen), mutta esimerkiksi ostamani vähätkin lihat on tehotuotettua, melko paljon syömäni juusto on tunnetusti myös epäekologista, ja ruoan rahtaaminen rekoilla ja laivoilla kaukaa ei ole hyvä juttu.
Eettisempi syöminen nostaisi ruokamenojani huomattavasti, koska kyse ei ole siitä, että korvaisin kalliin lihan jollain halvalla korvikkeella, vaan mm. edulliset kananmunat (ostamme aina vapaan kanan munia, en siis osta aina halvinta muusta välittämättä) ja maitotuotteet (jugurtti ja juusto merkittävimpänä) pitäisi korvata jollain kalliilla vastineilla. Luomu ja lähiruoka on yleensä kalliimpaa.
Ruokaan liittyy tuskastuttavan paljon kaikkea huomioitavaa. Ekologisuus, eettisyys, terveellisyys, makumieltymykset, ruoanlaittotottumukset ja -taidot, säilyvyys, raahaaminen kaupasta, hinta. Pidän näiden pohtimista ja yhdistämistä aika työläänä ja vaikeana, enkä jaksa mitenkään edes yrittää pyrkiä täydellisyyteen. Oikeastaan tuota samaa voisin sanoa melkein kaikista muistakin kohdista kuin ruoasta; Tiedostan, että oma jaksamiseni ei riitä siihen, että olisin vain hyvä ihminen, vaan hyväksyn sen, että olen myös huono. Ensimmäinen askel muutoksen tiellä lähtee kuitenkin siitä, että huomaa ensin ne ongelmakohdat, ja vähintään tarkkailee, ettei niitä ainakaan tulisi lisää.

1.2. palvelut
Olen huono käyttämään palveluita. En useinkaan koe niitä rahanmenon arvoisina. Monesti en haluaisi niitä, vaikka halvalla saisikin. Kaikki palvelut ei tietenkään ole hyvästäkään, luonnonvaroja niissäkin monesti tuhlaantuu, tai ne ovat jopa jotenkin haitallisia (esim. taksikyydit, jotkin täysin liiallisuuksiin menevät kosmetologin operaatiot), mutta moniin palveluihin olisi kyllä ihan hyviäkin perusteita törsätä. Minä käyn harvoin ravintoloissa, todella harvoin huvi-/kulttuuritapahtumissa, enkä koskaan esimerkiksi kosmetologilla, kynsistudiolla, hieronnassa, ompelijalla tai kuntosalilla. En maksa pyykinpesusta tai siivouksesta. Kampaajalla/parturissa olin viimeksi yli viisi vuotta sitten (koska sen jälkeen päätin lopettaa hiusteni värjäämisen värjäysaineiden haitallisuuden vuoksi, ja noin puolivuosittaiset latvojen leikkaukset hoituvat kotona).
Jos käyttäisin enemmän palveluita, työllistäisin ihmisiä, mahdollisesti järkevimmällä tavalla; panos menisi ekologisempaan puuhasteluun kuin materiaa ostamalla.
Noh, oon mä ainakin joskus työllistänyt pennosillani näitä ammattilaisia; kokkia, tarjoilijaa, baarimikkoa, muusikkoa, näyttelijää, taksikuskia(tää nyt on buu, mutta kuitenkin), bussikuskia, kampaajaa, psykoterapeuttia ja suutaria.

1.3. tavarat
Ostan vähän vaatteita ja muita tavaroita/esineitä, mutta ne vähätkin voisi olla ekologisempia ja eettisempiä.
Esimerkiksi voisin ostaa sellaisia vaatteita, jotka on tehty luomupuuvillasta ilman lapsityövoimaa. Toisaalta, vaikken osta juuri esim. kalliita eettisiä vaatteita, en siis osta niitä pahisvaatteitakaan kuin hyvin harvoin. Olen nimittäin jo hyvin pitkään käyttänyt paljon kirppiksiä hyväkseni, erityisesti vaateostoksiin. Käytetyn tuotteen ostaminen uuden sijasta kun on sekin ekologista. Lisäksi olen useamman kerran osallistunut joko ystäväpiirin keskinäiseen vaatevaihtoiltaan, tai esim. luontojärjestön järjestämiin kaikille avoimiin vaatevaihtotapahtumiin, jolloin olen uuden ostamisen sijaan saanut hyväkuntoisen vaatteen jopa täysin ilmaiseksi. Toisaalta vaatteen pidennetty käyttöikä ei mitenkään poista sen valmistuksessa mahdollisesti riistettyä luontoa ja ihmisiä, vaan ongelmalliset työolot ja ympäristöongelmat pysyy edelleen siellä vaatteen alkuperän vuosien takaisessa historiassa. Lisäksi kierrätys saattaa saada jotkut ihmiset vähättelemään uuden ostamisen ja tavaran liiallisen haalimisen ongelmallisuutta, koska perustelevat itselleen, että ei se haittaa, kun voi kierrättää. Pyrin ostamaan vain tarpeeseen, ja pidennän kierrätysvaatteidenkin käyttöikää korjaamalla ja tuunaamalla niitä. Mutta huteja tulee välillä toki mullekin. Vaatteiden ekologista taakkaa vähennän myös pesemällä niitä vain tarpeen mukaan, en liian usein, kuten yllättävän monet tuntuu tekevän.
Muissakin tavararyhmissä kuin vaatteissa on mulla vähän samaa; En juuri osta kalliita eettisiä design-juttuja, mutta koitan välttää myös turhaa halpistavaran ostamista, ja suosia mahdollisuuksien mukaan kierrätystä.

(Kuva ei liity tekstin sisältöön, onpahan vain tauottamassa pitkää postausta.)

Ja sitten jos ei kaikkea rahaa kuluta, pohdittavaksi jää...

2. eettinen sijoittaminen
Ensinnäkin mieleen tulee se, onko ylipäätään mikään sijoittaminen eettistä? Ja toisaalta, jos ei rahaa kuluta tai sijoita, onko sekään eettistä?

Mähän en siis suoraan sijoita yksittäisiin osakkeisiin. En osaa, eikä ole tarpeeksi kiinnostusta, jotta jaksaisin panostaa opiskeluun. Sijoitan siis vain rahastoihin. (Tällä hetkellä rahastosijoitusteni arvo on noin 17 000 €. Lisäksi minulla on talletuksia Bank Norwegianissa, Nordeassa, S-pankissa ja S-osuuksissa sekä velaton kaksionpuolikas.) Mutta vieritänkö samalla täysin moraalisen vastuuni sijoittamisesta pois, kun en pääse valikoimaan yksittäisiä yhtiöitä, vaan voin ummistaa silmäni ja sijoittaa vain "maantieteelliseen yleisindeksiin"? Osittain kyllä. Jos osaisin sijoittaa osakkeisiin, olisi taloudellisten tunnuslukujen ohella sijoituskohteen eettisyys selvästi aina esillä sijoituspäätöstä tehdessä. Nyt sen voi kätevästi vain unohtaa tarkastelusta pois. En tiedä, sijottaisinko silti tämän eettisemmin, vaikka sijoittaisin suoraan osakkeisiin. Saattaisin hyvinkin ajatella lähes pelkästään numeroita, ja jättää omantunnon kolkutukset kuulematta. On kuitenkin kiinnostavaa pohtia, mihin yhtiöihin sijoittaminen olisi mitenkin eettistä. Tuntuu, että enemmän löytyy epäeettisiä kuin eettisiä osakkeita...

Minulle itselleni esimerkiksi nämä alat näyttäytyy erittäin epäeettisinä, suorastaan hyvin vastenmielisinä, sijoituskohteina;
-tupakka
-aseet
-turkikset

Kyseenalaisia on myös esimerkiksi nämä;
-öljyteollisuus
-kaivosteollisuus
-luontoa ja ihmisiä tuhoava kapitalismi ylipäätään, esim. pikamuoti

Vastoin ehkä monia muita, minä en pidä näitä minään kaikista pahimpina pahiksina, vaan aloina muiden joukossa, mutta samalla siis toki ongelmallisina muiden ongelmallisten joukossa;
-alkoholi
-uhkapelit
-pikavippifirmat, pankit, vakuutusyhtiöt

Sen sijaan näen ongelmallisena nämä, joita monet muut ei näe;
-metsäteollisuus (juuri allekirjoitin kansalaisaloitteen avohakkuiden vähentämisestä...)
-lentoyhtiöt
-yksittäiset vähän hassutkin esimerkit, kuten Harvia (saunojen kiukauden valmistus on monen mielestä ihan viattoman neutraalia, ellei jopa oikeinkin positiivista. Itse suhtaudun saunomiseen turhuutena).

Ja mikä sitten on täysin eettinen ja ongelmaton ala, ei myöskään esimerkiksi nämä;
-pikaruokateollisuus, kuten Coca-Cola, McDonalds, Kotipizza
-tehotuotettu liha- ja maitoteollisuus, kuten Atria, Valio
-lääketeollisuus

Ja mitäs mun indeksisalkustani sitten löytyy? Ainakin tupakkaa, öljyä, alkoholia, pankkeja, metsäntuhoa, pikaruokaa, lääkkeitä. Nam mikä houkutteleva cocktail! :D

On nimittäin pieniä roposia kiinni mm. seuraavissa yhtiöissä;
-tupakka; British American Tobacco, Japan Tobacco
-öljyteollisuus; Statoil
-kaivosteollisuus; Sandvik
-vaateteollisuus; H&M, Adidas, Nike, Prada, Burberry
-alkoholi; Carlsberg
-pikavippifirmat, pankit, vakuutusyhtiöt; Sampo, Nordea, Swedbank, Handelsbanken, Danske Bank, Banco Santander, Visa, Bank of America (+vielä bonuksena Bank Norwegianin kymppitonnin talletus)
-metsäteollisuus; UPM, Stora Enso, Metso, Valmet, Metsä Board
-pikaruokateollisuus; Coca-Cola, McDonald's, Pepsi
-lääketeollisuus; Novo Nordisk, Pfizer, Novartis, Orion
-autotellisuus; Volvo, BMW, Rolls Royce, Peugeot, Mitsubishi, Honda, Nissan
-muita epäilyttäviä; Fortum, Neste, Nestle, Unilever, Danone

(...apuva...)

(Pitäisköhän esim. alkaa kattella niitä Nordnetin ilmasto-ETF:iä? Pitäisköhän sitten kuitenkin opiskella osakesijoittamista ja valita vain eettisiä tai neutraaleja yhtiöitä? Pitäisköhän lopettaa sijoittaminen kokonaan? Pitäisköhän alkaa vaikka asuntosijoittajaksi? Vai pitäisköhän vaan jälleen kerran hyväksyä oma pahuus?)

On mielestäni hyvin vaikea miettiä, missä menee moraalisesti toivottavan, hyväksyttävän ja paheksuttavan rajat.

En toimi aina eettisesti kuluttajana tai arkielämässä muutenkaan, joten epäeettisyys sijoittamisessakin on mulle sitten kuitenkin kai ihan ok; voin elää sen kanssa, että olen myös paha ihminen hyvän lisäksi. Vähän kaihertaa, muttei liikaa.


No niin, tulipa katsottua peiliin, mutta en tiedä, opinko mitään. Vaikka kehitys lähteekin tiedostamisesta, tästä ei aina ole hyötyä, jossei mitään lopulta muuta. Tiedostaa vaan pahuutensa paremmin. Jään pohtimaan.

Mitä ajatuksia eettinen/epäeettinen rahankäyttö sinussa herättää?

Toinen juttu taloudesta

Haluan taas linkittää taloutta käsittelevän mielenkiintoisen jutun. Tekstissä esitellään Raha – Mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla -kirjan kirjoittaneen Ville Iivarisen ajatuksia.

Mun pankista ottama asuntolaina loi maailmaan uutta rahaa 25 000 €. Kun maksan velkani pankille takaisin, tuhoan samalla rahaa eli rahaa häviää maailmasta, mutta maksamani parin sadan korot lisäävät pankin pääomaa.
Kun taas talletan pankkiin käteisenä joululahjaksi saamani 1000 €, ei maailmaan synny tai sieltä katoa rahaa, vaan vain annan pankille sen 1000 € lainaksi.

Kaikki uusi raha ja talouskasvu syntyy siis siitä, kun ihmiset velkaantuvat pankeille.

Ongelma:
"Nykytaloudessa tavoitellaan jatkuvaa kasvua. Rajallisessa maailmassa loputon talouskasvu on kuitenkin mahdottomuus.

– Ongelma syntyy mielestäni siitä, että kaikki raha luodaan maailmaan korolla. Raha luodaan sillä ehdolla, että enemmän rahaa maksetaan takaisin tulevaisuudessa. Koska vaatimus maksaa enemmän rahaa liittyy kaikkeen rahaan, mitä maailmassa on, se luo hirveää painetta talouskasvuun. Kaikkien on tienattava enemmän, jotta he voivat tulevaisuudessa maksaa enemmän, Iivarinen sanoo.

– Kyllähän se huomataan heti, kun talouskasvu lakkaa: maksuvaikeudet alkavat lisääntyä välittömästi, velanottohalu tyrehtyy ja työttömyys lisääntyy. Loputtoman talouskasvun tavoittelu on mielestäni yksi tämän rahajärjestelmän seuraus. Siitä on ekologisesti todella katastrofaaliset seuraukset. Se ei oikeastaan voi johtaa muuhun kuin täystuhoon."

Yksi mahdollinen ratkaisuehdotus:
"Ratkaisu olisi siis raha, joka luodaan niin, ettei siihen liity velkaa, korkoa tai vaadetta maksaa jollekin jotakin.

– Kun rahan luominen erotettaisiin pankkitoiminnasta kokonaan, ei rahaa luotaisi sen takia, että se toisi pankille rahallista voittoa. Rahaa luotaisiin sen takia, että rahaa pitää olla olemassa, jotta talous voi toimia. Mielestäni raha, joka olisi olemassa irrallaan rahoituksesta, ei toisi kasvupakkoa tullessaan. Talous voisi tasaantua tietylle tasolle, ja sama raha jatkaisi kiertämistä taloudessa. Talous toimisi mielestäni paljon nykyistä paremmin."

(Itse en ymmärrä taloudesta tarpeeksi, että osaisin ottaa kantaa ratkaisuihin. Ymmärrän vain sen, että nykyinen rahajärjestelmä luo järkyttävän suuria ongelmia.)

Muokkauslisäys 12.10.; Tuo ratkaisu voi jossain muodossa ollakin osa tulevaisuutta. Nimittäin, Islannissa rahanluonti on mahdollisesti siirtymässä pankeilta valtiolle!

Yksi juttu taloudesta

Mä oon täällä blogissani aina välillä pikkasen sivunnut ajatuksiani kuluttamisesta ja ympäristöstä. Kunnollista tekstiä en ole saanut aikaiseksi, eikä tämäkään ole sellainen. Jotenkin en osaa kertoa ajatuksistani kunnolla. Mun taitoni on ihan muualla kuin kirjoittamisessa. Ja lisäksi, jos puhutaan Suomen tai maailman taloudesta, mun osaaminen ja asiantuntemus ei riitä. Niinpä haluan linkittää tänne mielestäni hyvän jutun Suomen luonnonsuojeluliiton lehdestä Luonnonsuojelijasta; Yksi juttu taloudesta.

En siis kirjoita itse degrowthista, koska en osaa. Mainitsen vain sen, että jaan ideologian pääajatuksen, että talouskasvun tavoittelun sijaan huomio tulisi kiinnittää ihmisten hyvän elämän mahdollistamiseen, mutta vain luonnonvarojen riittävyyden rajoissa.
Kirjoitan vain omasta näkökulmastani siihen, miten kohtuutalous näyttäytyy mun elämässä. Mulla pihiys ja kuluttaminen (tai pikemminkin kuluttamattomuus) ei ole ensisijaisesti sitä, että haluaisin säästää rahaa mahdollisimman paljon, ja kerätä paljon varallisuutta. Mun kulutuskäyttäytymiseni on ennemminkin sitä, että en halua tuhota luontoa ja kuluttaa liikaa luonnonvaroja.
En kuitenkaan elä askeettisesti, vaan mukavuudenhalu usein vaikuttaa siihen, että vaikka tyydyn vähään, haluan kuitenkin välillä "luksusta", enkä missään nimessä ole esimerkillinen ekoihminen. Mulla esimerkiksi ei ole autoa, en lennä lentokoneella, asun melko ekologisesti, en kerskakuluta turhuuksiin, lajittelen ja kierrätän joo, mutta en ole kasvissyöjä saati vegaani tai osta erityisesti luomua tai eettisesti tuotettuja tekstiilejä, en ole aktivisti, vaan passiivinen rivijäsen, en mieti, mihin ekologiseen yritykseen voisin rahojani sijoittaa, vaan eettisten osakkeiden haalimisen sijaan annan pankin lykätä rahani mihin tykkäävät (rahastosijoituksissani ja talletustileilläni) jne.
Ja toki osaltaan pihiys on rahansäästöäkin, eikä pelkästään ympäristönsuojelua, koska sen sijaan, että haluaisin säästää tullakseni rikkaaksi, haluan säästää, jotta mulla on turvaa ja valinnanvapautta elämässäni; yllättävien menojen tai tulottomuuden uhatessa mun ei ole pakko stressata ja panikoida tai myydä aikaani mulle pahoinvointia aiheuttavalle työlle.

Ruiskukkapuolue Kokoomuksen aivoitusten sijaan kannatan ennemmin mehiläisten ym. luonnon hyvinvointia.

Pankkivirkailijat ei huijaa -eipä!

Tämänpäiväisen hesarin jutun Pankin sijoitusvinkki toi vanhukselle jättiverot luettuani muistui mieleen viime joulukuussa blogissani käyty kommenttikeskustelu pankkien sijoitusneuvonnasta.
On luonnollista, että jos palkkaa tulee huijaamisesta, tulee huijattua.
Onneksi omalla kohdalla tappiot on toistaiseksi jäänyt siedettävän pieniksi.
Kommenttikeskustelussa kertomieni tapausten lisäksi uudempana esimerkkinä tulee mieleen se, kun helmikuussa aloin vihdoin rahastosäästäjäksi. Valitsin Nordean yhdistelmärahaston, joka on yhdistelmä sekä osakerahastoa että korkorahastoa. Pankkineuvoja koitti kaupitella minullekin tuollaista kapitalisaatiosopimuksen kaltaista sijoituskorimallia, jossa mainospuheen mukaisesti on miljoona hyvää puolta, mutta sitten hiukan enemmän kuluja. Onneksi itellä oli siinä kohtaa hiukan älyä ja tajusin unohtaa heti sen vaihtoehdon ja vaatia vain sitä, mitä olin alunperin ajatellutkin. Lisäksi samalla käynnillä kerroin, että haluan tehdä heti 3000 €:n ylimääräisen lainanlyhennyksen asuntolainaani, ja siitäkin hiukan koitettiin taivutella pois.
Henkilökohtainen pankkineuvojani on juuri vaihtunut, mutta ei ole vielä tullut asioitua tän uuden limanuljaskan kanssa, innolla odotan tulevia vääntöjä -tai sitten en. :D

Avautumista pihiydestä

Viime lauantain Hesarissa oli kirjoitus kokoomuslaisesta Eero Lehdestä. Itselleni kokoomus on kirosana, enkä myöskään nyt halua puhua itse Lehdestä, vaan kirjoituksen toisena aiheena olleesta pihiydestä. Tekstissä ehkä eniten pisti omiin silmiini juuri se sävy, jolla pihiydestä puhuttiin. Pihiys on jotenkin demonisoitu käyttäytymistavaksi, jota kuuluisi paheksua. Pihi ihminen on paha. Älä ole pihi, hyi!

(Myönnetään, loukkaannuin. Huomasin, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. En ole superrikas, en rikas, en edes varakas, mutta pihi olen.)

Mä siis myönnän suoraan, että olen luonteeltani pihi. Säästäväisyys on hyvin tiukasti mussa kiinni. Kyllä, olen niin pihi, että välillä mun ehkä tarvitseekin muistuttaa itselleni, että älä ole ihan noin tiukkis, vähän voi tuhlatakin. Mutta mun mielestä pihiydessä sinänsä ei silti ole mitään pahaa, ei se ole asia, josta pitäisi päästä eroon. Pihiys on pahaksi vain äärimmäisissä tapauksissa.

Kovin tiukka rahankäyttö ei siis kuitenkaan mun mielestä ole mitenkään erityisen ihailtavaa, niin kuin ei kovin löysäkään. Pidän rahankäyttötottumuksia sinänsä melko neutraaleina asioina. En paheksu tuhlailua, en näe siinä mitään pahaa, (kunhan vain samalla ei tuhoa liikaa maapalloa tai aiheuta elämäänsä rahaongelmia ja muita ongelmia). Samoin pihiys on mun mielestä luonteenpiirre muiden joukossa, ja se on jotain negatiivista vain jos se menee niin äärimmilleen, että siitä on oikeasti haittaa.

Olen pohtinut jälleen viime aikoina muutenkin ihmisten hyvin erilaista suhtautumista rahaan, kulutukseen, säästämiseen, velanottoon. Lähinnä siltä kantilta, että miten tunneperäistä suhtautuminen rahaan voikaan olla, ja miten eri tavalla vielä!

Useat lepsusti velkaa ottaneet ovat jossain vaiheessa havahtuneet siihen, että miksi he oikein ovat ajautuneet niihin järjettömiin kulutusluottoihin ja pikavippeihin. Monesti taustalta on saattanut löytyä sellaista, että lapsuudessa on joutunut jäämään paitsi joistain itselle tärkeistä hienoista jutuista, ja sitten aikuisena koittaa jollain tavalla ostaa itselleen sitä puuttuvaa hyvää oloa hinnalla millä hyvänsä. (1)
Mahdollisesti lapsuus on ollut materiaalisesti niin köyhää, että aikuisena ostelee jatkuvasti uusia hienoja tavaroita, kun niitä vihdoin on "mahdollisuus" hankkia.
Tai sitten lapsuudessa on saattanut olla tunnepuolen köyhyyttä, ja vanhempien rakkautta vaille jääneenä etsiikin aikuisena hyvää oloa, onnellisuutta ja hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen kokemusta siitä, että tiedostamattaan kanavoi sen rakkaudenkaipuun täyttymisen yrittämisen shoppailuun (tai vaikka ahmimiseen, alkoholin liikakäyttöön tai muuhun addiktioon).
Koittaa siis tavaraa ostamalla täyttää sisäistä tyhjää oloa, ja muuttaa ostoskikseillä pahaa oloa paremmaksi.

Noh, kuvittelenko mä sitten jotenkin olevani terveempi, järkevämpi, tasapainoisempi ja kaikin puolin parempi ihminen kun en ole velkaantunut ja suhtaudun rahaan eri tavalla? En, en todellakaan, vaan päinvastoin löydän itsestäni paljon samankaltaisia ajatusmalleja ja mekanismeja. Ei ole niin, että kuluttaminen ja velanotto olisi tunteellista tyhmyyttä ja pihiys ja säästäväisyys järkevää loogisuutta. Eikä ole toisinpäinkään.

Mulle raha ja säästäminen edustaa jossain syvällä aivoissa hyvin voimakkaasti turvallisuutta ja vakautta, ja velka ja tuhlaaminen taas selvästi epävarmuutta, vaaraa ja ahdistusta.
Turvallisuushakuisuuteni kumpuaa lapsuudesta. Olen joutunut elämään sellaisessa tunneympäristössä, jossa olen tuntenut oloni turvattomaksi. Olen oppinut olemaan varuillani. Sisäisestä turvattomuudesta kokemani ahdistus on ajanut mut janoamaan turvallisuutta, ja minimoimaan riskejä, ottamaan varman päälle ja varautumaan pahimpaan.
Mm. vanhemmista johtuva rakkaudettomuuden, turvattomuuden ja yksinäisyyden muodostama tunnevajaus on ajanut mut suhtautumaan myös rahaan samalla tavalla; se on johdattanut mut karttamaan velanottoa ja kartuttamaan vararahastoa pahan päivän varalle.
Velka tuntuu pelottavalta, turvattomalta, ahdistavalta, riskiltä. Säästöt tuo levollisuutta ja turvallisuutta.

Alitajuisten tunnereaktioiden tiedostaminen kuitenkin auttaa. Siinä missä ylivelkaantunut shoppailija kykenee muuttamaan käyttäytymistään tajuttuaan, että hullu ostelu on ollut epätoivoista yritystä täyttää omaa psyykkistä tyhjyyttään, myös liiallisuuksiin menevään pihistelyyn voi puuttua, kun tajuaa, että sairaalloinen saituus on mahdollisesti ollut epätoivoista yritystä luoda turvallisuuden tunnetta peittämään psyykkistä turvattomuuttaan.

Tiedostamalla oman menneisyyteni vaikutuksen nykyisyyteen voin esimerkiksi ottaa lähitulevaisuudessa asuntolainan ilman että se tuottaa mulle kummallista epämääräistä ahdistusta. Voin siis ryhtyä velkaiseksi hyvillä mielin.
Eräs merkittävä havahtuminen tapahtui mulle joskus nelisen vuotta sitten, kun mulle tuli puolipakko kajota säästöihini. Tunsin aluksi, että en voi käyttää säästöjäni, koska ne oli mun turva pahan päivän varalle (2), ja niiden käyttäminen lisäisi turvattomuutta, ja sitä, että pahan päivän tullessa en pärjäisikään (3), mutta sitten tajusin, että ei perkele, nyt just on se paha päivä, jolloin sitä turvaa kuuluukin käyttää!
Sen jälkeen käynnistyikin mun tiedostamisprosessini, jonka tuloksena suhtautuminen raha-asioihin on pysynyt samansuuntaisena mutta ehdottomuus on vähentynyt.

Omien vinksahtaneisuuksiensa tiedostaminen auttaa tulemaan toimeen niiden kanssa. Tiukka pihiys ei ole jotain, joka määrää mun toiminnan ja tunteet, vaan pystyn olemaan "rennosti pihi" (4), koska aidosti haluan olla sitä. Lisäksi pystyn olemaan helpommin onnellinen pienituloisena kun tajuan, etten oikeasti tarvitse suuria tuloja tuottamaan psyykkistä turvallisuuden tunnetta, vaan se psyykkisen turvallisuuden tunne kuuluu hakea muualta. (Esim. siitä, että mun ei tarvitse enää selviytyä elämästä vanhempieni ja koulutoverieni kanssa, vaan mulla on nykyään oma, ihana, lapsuuteni ihmisistä erillinen hyvä elämä, johon kuuluu turvallisia ihmisiä.)

(1) Tarkoitukseni ei ole yleistää liikaa, useat ja monesti on eri asia kuin lähes aina.

(2) Silloin säästämiseni oli tosiaan epämääräisempää 'pahan päivän varalle', eikä rahoille ollut vielä niin konkreettista kohdetta kuin nykyään; asunto.

(3) Haa, pärjääminen, varsinainen avainsana! Turvaton olo lapsena toi pelon siitä, että en pärjää (vastoinkäymisissä, elämässä yleensä), ja koittamalla varautua kaikkeen mahdolliseen voin lisätä pärjäämismahdollisuuksiani. 'Yksin on pärjättävä, muiden apuun ei voi luottaa, elämään ei voi luottaa.' Onneksi myöhemmin olen oppinut luottavaisemmaksi.

(4) En nyt millään keksinyt sopivaa sanaa tälle, ehkä artikkelin kirjoittaja ja siinä siteeratut asiantuntijat käyttäisivät vain sanaa säästäväinen, mutta itselleni sopii paremmin ajatus siitä, että pihiys on jotain, joka voi olla neutraalia, ei aina vahingoittavaa ja pahaa.