Yksi vuosi vapaana

Hyppäsin taloudellisesti riippumattomaksi tasan vuosi sitten!

Olin lopettanut hirveässä pätkätyöpaikassa tammikuussa -24 ja saanut viimeisen palkan helmikuussa. Huhtikuun alussa sain viimeisen peruspäivärahan kelasta ja erosin työkkäristä. Sitten alkoi elämä vapaana! Samalla hetkellä löydettiin meidän uusi koti ja koko loppuvuoden projektiksi tuli muutto vanhasta uuteen.

Nyt kun on vuosi vapautta takana, mun mielenterveys on paljon parempi. Olen tajunnut, miten kamalasti työelämän ja byrokratian rattaissa jauhautuminen uuvutti ja hajotti mua. Olen tajunnut, miten oravanpyörässä raahautuminen oikeastaan traumatisoi mua. Edelleen mun painajaisissa yleisin aihe on työelämä. Nykyään vain näen niitä harvemmin ja herätessä helpotun enkä ahdistu lisää. Monen työelämäaiheen käsittely triggeröi mua edelleen, vaikkei ne koske mua enää.

Olen viime vuosina lukenut/kuunnellut/seurannut useita kirjoja/podcasteja/blogeja/instatilejä/lehtijuttuja vaurastumisen lisäksi mm. työuupumuksesta, työelämän muutoksesta ja yhteiskuntaluokista. Niistä on herännyt paljon ajatuksia. Olen huomannut samuuden kokemusten lisäksi hyvin paljon myös vierautta. En koe koskaan sopivani mihinkään lokeroihin kunnolla. Onneksi ei tarvitsekaan enää sopia mihinkään.

Mä en ollut terve työelämässä, koska mulle työelämä näyttäytyi niin sairaana. Valtava epätoivo vaihtui helpottuneisuuteen kun vapauduin. Tiedän olevani todella onnekas, kun saan jo nelikymppisenä muistella sitä kaikkea traumaattista ilman pelkoa uudelleentraumatisoitumisesta.

Koen, että olen edelleen työkyvytön tai osatyökykyinen, enkä usko ikinä enää meneväni mihinkään töihin. Olen opetellut nyt olemaan suorittamatta elämää. Olen toki koittanut kiinnittää huomiota hyvään uneen, liikkumiseen ja syömiseen, mutta olla liukumatta suorittamaan niitä tai mitään harrastuksiani. Opettelen yhä olemaan.

 

Firetys; N-Y-T-Nyt!

Heittäydyin taloudellisesti riippumattomaksi ilman palkkaa ja ilman työttömyyskorvausta nyt huhtikuussa. Lopetin jo aiemmin työnteon, ja nyt lisäksi virallisesti työttömänä työnhakijana kirjoilla olon, kun peruspäivärahapäivät loppui ja olisi ollut aika hakea työmarkkinatukea. Sitä en enää hae, vaikka soviteltuna sitäkin voisin saada. (Arviolta ehkä n. 350 €.) Siirryn 39-vuotiaana "eläkkeelle", eli oikeasti olemaan tilastoissa "joku muu, mikä". Eli firettäjä, taloudellisesti riippumaton, pääomatuloilla eläjä. Sitä statusta tiedossa kolmisenkymmentä vuotta, mikäli viralliseen eläkeikään asti saan elää ja sitten siirtyä eläkeläiseksi.

Vihdoin! Vittusaatana vihdoin! Olin tässä hyvin pitkään hyvin varovainen, koska en halunnut luulla liikoja ja pettyä pahasti, (ja perinnönjaon tuloskaan ei ollut selvillä kuin vähän ennen perunkirjoitusta, eikä verotus ollut selvillä kuin vasta juuri äsken,) mutta kyllä mä viime vuoden lopulla sentään aloin uskoa siihen, että pääsen lopullisesti eroon työelämän ja työvoimapalveluiden paskuudesta. Nyt se kaikki ahdistava uupumus ja pakotus on vain muistoissa eikä pelkona tulevasta. Huh! Kyllä jo olinkin vuosikausia ollut niin loppu ja useasti fiilis oli jopa toivoton. Saan jatkossa kanavoida osittaisen työkykyni rippeet harrastuksiini, eikä kaikkia voimia tarvitse tuhlata vuokratyöfirmojen ja työkkärin sääntöjen viidakoissa. Upeeta.

Toksinen työpaikka

Aloitin siis marraskuussa uudessa määräaikaisessa pätkätyössä, ja löysin yhtäkkiä itseni superpaskasta työpaikasta. Päätin sinnitellä tammikuun loppuun asti, koska tietyt asiat hieman helpottui parin viikon jälkeen ja koska loppukin oli kuitenkin melko pian tiedossa. Tässä joitain piirteitä, mitä jo muutaman(!) päivän aikana ilmeni;

· Työkulttuuri oli kummallinen; työt aloitettiin ennen palkanmaksua ja palkanmaksu loppui ennen töiden lopetusta, mm. koska niin sisään- ja uloskirjautumisäppi oli suunniteltu tai niin sitä ainakin sovellettiin.

· Lakisääteisten taukojen pitämistä ei katsottu hyvällä, ei kyllä kiellettykään, mutta mainittiin mm. "jos haluatte pitää tauon", "ai, mulle tää oli tauko töistä (kun meille opetettiin miten ja mihin jne. viedään roskat)". Kyllä, tauolla mieluummin syön nopeasti banaanin ja vilkaisen kännykkääni, kuin haistelen ja nostelen roskia. Itse töissä vien kyllä roskia mielelläni, ei siinä.

· Perehdyttäjänä oli pomo, joka turhautui jo ensimmäisen päivän aikana kun yllätysyllätys kaikki ei osannutkaan kaikkea heti. Eli vaadittiin ihan mahdottoman paljon ihan mahdottoman nopeasti.

· Toisena päivänä työkaveri ei enää uskaltanut kysyä mitään, kun vastaukseksi saatiin töksähtelevää vittuilua. Minä uskalsin, vaikka empatiakyvytön kohtelu ahdisti enkä osannut suhtautua vittuiluun järkevästi vaan hämmennyin. Kerroin, etten ymmärrä jotain, joka tuntuu sekavalta, mutta en saanut ymmärrettäviä selventäviä vastauksia.

· Kirjallisia ohjeita ei saanut pyytämälläkään oikein mihinkään oleelliseen, vaan perehdytys oli erittäin sekava setti irrallisia nopeita esimerkkejä.
Minähän aloin sitten kynä vimmatusti heiluen kirjoittaa ohjeita ylös, jotta voisin oppia asiat. Sain kuulla vittuilua ohjeistani.

· Se, mitä saimme kirjallisena, (kotona ilman palkkaa luettavaksi,) oli samaa, mihin perehdytyksessä keskityttiin, ja tämä ei ollut ollenkaan oleellista alkuoppimisen kannalta, vaan vasta siinä vaiheessa, kun on ollut esim. 5 työpäivää, ja jo osaisi kriittiset asiat.

· Ohjeissa oli mm. että vettä saisi juoda vain tauoilla (niillä roskistauoilla siis varmaan), ja työkaveri sanoi, että se on laitonta, ja itse sanoin, että joko juon vettä töiden lomassa tai käyn vähän väliä vessatiloissa juomassa. Tietyin rajoituksin veden juominen töissä sallittiin. Siis miettikää nyt, ihan vitun sairasta, tässä ei siis ole kyse mistään hygieniatilasäädöksestä vaan normaaleissa työpaikoissa voi samassa tilanteessa juoda vaikka kahvia tai syödä keksiä. Ja työssäni puhun paljon lämpimässä ja kuivassa, vähän pölyisessäkin, huoneilmassa, joten vesi todellakin on tarpeen.

· Työvuorot saimme tietoomme jatkuvasti hieman myöhässä. (Itseä tämä ei haitannut, mutta sos!) Työvuorojen hallinnointiohjelmaankaan emme saaneet minkäänlaista opastusta, vaan kaikki piti osata heti itse. Kysymyksiin äppin käytöstä ja vuoro- ja vapaatoiveiden esittämisestä ym. saimme tietenkin vittuilua. Pomo saattoi muuttaa hieman työvuoroja esim. viikko ennen ilman että kertoi tästä, ne piti itse aina tarkistaa uudelleen. Yksi työkaveri sai kohtuuttoman paljon sunnuntai- tai muita pyhävuoroja. Mulla oli jokaisessa palkassa jotain virheitä (kaikkia lisiä ei maksettu ennen kuin valitin).

· Edellä olevan lisäksi oli muutenkin selvää, että esihenkilö oli jonkinlainen empatiakyvytön ilkeä paskapää, ja tällaisen valta-asemassa olevan persoonan työskentely ei voi olla heijastumatta negatiivisesti koko työyhteisöön.

· Viikkoinfoissa oli paljon toksista positiivisuutta ja vaativuutta, esim. 100 %:n työpanosta edellytettiin ihan julkilausutusti ihan joka ikinen päivä. Töissä olisi pitänyt olla hauskaa ja helppoa. Olisi pitänyt olla iloinen ja nauraa ja viihtyä ja olla aito. Olisi pitänyt olla tehokas. Olisi vieläpä pitänyt olla paras työpäivä ikinä, joka päivä. Olisi siis pitänyt olla jotenkin epärealistisen täydellinen. Mutta tavoitteet oli ylimitoitettuja. Työkuormaa oli liikaa. Tehtävät olivat sekavia.

Oli muutakin, mutta kaikesta en voi kertoa tarkemmin kertomatta liian yksityiskohtaisesti.

Niin että olipahan taas kokemus tämäkin. Olisin voinut olla kokematta, mutta onneksi kyseessä oli sentään lyhyt määräaikaisuus. Tulipahan taas selväksi, että työelämä ei todellakaan ole mua varten.

Lopetin työt

Tammikuussa oli mun elämäni viimeinen työpäivä. Ehkä. Eli lopetin työt toistaiseksi, ehkä lopullisesti, kun määräaikainen työsopimus päättyi.

Tässä kuussa tulee viimeinen palkka.

Aikomuksena on vielä toistaiseksi nostaa peruspäivärahaa ja lopettaa työttömänä kirjoilla olo huhtikuussa. Koska olen nyt kokonaan työtön, töitä pitänee kohta hakea 4 kertaa kuukaudessa nyt lopun ajan. Työmarkkinatukea olen päättänyt olla hakematta, ja työnhakijana olen siis vain peruspäivärahakauden loppuun.

Kohta olen pelkästään pääomatuloilla eläjä, ehkä seuraavat 30 vuotta, ennen vanhuuseläkkeen alkamista.

Tuntuu hassulta. Ei enää ikinä aspapaskaa? Ei enää koskaan itkemistä työpaikalla? Ei enää ikinä työmatkaa palellen ja liukastellen? Ei enää koskaan mustelmia töistä? Ei enää ikinä työpaikkahaastatteluja? Ei enää koskaan cv:n päivittämistä? Ei enää koskaan sellaisia unettomia öitä, kun miettii ahdistuneena työjuttuja? Ei enää koskaan äärimmäisen väkivaltaisia painajaisia työahdistuksen vuoksi? Ei enää koskaan paskaa pomoa? Jes, mahtavaa!

Töiden tekeminen vielä joskus ei ole täysin poissuljettua. Mutta epätodennäköistä se on, niin vahvana mun mielessä on vuosikausien työuupumus ja stressi ja väsymys ja vitutus. Ja varsinkin tämä viimeisin työpaikka, hyi saatana! (Kerron siitä vielä erillisessä postauksessa.) Työelämä ei ollut mua varten. En ollut sellainen supersankari, joka mun haluttiin olevan. Voin huonosti. Viimeisin työpaikkani oli paskin kaikista, ja toiseksi viimeisin oli paras, mutta ei sekään mikään superhyvä. 12-17 työnantajaa/palkanmaksajaa mulla on ollut reilun 25 vuoden aikana. Kaikissa on ollut jotain ikävää. Toki jotain hyvääkin keksin kaikista, jopa viimeisimmästä, kun oikein kaivelee. Mutta siis ei, en sopinut siihen paskaan. En sopeutunut, vaan kärsin ja kulutin voimani.

Nyt jätän työt niille, joilla on jaksamista, ja toisaalta niille, joiden on pakko. On onnekasta, että voin vihdoin valita toisin. Valitsen vihdoin toisin.

Vuoden 2023 tulot, menot ja säästöt

· Tällä kertaa oli erikoinen poikkeusvuosi, jolloin tuli siten myös ennätyksiä;

Vuonna 2023 oli "peruslukujen" osalta:
- suurituloisin yksittäinen kuukausi; 12 439,76 € (maaliskuu)
- suurimmat kuukausisäästöt; 12 031,55 € (maaliskuu)
- suurimmat vuositulot; 27 380,61 € (2281,72 €/kk)
- suurimmat vuosisäästöt; 23 102,43 € (1925,20 €/kk)

Menoissa ei tullut ennätyksiä kuukaudessa tai vuodessa suuntaan eikä toiseen.

Näissä tämän postauksen luvuissa ja kuvioissa ei tuloissa ja säästöissä ole mukana perintönä saatua reilua sataatonnia. Perintöverotuspäätöstä en ole vieläkään saanut, enkä siten voi laskea tarkkaa nettorahamäärää, joka perintönä tuli. Olisin toki voinut laskea kaiken rahan tuloihin ja ensi vuonna perintöveron menoihin, mutta en näin halunnut tehdä. Tässä kuitenkin arvio vuoden kokonaisuudesta, jossa perintöraha olisi mukana;

Vuoden kokonaistulot n. 134 300 €
Vuoden menot n. 4 300 €
Vuoden kokonaissäästöt n. 130 000 €
Säästöprosentti n. 97!

Sitten tarkemmin kaikkiin vuoden lukuihin, joissa ei ole huomioitu perintörahaa:

· Vuoden tulot;

Kaikki nettotulot siis 27 380,61 € (2281,72 €/kk).

Kuukausitulot oli enimmillään 12 439,76 €, vähimmillään 720,10 €.

Palkkatulot oli enimmillään 1343,53 €, vähimmillään 0 €.

Työttömyyskorvaus (kelan soviteltu peruspäiväraha) oli enimmillään 1126,56 €, vähimmillään 0 €.

Pääomatulot on suurimmat koskaan! Siellä on perintönä saamistani osakkeista saatujen osinkojen lisäksi korkotuloja neljältä eri tililtä ja S-osuuksista sekä lunastamieni rahasto-osuuksien voittoja.

Muissa tuloissa on mm. kirppistuloa ja galluppeihin vastaamisesta saamillani pisteillä lunastettuja lahjakortteja.

· Vuoden menot;

Kaikki menot siis 4278,18 € (356,52 €/kk).

Kuukausimenot oli enimmillään 572,08 €, vähimmillään 227,32 €.
Vastikkeen n. 123 € (sisältää hoitovastikkeen lisäksi veden ja sähkön) lisäksi menoni olivat keskimäärin n. 233 €/kk; enimmillään 447,43 € ja vähimmillään 102,67 €.
Vastike, ruoka, puhelin ja netti oli yhteensä 3243,13 € eli 76 % menoista, kaikkeen muuhun meni yhteensä 1035,05 € eli 24 %.

2023 menoni oli siis n. 360 €/kk. Tästä n. 36 % meni asumiseen, 32 % syömiseen ja juomiseen ja 32 % muuhun.

keskimääräinen kuukausi; menot 15,62 % tuloista

· Säästöön;

Kaikki säästöt siis 23 102,43 € (1925,20 €/kk). 84,38 % tuloista.

Kuukausisäästöön jäi enimmillään 12031,55 €, ja vähimmillään 216,20 €.
Säästöprosentti oli enimmillään 96,72, ja vähimmillään 27,43, ja säästöön jäi kolmea kuukautta lukuunottamatta muina kuukausina yli 50 % tuloista, kuutena kuukautena yli 75 %.


 · Tarpeelliset lisätiedot vuoden rahavirroista, koska listaamissani tuloissa ja menoissa ei näy seuraavia asioita;

· Lunastin Nordnetin ja Seligsonin rahastoista osuuksia vajaalla 1000 €:lla.
· Seligsonin ja Nordnetin rahastoihin laitoin yhteensä n. 25 000 €.

· En ole huomioinut laskelmissa pullopantteja, jotka on vähentäneet ruokakuluja. Enkä k-plussaa tai Lidlin etuja.


· Varallisuustilanne;

Vuoden 2023 joulukuun lopussa mulla oli varallisuutta n. 150 000 €:n arvosta listaamattoman yhtiön osakkeissa, n. 135 000 € osakerahastoissa, n. 65 000 €:n arvosta asunnonpuolikkaassa, ja tileillä n. 141 000 €. Velkaa 0 €. (Perintöverovelka arvioitu pois tilirahasta.)
Nettovarallisuus n. 491 000 €.

Nettovarallisuuteni nousi vuodessa arviolta n. 293 000 €. Suurin osa tästä oli tietenkin perinnön ansiota, mutta mukana on myös reilusti sijoitusten arvonnousua ja säästöjä.

· Tavoitteiden täyttyminen;

Vuodelle 2023 en asettanut numeraalisia tavoitteita, mm. koska tiesin, että saan perintöä, mutta en tiennyt mitä ja kuinka paljon. Asetin kuitenkin tavoitteeksi pöyhiä ja analysoida ajatuksiani ja valmistautua taloudellisesti riippumattomaksi heittäytymiseen.

Vuodenvaihteessa ajatukseni oli aika sekavia. Toisaalta kihisin innosta ja onnesta, että vihdoin pääsen eroon kaikesta byrokratiapaskasta, auktoriteettitraumoista ja oravanpyörässä raahautumisesta. Toisaalta pelkäsin enkä uskaltanut vielä uskoa onneani todeksi. Mitä jos perunkirjoituksessa jokin menisikin aivan eri tavalla mitä odotin? (Se viivästyikin parista syystä ja matkalla oli monta väärinkäsitystä enkä ollut ainoa lopputulosta ihmettelevä.) Mitä jos ostetaankin kallis asunto ja otetaan kallis asuntolaina ja vanha asunto pitääkin myydä halvalla? Mitä jos jokin odottamaton asia menee pieleen ja hauraat suunnitelmani epäonnistuu? Tunsin päättämättömyyttä siitä, miten lopetan työkkärin ja kelan asiakkuuden. En osannut heti täysin lopettaa töitäkään, vaan ajattelin että ehkä haluan hivuttaa ne vähemmäksi ja lopettaa kokonaan vasta kesän jälkeen. En osannut päättää mitään. Kaipasin taukoa suunnitteluun. Aika ironista oikeastaan; Olin taas niin läkähdyksissä ja uupunut, ettei ollut kaistaa ajatella miten sen paskan lopetan. Koin myös hieman haikeutta silloisen työpaikan ja osan työkavereiden jäämisestä pois elämästä, joten en ollut valmis siihen heti. Koin painetta, että pitää miettiä, mitä etuja haluan vielä käyttää ennen kuin menetän ne (oman konsernin henkilöstöostoetu sekä myös kauppakeskuksen henkilöstöostoetu), mutta en jaksanut pohtia sen tarkemmin.

Miten sitten onnistuin tavoitteessani muutoksiin valmistautumisessa? Ennen perinnönjakoa en mitenkään. Kaikki tuntui epämääräiseltä mössöltä ja koin olevani hukassa. Kun jako saatiin tehtyä, hommat selveni huimasti, mutta koska on pitänyt odotella verottajalta laskelmaa perintöverosta, en vieläkään ole päässyt täysin kiinni konkreettisiin täsmällisiin lukuihin. En myöskään oikein päässyt kiinni muuten tulevaisuuden ajatteluun, ja marraskuussa tekemäni epäonninen työpaikan valinta vei kaiken energian. Mutta kauheudessaan se kokemus kuitenkin vahvisti ajatusta siitä, että työelämä ei tosiaan ole mua varten. Vuoden lopulla tein myös päätöksen, että byrokratiasta ja tuista irtaudun kun saan käytettyä peruspäivärahapäivät loppuun, ja olisi työmarkkinatukeen siirtymisen aika. Aion siis nostaa vielä muutaman kerran työttömyyskorvaukset, mutta työmarkkinatukea en aio hakea, vaikka sitäkin soviteltuna saisin. Eli onnistuiko tavoite vai ei? En ole varma, onnistuiko kunnolla, mutta ainakin osittain. Tämän tavallaan välivuoden jälkeen olen nyt valmiimpi kohtaamaan vuoden 2024, jolloin vihdoin hyppään oravanpyörästä.

Vaikken vuodelle 2023 asettanut numeraalisia tavoitteita, niin koontina vielä kuitenkin mitä kävi;
- Nettovarallisuus ylitti 200 000 €:n rajan tammikuussa.
- Rahastosijoitukset ylitti 100 000 €:n rajan tammikuussa.
- Nettovarallisuus ylitti 400 000 €:n rajan maaliskuussa.
- Säästöprosentti oli joko n. 84 tai 97!

Vuodelle 2024 päätin juuri äsken asettaa jälleen numeraalisiakin tavoitteita;
- Säästöprosentti yli 50.
- Nettovarallisuus ylittää 520 000 €.
- Rahastosijoitukset ylittää 150 000 €.

Sekä epämääräinen mutta tärkein;
- Nauttia elämästä taloudellisesti riippumattomana (huhtikuun jälkeen), kun aluillaan on nyt loppuelämäni ensimmäinen vuosi.

Työuupumus, paska työelämä

Perimmäinen syy, miksi olen haaveillut hyvin pitkään taloudellisesta riippumattomuudesta, on työelämän uuvuttavuus.

Mulla on mielenterveysongelmahistoriaa, enkä ole yli 15 vuoteen ollut kunnolla työkykyinen. Mun ongelmat on johtunut sekä työelämän ulkopuolisista seikoista, että itse työstä. Olen uupunut osa-aikatöissäkin pahasti. Nelipäiväinen työviikko on mulle liikaa.

Joitakin ajatuksia/kokemuksia mitä olen kohdannut yli 20-vuotisen työhistoriani aikana useissa eri työpaikoissa (tai no, lähinnä nää on kyllä viimeisen 10 vuoden ajalta);

- Töissä on ollut riittämätöntä perehdytystä ja liian nopeasti on joutunut yksin pähkäilemään, miten helvetissä jotain asiaa pitäisi tehdä, kun kukaan ei ole opettanut. Matalapalkkaiseltakin oletetaan todella hyvät tiedot ja taidot. Työkuorma ja kiire voi olla musertavaa. Muutoksia työhön voi tulla pikavauhdilla. Organisaatio ja esihenkilö voi muuttua niin että pitkään aikaan pomo ei esim. tiedä mitä työssäni teen tai pitkään aikaan en edes tiennyt, minkä niminen hän on saati tavannut häntä. Sairaan stressaavaa.
- Asiakaspalvelutyössä asiakkaat saattaa olla hyvin ilkeitä, vihaisia, töykeitä ja vaativia. Olen monta kertaa itkenyt töissä jonkun paskan asiakkaan takia. Olen kyllä kohdannut myös typeriä yritysasiakkaita, mutta suurin osa näistä hankala ihminen -kokemuksista on käsittämättömän hirveistä kuluttaja-asiakkaista. Miten voi olla, että niin monet on niin tylyjä ja tyhmiä asiakaspalvelijoita kohtaan?
- Olen ollut toimipisteissä, jossa ei ollut lämmintä vettä, ei ollut wc:tä, ei ollut jääkaappia eväille, ei ollut mahdollisuutta istua, on ollut hyvin kuuma tai tosi kylmä, on ollut liian meluisaa, on ollut liikaa keskeytyksiä.

- Kävin neljän vuoden aikana läpi kolmen eri firman yt:t. Toisen ja kolmannen välissä olin työttömänä mukana tehostetun työnhaun pakotuksessa, jossa karenssin uhalla mua tungettiin sellaisten työpaikkojen haastatteluihin, joihin en olisi voinut mennä töihin.
- Vuokratyöfirmat rikastuu turhana välikätenä toimimisesta, mutta eivät usein tarjoa työterveyshuoltoa. Lääkärintodistusta kuitenkin vaaditaan, ja sairauslomakorvaus on usein vain 50 % palkasta, jos sitäkään. Tämän vuoksi monet työntekijät on sairaana töissä. Myös korona-aikana liveasiakaspalvelussa. Perseestä. Ahdistavaa. Itse en juuri ole ollut fyysisesti sairaana töissä, vaan olen "perunut" työvuorot 0 € palkalla, mutta tiedän varmaksi pari työkaveria, jotka on ollut flunssassa tartuttamassa sitä muihin, koska ei ole ollut mahdollisuutta sairauslomaan.
- Useissa työpaikoissa työntekijöitä on kohdeltu keskenään eriarvoisesti. En tarkoita mitään sellaista, että se, että pomo saa parempaa palkkaa ja työpuhelimen, olisi epäreilua, vaan esim. sitä, että samaa työtä tekevistä vain osa voi saada vaikkapa erilaisia bonuksia, työvaatteita, kulttuuriseteleitä, työmatkapyörän. Tai sen työterveyshuollon ja sairausloman ajalta palkkaa. Nämä on pahalta tuntuvaa rakenteellista eriarvoistamista, ja sitten on lisäksi ollut esim. sitä, että tiettyjä tyyppejä suositaan sunnuntaivuorojen saamisessa.
- Myös suuremmassa kaavassa eriarvoisuus ja epäreiluus on ärsyttänyt. Otetaanpa esimerkiksi tasa-arvoisena hehkutettu tuorein kaupan alan neuvottelutulos. Siinä on yhtenä elementtinä kertaerä, jonka saavat vain ne, joilla sattuu tiettynä aikana olemaan voimassa pysyvä tai pitkä määräaikainen työsopimus, ei esim. keikkasopparilaiset tai ne, joilla määräaikaisuuksissa on tauko juuri keväällä. Sillä ei ole merkitystä, kuinka monta tuntia töitä tekee, vain sillä, mitä sopparissa lukee minimituntimääränä. Myöskään kesäkuussa nousevat palkat ei nouse kaikilla saman euromäärän mukaan, vaan tuntipalkkaa taulukon mukaan saavilla nousu voi olla vähemmän kuin 0,66 €/h, mitä on hehkutettu. Pyrkimys euromääräisiin korotuksiin prosenttimääräisten sijaan on toki erittäin hyvä, mutta toteutus jäi nyt vähän surkeaksi. Tässäkin "tasa-arvoistavassa" tes-ratkaisussa kun paremmassa asemassa olevat saivat jälleen suuremman määrän lisää euroja kuin huonommassa asemassa olevat.
Sekin on monesti harmittanut, että usein pitkissäkään määräaikaisissa työsuhteissa ei kerry palkallista lomaa. Määräaikaisuuden päätyttyä toki saa saman verran lomakorvausta (mulla nyt 10 % palkasta) mitä saisi loma-ajalta palkkaa, mutta lomaraha (5 % palkasta) jää saamatta. Tällaiset pienetkin jutut kyllä kovasti vituttelee. En ole katkeroitunut sentään.

Mitä hyvää töissäkäymisessä on ollut;
- Osa työkavereista on ollut kivoja, ja pari ystävääkin on näistä jäänyt elämääni.
- Pienistä palkoista huolimatta rahaa on saanut kivasti säästettyä. Ei ole ollut pakko hakea sovitellun työttömyyskorvauksen lisäksi muita tukia. Ei ole ollut pakko olla sairausloma -- kuntoutustuki -- eläkehakemuksen hylkäys -- työelämä -- uupumus -- sairausloma -limbossa.
- Työmatkapyöräilystä olen saanut hyötyliikuntaa. Itse työkin on monesti ollut jotenkin fyysistä, mutta aina ei hirveän terveellä tavalla.
- Työkkäri ja kunta on ahdistellut vähemmän kun ei ole ollut kokonaan työtön.
- On saanut kokemusta siitä, että kuuluu johonkin. Että on osana tiimiä.
- On saanut ilmaista teetä ja kahvia (yleensä).
- On saanut ostaa yrityksen myymiä tuotteita henkilökunta-alennuksella.

Mutta siis, kokemani työelämä on ollut mulle aivan liian stressaavaa, ja on hyvä, että jatkossa mulla on aikaa ja energiaa muulle elämälle. En ole kokenut työntekoa merkityksellisenä ja mielekkäänä vaan pakollisena pahana. Uskon, että muunkinlaista työelämää on monille muille olemassa kuin paskaa, mutta itseni kohdalle en usko sen olevan mahdollista. Nyt kun työt selvästi vähenee ja joskus vielä (kun vain päätän koska) loppuu kokonaan, en koe pelkästään iloa ja helpotusta, vaan päällimmäisenä on valtava väsymys. Siitä pitää ensin toipua. Riemu vapaudesta tullee myöhemmin. Mutta helpotus ja ilo silti vähän kuplii jo!

Ja loppuun vielä podcast-suositus; Heta Tuppuraisen 'Uppoava v***n laiva', sarja työuupumuksesta ja paskasta työelämästä. (Linkki Spotifyhyn)

Perintö

Olen nyt saanut perintöä, elämäni ensimmäistä kertaa, kun sukulaiseni valitettavasti kuoli viime vuonna.

Muuten en kerro vainajan omaisuudesta kuin itselleni tulevasta, mutta sananen perinnönjaosta silti; Ei hitto mitä säätöä. Ei siis todellakaan ollut maailman yksinkertaisin prosessi tää perunkirjoitus ja omaisuuden jako, vaikka heti toki laki-ihminen palkattiinkin asioita hoitamaan. Oli monta epäselvyyttä ja hankalaa väärinymmärrystä matkalla. Helpolla tästä jakamisesta kuolinpesän osakkaista ei päässyt kukaan, mutta saatiin sentään jaettua, niin ei jäänyt keskeneräisenä roikkumaan, ja kaikki on siitä helpottuneita. Eikä kukaan siis riitautunut kenenkään kanssa.

Ensinnäkin sain vuonna 2021 tältä sukulaiseltani lahjaksi 25 000 €, ja nyt tämä lahja ja siitä maksamani lahjavero (1700 €) mahdollisesti huomioidaan osana perintöä, ja siten tuosta summasta maksamani vero ei olekaan riittävä, vaan maksan vielä tästä osuudesta 2300 € lisää veroa. Varmistuu kun verottajan päätös tulee.

Saan perinnöksi:
- listaamattoman yhtiön osakkeita
- rahaa

Rahat on kohta tulossa tililleni ja osakeomistusmuutos on jo merkitty yhtiön papereihin (osakkeet eivät siis ole säilytyksessä arvo-osuustililläni, vaan yritys hoitaa omistusluettelon hallinnoinnin).
Musta tuli siis yksi näistä toistaiseksi etuoikeutetuista listaamattoman yhtiön omistajista, joille osinkoverotus on pienempää kuin pörssiyhtiön omistajana olisi. Elämäni ensimmäiset osingot näette maaliskuun kuukausikatsauksessa.

Verottajan päätös ei siis ole vielä tullut, joten en kerro vielä tarkkoja summia. Mutta yli satatonnia rahaa sain ja yli sadalla tonnilla on osakkeet arvotettu ja yli 30 000 € on veroja tulossa maksettavaksi. Palaan näihin (kesällä?) kun verottajan päätös on tullut ja homma on selvillä.

Suuren perinnön myötä identiteettini pienituloisesta pihistelijästä on muuttumassa rikkaaksi pihistelijäksi.

En tiedä olenko jo aivan ehdottoman varmasti taloudellisesti riippumaton, vai liittyykö listaamattoman yhtiön osakkeisiin ja osinkoihin niin suuri riski, että oikein huonotkin skenaariot on mahdollisia. Toki itse rakentamani rahastovarallisuus tuo vakaudessaan ja hajautuksessaan paljon turvaa ja nämä lienee yhdessä jo tuplat ellei jopa triplat mitä firetykseeni vaaditaan.

Tänä vuonna totuttelen, laskeskelen ja kaikin tavoin tarkemmin vielä prosessoin muutosta ja valmistaudun sanomaan työkkärille "kiitos edellisistä vuosista, jotka byrokratiallaan aiheutti mulle pahoja mielenterveysongelmia, toivottavasti ei tarvitse enää koskaan olla yhteydessä", ja heittäytymään pelkästään pääomatulojen ja säästöjen varaan.

Ehkä vapaus työkkäristä on yhtä tärkeä kuin vapaus palkkatyöstä tuomaan fiiliksen taloudellisesti riippumattomana. Mutta koska minkään tuen saaminen loppuu sitten täysin yli 25 vuoden ajaksi ennen vanhuuseläkkeelle pääsyä, en riemusta kiljuen heti lopettanut korvauksen nostoa, vaan odottelen rauhassa sopivaa hetkeä. Vain työmarkkinatukeenhan vaikuttaa pääomatulot, ansiosidonnaiseen tai peruspäivärahaan ei, ja mulla on peruspäivärahapäiviä nyt jäljellä yli 200. Ehkä siis nostelen ne jopa loppuun asti, jos ei ala taas työkkäri tai kunta pakotuksineen vitutella tarpeeksi jo sitä ennen.

Työn totaalinen lopettaminen taitaa myös olla yllättävän vaikea päätös. Nyt olen jo vähentänyt huomattavasti, ja keskustellut pomon kanssa tulevaisuuden vaihtoehdoista. Ehkä siis annan tahdin nyt hiipua ensin kunnolla, jotta olen valmis muutokseen. (Miten voikin tuntua niin vaikealta lopettaa työssäkäynti, vaikka siitä olen yli vuosikymmenen haaveillut? Tähän liittyy ehkä eniten työkaverit ja johonkin tiimiin kuulumisen tunne. Itse työ kuormittaa valtavasti edelleen eikä juuri tuo mielekkyyttä tai merkityksellisyyttä. Mutta silti tuntuu kovin haikealta.)

Vaikka kuolemasta on jo aikaa, perunkirjoitus venähti hyvin pitkälle ja lopputulos oli melkein loppuun asti epäselvää, joten en uskaltanut luottaa vahvaan rikastumiseeni ennen kuin nyt kun kaikki (paitsi verotus) on tiedossa. Nyt alkaa matka rikkaana.

En todellakaan osannut odottaa tällaista lopputulosta, että musta tulee oikeasti rikas. Olen tietenkin hyvin kiitollinen siitä, että suuri perintö mahdollistaa mulle taloudellisen riippumattomuuden, jota toki jo itsekin olin pitkälle rakentanut vuosien ajan. Mutta haaveilusta ja varautumisesta huolimatta tää tuli silti aika äkkiä, ja tässä on sopeuduttavaa. Työuupumuksen myötä olo on nimensä mukaisesti uupunut, eikä automaattisesti taloudellisen vapauden myötä tule sellaista yli äyräiden pursuavaa intoa. Vaan pikkuhiljaa voimistuvaa helpotusta. Riemun aika on myöhemmin.

Näistä identiteettimuutoksista postaan lisää, kunhan vaan saan ajateltua lisää. Jo tätä kirjoittaessa tuntui oivalluksia tulevan. Esim. ei kyllä ole mitään järkeä jatkaa työssä josta en pidä, vaikka pidän työkavereista. On kuitenkin niin paljon sitä uuvuttavaa ja typerää sisältöä työnteossa ja harmittavat rakenteet, että ihana pomo ei pelasta riittävästi. (Paskoilla rakenteilla tarkoitan mm. vuokratyöfirmaa, joka ei tarjoa työterveyshuoltoa. Mutta nyt ei pitänyt ollenkaan valittaa paskasta työelämästä, koska ajattelin tästä teemasta kirjoitella myöhemmin ihan erikseen, mutta ajatukset nyt rönsyilee ja sinkoilee sinne tänne...) Mutta koen, että kun lopetan täysin, niin sitten myös lopetan täysin, joten teen sen vasta kun olen kokeillut jonkin aikaa miltä todella tuntuu vähempi työskentely "harrastuksenomaisesti".

Vuoden 2022 tulot, menot ja säästöt

· Tällä kertaa ei tullut varsinaisia ennätyksiä;

Kuukausitulot, -menot ja -säästöt ei siis ollut ennätyksellisen pieniä tai suuria. Joulukuun 2022 säästöprosentti 92,99 oli kuitenkin melkein ennätys; Marraskuussa 2021 meni poikkeuksellisten suurten tulojen takia 98,91 % säästöön, joten jos sitä ei lasketa, nyt tuli suurin kk-säästöprosentti.

Vuosituloissa, -menoissa ja -säästöissäkään ei tullut ennätyksiä suuntaan tai toiseen. Mutta tulot ja säästöt olisi suurimmat, ellei 2021 olisi ollut poikkeuksellisen suuria tuloja.

Sitten tarkemmin näihin ja kaikkiin muihin vuoden lukuihin:

· Vuoden tulot;

Kaikki nettotulot siis 17955,86 € (1496,32 €/kk).

Kuukausitulot oli enimmillään 2994,60 €, vähimmillään 604,62 €.

Palkkatulot oli enimmillään 1879,22 €, vähimmillään 76,26 €.
Keskimäärin 897,59 €/kk.
Työttömyyskorvaus oli enimmillään 604,96 €, vähimmillään 33,40 €. Keskimäärin 337,95 €/kk.
Pääomatuloissa on korkotuloja tileiltä ja S-osuuksista sekä lunastamieni rahasto-osuuksien voittoja.
Lahjoissa on myös vuoden 2021 joululahjarahaa helmikuussa.
Muissa tuloissa on mm. galluppeihin vastaamisesta saamillani pisteillä lunastettuja lahjakortteja.

Tänä vuonna palkkatulot 10771,04 € oli suurimmat koskaan. Entinen ennätys oli 9470,79 € (2021).
Työttömyyskorvaus 4055,40 € olikin suurten palkkatulojen myötä pienin viimeisen 9 vuoden ajalta. (Sitä ennen taas korvaus oli aina vieläkin pienempi.)
Pääomatulot 865,67 € oli 2. suurimmat ikinä. Suurimmat 1023,49 € oli vuonna 2014 ASP-lisäkoron vuoksi.

· Vuoden menot;

Kaikki menot siis 4238,82 € (353,24 €/kk).

Kuukausimenot oli enimmillään 740,90 €, vähimmillään 209,93 €.
Vastikkeen 118,23 € (sisältää hoitovastikkeen lisäksi veden ja sähkön) lisäksi menoni olivat keskimäärin 235,01 €/kk; enimmillään 622,95 € ja vähimmillään 91,98 €.
Menoni olivat hieman suuremmat mitä edellisinä vuosina 2019-2021, lähinnä kymmenen viime vuoden keskitasoa.

2022 menoni oli siis n. 350 €/kk. Tästä n. 35 % meni asumiseen, n. 31 % syömiseen ja juomiseen, ja n. 34 % muuhun.

 

keskimääräinen kuukausi; menot 23,61 % tuloista

· Säästöön;

Kaikki säästöt siis 13717,04 € (1143,09 €/kk). 76,39 % tuloista.

Säästöön jäi enimmillään 2784,67 €, ja vähimmillään 94,34 €.
Säästöprosentti oli enimmillään 92,99, ja vähimmillään 14,86, ja säästöön jäi vain tuota yhtä kuukautta lukuunottamatta muina kuukausina yli 50 % tuloista.
Suurista tuloista johtuen vuoden säästösumma oli siis toiseksi suurin heti poikkeuksellisen viime vuoden jälkeen.
Kaikki uudet säästöt voi laskea menneen rahastoihin ja lisäksi säästötililtä vielä vanhoja säästöjä n. 31 000 €.


 · Tarpeelliset lisätiedot vuoden rahavirroista, koska listaamissani tuloissa ja menoissa ei näy seuraavia asioita;

· Lunastin Nordnetin rahastoista osuuksia n. 120 €:lla ja Seligsonista n. 860 €:lla.
· Seligsonin ja Nordnetin rahastoihin laitoin yhteensä n. 45 000 €.

· En ole huomioinut laskelmissa pullopantteja, joista on tullut rahaa arviolta n. 20 € vuodessa. Ne on vähentäneet ruokakuluja.


· Varallisuustilanne;

Vuoden 2022 joulukuun lopussa mulla oli varallisuutta n. 98 000 € sijoituksissa, n. 65 000 €:n arvosta asunnonpuolikkaassa, ja tileillä n. 35 000 €. Velkaa 0 €.
Nettovarallisuus n. 198 000 €.

Varallisuuteni kasvoi vuodessa n. 13 000 €. Kasvu oli saman verran kuin säästöt, ja rahastojen arvonlasku oli samoissa kuin merkitty asunnon arvonnousu (5000 €).
Asunnon arvoa olen arvioinut hyvin varovaisesti vuosien aikana, nyt merkitsin ekan kerran isomman hyppäyksen, vaikkakin just tää vuosi voi olla se, jolloin arvo jopa laski muutaman tonnin. Mutta kun katsoo taloyhtiön toteutuneita myyntihintoja ja alueen pyyntihintoja, kirittävää todelliseen arvoon lienee edelleen tälläkin arvoarviolla, jonka itseasiassa päätin jo viime tammikuussa. Joten olkoon nyt noin. Pidetään vaikka tossa kunnes todellinen arvo mahdollisesti lähivuosina myydessä selviää.


· Tavoitteiden täyttyminen;

Vuodelle 2022 asetin seuraavat tavoitteet;
- Säästöprosentti yli 50.
- Nettovarallisuus ylittää 200 000 €.
- Rahastosijoitukset ylittää 75 000 €.

Säästöprosentti oli 76 eli yli 50.

Nettovarallisuus ei ihan vielä 2022 ylittänyt 200 000 €:n rajaa, pari tonnia jäi alle.

Rahastosijoitukset ylitti 75 000 € jo heinäkuussa.

2/3 tavoitteista siis täyttyi. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sain itseni tunkemaan reippaasti rahaa sijoituksiin, kun kurssit laskivat.


Vuodelle 2023 en aseta vastaavia numeraalisia tavoitteita. Sen sijaan asetan merkittävämpiä tavoitteita; Aion käydä läpi sitä, mitä oikein elämältäni haluan. Aion pohtia suuria muutoksia. Mitä, milloin, miten? Vaikka vielä 2023 ei tapahtuisi merkittäviä konkreettisia muutoksia, valmistaudun siihen, että suuria muutoksia kyllä on tulossa. Perinnön myötä taloudellinen riippumattomuuteni aikaistuu yhtäkkiä huomattavasti, enkä ole vielä ehtinyt kunnolla valmistautua tähän. Asunnonvaihto saattaa tulla vastaan, joka vie aikaa, energiaa ja rahaa, ja joka vaikuttaa siten paljon kaikkeen muuhun. Saatan lopettaa työttömyyskorvauksen nostamisen ja työkkärin kirjoilla olon. Saatan lopettaa työt. Vähintään vähennän työtä huomattavasti, aloitan tämän jo helmikuussa ja viimeistään kesällä vielä lisää. 2023 on mahdollisesti viimeinen vuosi ikinä palkkatöissä ja tuilla (ennen eläkettä joskus 2050-luvulla). Ainakin se on vuosi, jolloin käännän mieleni oravanpyörässä raahautumisesta pääomatulojen varaan heittäytymiseen. Byrokratiapaskasta ja stressistä kohti vapautta. Irtautumista pelosta, voimattomuudesta ja auktoriteettitraumoista. Voi olla, että toivun kaikesta uupumuksesta ja muiden asettamien velvoitteiden taakasta vielä pitkäänkin irtaantumisen jälkeen ja ilo ja vapaus tunnetasolla alkaa vasta myöhemmin ajan kanssa. Mielekkääseen elämään tarttuminen voi olla myös haastavaa. Mutta ihanaa, että päässen sitä vihdoin opettelemaan pelkän ahdistuksen ja selviytymisen sijaan.