Olenko minimalisti?

Blogiluettelossani on useita säästöblogeja, sijoitusblogeja ja minimalismiblogeja.
Lisäksi luen ihan muita blogeja, joita en ole tänne linkittänyt, koska niiden aihe eroaa niin paljon tästä raha/downshiftaus- meiningistä. Näistä mainittakoon mm. blogit, jotka liittyvät käsitöihin, politiikkaan, sairastamiseen ja (tuttujen) matkustamiseen.

Rahasta olen kirjoittanut paljon. Minimalista taas en. Nyt vihdoin sain aikaiseksi yhdistää hajanaiset ajatukseni aiheesta tähän kirjoitukseen.

Minimalismille on monia määrityksiä, eikä sitä voi rajata konkreettisilla tavaroiden lukumäärillä tai tiukoilla elämäntavoilla. Monien minimalistiksi itsensä tuntevien ihmisten minimalismi toteutuu eri tavoin, vaikka pohjafilosofia olisi hyvin samankaltainen. Oma mielikuvani minimalismista voi siis olla jossain määrin erilainen kuin muiden. Kuitenkin, vaikka minimalismissa korostetaan elämänfilosofista lähtökohtaa, tuntuu se silti lähes aina ilmenevän myös konkreettisesti tavaran vähyytenä.

Lähtökohtaisesti tuntuu siltä, että minä en ole minimalisti. Vähän kuten että minä en ole downshiftaaja. En siis tunne näitä määritteitä omakseni, vaikka monien ulkopuolisten mielestä ne saattavatkin kuvata minua hyvin.

En ole koskaan ollut himoshoppailija, (en edes keskimääräinen kuluttaja), ja sitten kokenut jotain minimalismiherätystä, ja muuttunut.
En ole myöskään koskaan ollut isotuloinen (en edes keskituloinen) tai puurtanut ylitöissä (en edes pitkäaikaisessa kokoaikatyössä), ja sitten alkanut downshiftata.

Mutta olenko sitten luontaisesti ajautunut minimalismiin ja/tai downshiftaukseen? Ehkä. Vastaus riippuu kai lähinnä siitä, miten käsitteet määrittelee.

(Downshiftaukseen liittyy merkittävästi sellainen näkemys, että elää omilla rahoillaan, eikä nosta minkäänlaisia sosiaalitukia. Itse kun täydennän tulojani pienen palkan lisäksi myös pienellä osittaisella työttömyyskorvauksella (ja ehkä myöhemmin tuloni koostuu lähes pelkästään työttömyyskorvauksesta), ei mua ainakaan siinä mielessä voi kai laskea downshiftaajaksi. Mutta se siitä, seuraavaksi minimalismiin.)

--

Perusteita sille, miksi olisin minimalisti;

Olen luonteeltani täsmällinen ja järjestelmällinen. Pidän tavarat järjestyksessä ja paikoillaan ilman mitään keinotekoisia raivaustalkoita ja pinnistelyjä.

En osta turhaa tavaraa. Olen pihi, enkä tuhlaa asioihin, joiden en koe olevan sen arvoisia. En koe joutuvani koko ajan vastustamaan kiusauksia ja houkutuksia, vaan ostamattomuus onnistuu kivuttomasti luonnostaan ilman mitään kovaa itsekuria ja hammastenkiristelyä.

En ole paennut epämiellyttäviä tunteitani pistämällä rahaa sileäksi hetkellisiin piristyksiin, jotka vievät huomiota pois ongelmista, vaan käytökseni on ollut erilaista; Aluksi olen tiedostamattani vain tunkenut tunteitani pois mielestä tai koittanut epätoivoisesti selviytyä niistä yksin, myöhemmin tajunnut tutustua niihin kunnolla psykoterapeutin avulla, ja nyttemmin terapian opeilla osaan jo kiitettävästi analysoida itseäni ja mieltäni. En haali lohtutavaroita tai palkitsemistavaroita, vaan käsittelen tunteeni.

Koitan elämässäni keskittyä olennaiseen; siihen, mistä tulee hyvä olo ja elämisen mielekkyys. Itselläni elämään merkitystä tuo kiireettömyys, stressittömyys, mahdollisuus viettää paljon aikaa rakkaan puolisoni kanssa, (kuten myös nähdä ystäviäni,) ja mahdollisuus innostua, oppia ja opettaa harrastuksiini liittyviä kiehtovia asioita.

Miksi toisaalta en olisi minimalisti;

Siitä huolimatta, että en kauheasti ostele tavaroita ja hävitän selvästi turhat tavarat, (ja esim. 2014 karsin melko paljon tavaroita, koska halusin helpottaa tulevaa muuttourakkaa,) on mussa kuitenkin vähän hamsteria. Mulla on suhteellisen paljon tavaroita, enkä halua erityisesti karsia niitä.

Tavaroista luopumattomuuteen on monia syitä;

· Yksi on tunnesyy; en esim. malta luopua jostain, jolla ei enää juuri ole käyttöarvoa, koska olen kiintynyt siihen. Tämä kuitenkin pätee muhun mielestäni todella harvoin.

· Toinen syy, tämä taas jo melko tärkeä, on juurikin käyttöarvo, johon toki voi kietoutua myös tunnesyitä järkisyiden lisäksi.
Esimerkiksi tavarasta luopumisen "katuminen" jälkikäteen mietityttää. Minulla nimittäin on kokemustakin siitä, että olen hävittänyt tavaraa, jolle olisi ollut myöhemmin käyttöä, ja silloin on harmittanut, että tavaraa ei enää ollutkaan.

· Yksi iso syy on rahansäästö.
Säästän rahaa, kun säilön "varatavaroita". Ne aina välillä oikeasti tulee käyttöön, mutta kuitenkaan aina ehkä ei.
Lisäksi säästän rahaa, kun ostan tarjoustuotteita reilusti kerralla varastoon.

· Yksi syy on käytännöllisyys. Esimerkiksi pyykkihuolto on mielestäni helpompaa, kun on paljon vaatteita. Voi rauhassa odottaa, että koneellinen tietyllä pesuohjelmalla (meillä käytössä 30,40 ja 60 kirjopesu ja 60 valkopesu) tulee täyteen, ilman että esimerkiksi alushousut tai sukat loppuisivat kesken.

Edelliseen liittyen myönnän kyllä, että mulla vaatteita on aika paljon; reppaasti enemmän, mitä käytännöllinen pesurumba vaatisi. Toisaalta en tiedä, mihin verrata; onko mulla enemmän vai vähemmän, mitä kolmekymppisellä suomalaisnaisella yleensä? Ainakin sen tiedän, että stereotyyppisen minimalistin vaatemäärällä en kokisi oloani mukavaksi, vaan suorastaan ahdistaisi vaatteiden vähyys, ja juurikin esim. joidenkin vaatteiden loppuminen kesken ennen pesemistä ärsyttäisi.

--

Siitä huolimatta, että en heti tunnista itseäni minimalistiksi, minimalismi kyllä kovasti kiinnostaa mua.

Yksi esimerkki tästä on juurikin tavaroiden läpikäymisen ja järjestelyn kiehtova maailma, josta taas yksi esimerkki on konmaritus, japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon mukaan nimetty metodi.

En ole itse lukenut Kondon kirjaa, mutta olen lukenut menetelmästä monista blogeista. Tässä yksi linkki blogipostaukseen, josta saa jonkinlaisen käsityksen kirjan sisällöstä.
(Ja tässä muuten ihan muuten vain linkki blogiin, jota pitää suomalainen ammattijärjestäjä, ja tässä taas linkki blogiin, jota pitää minimalisti.)

Konmarituksesta ja muista tavaranraivaus- ja järjestelymenetelmistä mulle tulee ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta tuntuu, että usein huomaan, että hei, juuri noinhan mä teen jo valmiiksi, luonnostaan, automaattisesti, tai välillä havahdun siihen, että hei, toihan vois olla hyvä tapa tehdä. Toisaalta taas usein ohjeet tuntuu todella hölmöiltä.

Esimerkiksi näin järjestelmällisenä tyyppinä olen viikannut vaatteeni siististi ja käytännöllisesti (esim. tietyt vaatteet konmarittamisen sääntöjen mukaan vierekkäin pystyyn, tai toiset nätisti käteviin pinoihin) jo kauan ennen kuin olen asiasta mitään lukenutkaan.

Itselleni soveltumattomista esimerkeistä taas tulee mieleen ohjeet siitä, millä perusteilla tavaroista tulisi luopua. Varmaankin monien muidenkin mielestä hassu ohje siitä, että jos tavara ei tuo iloa, se pitäisi hävittää, on käyttökelvoton. Itseäni kummastuttaa myös esimerkiksi ohje siitä, että jos jotakin ei ole käyttänyt vuoteen, se on turhaa. Kyllä vaan mulla on kaikenlaista tarpeellista, jota ei ihan joka vuosi tule käytettyä. Tavaramäärän raju rajoittaminen tuntuu musta siltä, että siinä tarpeettomasti rajoitetaan elämää, juuri esim. vähentämällä vaatemäärää epäkäytännöllisen pieneksi.

Mutta toki, kuten aluksi sanoinkin, ei minimalismia voi määrittää pelkästään konkreettisilla tavaroiden lukumäärillä tai tiukoilla elämäntavoilla. Eri ihmisillä minimalismi toteutuu eri tavoin. Se mikä yhdelle on sopiva määrä vaatteita, toiselle on aivan liikaa ja kolmannelle on aivan liian vähän. Olennaista on se, että jos kokee niitä olevan liikaa, niitä kannattaa vähentää.

Tästä päästäänkin sitten siihen toiseen esimerkkiin minimalismin kiehtovuudessa; juuri siihen, välillä hiukan ärsyttävän epämääräiseenkin, pohjafilosofiaan. Että keskittymällä elämässä enemmän itselle olennaisiin asioihin ja vähentämällä ja yksinkertaistamalla muiden asioiden painoarvoa, tulee onnellisemmaksi. Elämä on mielekkäämpää, merkityksellisempää, onnellisempaa ja ihanampaa, kun siitä karsii pois asioita, jotka nakertaa iloa. Eri ihmisille ne olennaiset ja epäolennaiset asiat vaan on erilaisia, ja siksi minimalismi ei aina näyttäydy samanlaisena.

Mitä ajatuksia sinulle tulee minimalismista?