Perintö

Olen nyt saanut perintöä, elämäni ensimmäistä kertaa, kun sukulaiseni valitettavasti kuoli viime vuonna.

Muuten en kerro vainajan omaisuudesta kuin itselleni tulevasta, mutta sananen perinnönjaosta silti; Ei hitto mitä säätöä. Ei siis todellakaan ollut maailman yksinkertaisin prosessi tää perunkirjoitus ja omaisuuden jako, vaikka heti toki laki-ihminen palkattiinkin asioita hoitamaan. Oli monta epäselvyyttä ja hankalaa väärinymmärrystä matkalla. Helpolla tästä jakamisesta kuolinpesän osakkaista ei päässyt kukaan, mutta saatiin sentään jaettua, niin ei jäänyt keskeneräisenä roikkumaan, ja kaikki on siitä helpottuneita. Eikä kukaan siis riitautunut kenenkään kanssa.

Ensinnäkin sain vuonna 2021 tältä sukulaiseltani lahjaksi 25 000 €, ja nyt tämä lahja ja siitä maksamani lahjavero (1700 €) mahdollisesti huomioidaan osana perintöä, ja siten tuosta summasta maksamani vero ei olekaan riittävä, vaan maksan vielä tästä osuudesta 2300 € lisää veroa. Varmistuu kun verottajan päätös tulee.

Saan perinnöksi:
- listaamattoman yhtiön osakkeita
- rahaa

Rahat on kohta tulossa tililleni ja osakeomistusmuutos on jo merkitty yhtiön papereihin (osakkeet eivät siis ole säilytyksessä arvo-osuustililläni, vaan yritys hoitaa omistusluettelon hallinnoinnin).
Musta tuli siis yksi näistä toistaiseksi etuoikeutetuista listaamattoman yhtiön omistajista, joille osinkoverotus on pienempää kuin pörssiyhtiön omistajana olisi. Elämäni ensimmäiset osingot näette maaliskuun kuukausikatsauksessa.

Verottajan päätös ei siis ole vielä tullut, joten en kerro vielä tarkkoja summia. Mutta yli satatonnia rahaa sain ja yli sadalla tonnilla on osakkeet arvotettu ja yli 30 000 € on veroja tulossa maksettavaksi. Palaan näihin (kesällä?) kun verottajan päätös on tullut ja homma on selvillä.

Suuren perinnön myötä identiteettini pienituloisesta pihistelijästä on muuttumassa rikkaaksi pihistelijäksi.

En tiedä olenko jo aivan ehdottoman varmasti taloudellisesti riippumaton, vai liittyykö listaamattoman yhtiön osakkeisiin ja osinkoihin niin suuri riski, että oikein huonotkin skenaariot on mahdollisia. Toki itse rakentamani rahastovarallisuus tuo vakaudessaan ja hajautuksessaan paljon turvaa ja nämä lienee yhdessä jo tuplat ellei jopa triplat mitä firetykseeni vaaditaan.

Tänä vuonna totuttelen, laskeskelen ja kaikin tavoin tarkemmin vielä prosessoin muutosta ja valmistaudun sanomaan työkkärille "kiitos edellisistä vuosista, jotka byrokratiallaan aiheutti mulle pahoja mielenterveysongelmia, toivottavasti ei tarvitse enää koskaan olla yhteydessä", ja heittäytymään pelkästään pääomatulojen ja säästöjen varaan.

Ehkä vapaus työkkäristä on yhtä tärkeä kuin vapaus palkkatyöstä tuomaan fiiliksen taloudellisesti riippumattomana. Mutta koska minkään tuen saaminen loppuu sitten täysin yli 25 vuoden ajaksi ennen vanhuuseläkkeelle pääsyä, en riemusta kiljuen heti lopettanut korvauksen nostoa, vaan odottelen rauhassa sopivaa hetkeä. Vain työmarkkinatukeenhan vaikuttaa pääomatulot, ansiosidonnaiseen tai peruspäivärahaan ei, ja mulla on peruspäivärahapäiviä nyt jäljellä yli 200. Ehkä siis nostelen ne jopa loppuun asti, jos ei ala taas työkkäri tai kunta pakotuksineen vitutella tarpeeksi jo sitä ennen.

Työn totaalinen lopettaminen taitaa myös olla yllättävän vaikea päätös. Nyt olen jo vähentänyt huomattavasti, ja keskustellut pomon kanssa tulevaisuuden vaihtoehdoista. Ehkä siis annan tahdin nyt hiipua ensin kunnolla, jotta olen valmis muutokseen. (Miten voikin tuntua niin vaikealta lopettaa työssäkäynti, vaikka siitä olen yli vuosikymmenen haaveillut? Tähän liittyy ehkä eniten työkaverit ja johonkin tiimiin kuulumisen tunne. Itse työ kuormittaa valtavasti edelleen eikä juuri tuo mielekkyyttä tai merkityksellisyyttä. Mutta silti tuntuu kovin haikealta.)

Vaikka kuolemasta on jo aikaa, perunkirjoitus venähti hyvin pitkälle ja lopputulos oli melkein loppuun asti epäselvää, joten en uskaltanut luottaa vahvaan rikastumiseeni ennen kuin nyt kun kaikki (paitsi verotus) on tiedossa. Nyt alkaa matka rikkaana.

En todellakaan osannut odottaa tällaista lopputulosta, että musta tulee oikeasti rikas. Olen tietenkin hyvin kiitollinen siitä, että suuri perintö mahdollistaa mulle taloudellisen riippumattomuuden, jota toki jo itsekin olin pitkälle rakentanut vuosien ajan. Mutta haaveilusta ja varautumisesta huolimatta tää tuli silti aika äkkiä, ja tässä on sopeuduttavaa. Työuupumuksen myötä olo on nimensä mukaisesti uupunut, eikä automaattisesti taloudellisen vapauden myötä tule sellaista yli äyräiden pursuavaa intoa. Vaan pikkuhiljaa voimistuvaa helpotusta. Riemun aika on myöhemmin.

Näistä identiteettimuutoksista postaan lisää, kunhan vaan saan ajateltua lisää. Jo tätä kirjoittaessa tuntui oivalluksia tulevan. Esim. ei kyllä ole mitään järkeä jatkaa työssä josta en pidä, vaikka pidän työkavereista. On kuitenkin niin paljon sitä uuvuttavaa ja typerää sisältöä työnteossa ja harmittavat rakenteet, että ihana pomo ei pelasta riittävästi. (Paskoilla rakenteilla tarkoitan mm. vuokratyöfirmaa, joka ei tarjoa työterveyshuoltoa. Mutta nyt ei pitänyt ollenkaan valittaa paskasta työelämästä, koska ajattelin tästä teemasta kirjoitella myöhemmin ihan erikseen, mutta ajatukset nyt rönsyilee ja sinkoilee sinne tänne...) Mutta koen, että kun lopetan täysin, niin sitten myös lopetan täysin, joten teen sen vasta kun olen kokeillut jonkin aikaa miltä todella tuntuu vähempi työskentely "harrastuksenomaisesti".