sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Työkuulumisia

Sekalaisia huomioita kuukauden työssäkäynnin jälkeen;

- Olen nyt ollut neljä viikkoa töissä viitenä päivänä viikossa, lähiviikkoina jatkuu samoin.
- Varsinkin ekojen päivien jälkeen oli rankkaa aivosumua; oppiminen vei keskittymiskyvyn ja kaiken psyykkisen energian kokonaan.
- Työssä käymisen lisäksi olen ehtinyt ja jaksanut juuri ja juuri pakolliset kotityöt, kehonhuollot ym. ja sen lisäksi hiukan netin selailua ja yhden ystäväporukan tapaamisen per viikko. En ole jaksanut ja ehtinyt syventyä tärkeimpiin harrastuksiini. Harmittaa ihan vitusti, vaikka työn aloitus olikin ihan oma valinta, josta voin syyttää vain itseäni. Nykyinen ajankäyttö (työt, pakolliset puuhat, hieman surffailua) tuntuu elämän väkisin suorittamiselta, ei elämiseltä. Se, mikä tuo mun elämääni iloa ja merkitystä, ei saa tilaa. Pidemmän päälle sairastuisin jo tästä; elämälläni ei olisi mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä, en eläisi omaa elämääni, jossa voin keskittyä kiinnostuksen kohteisiini, vaan jotakin kummallista pakko-kiire-väsymys-stressi-elämää. Kun pitää valita aika tai raha, valitsen ehdottomasti ajan. Konkreettisesti tarkoittaa siis sitä, että jos en elokuun vaihtuessa syyskuuksi saisi työsopimukselle tarpeeksi pienituntista jatkoa, en uutta sopimusta voisi solmia.
- Työ itsessään on ollut melko ok. Olen joutunut pinnistelemään epämukavuusalueillani ja opettelemaan nopeasti suuria kokonaisuuksia, mutta olen pärjännyt kai hyvin. Työn sisältö ja merkitys on minulle enimmäkseen epäkiinnostavaa, mutta ei sentään paria pientä poikkeusta lukuunottamatta inhottavaa tai vastenmielistä. Olen kuitenkin ollut ahdistunut, koska yksi osa-alue on erittäin epämääräistä ja stressaavaa, ja sen vuoksi olen mm. nukkunut huonosti. Univelkaa on nyt kertynyt muutenkin jonkin verran, vaikka olen koittanut sitä välttää. Työ on kokonaisuudessaan ollut psyykkisesti rankempaa ja fyysisesti suunnilleen niin raskasta, mitä kuvittelinkin. On ollut kivoja päiviä ja on ollut paskoja päiviä. Työn vuoksi olen itkenyt, ja työn vuoksi olen hymyillyt leveästi lähes koko kotimatkan.
- Työ on monilta osin hyvinkin arvojeni mukaista, osittain taas täysin niiden vastaista.
- Olen tullut toimeen kaikkien kollegojen kanssa, mutta olen yllättynyt siitä, miten typeriä asiakkaita voikaan oikein olla, ja osa asiakaskontakteista on ollut muutenkin stressaavia. Sosiaalisuus on jo itsessään vienyt paljon energiaa.
- Olen nyt pyöräillyt joka päivä töihin. Bussioptio siis odottelee toistaiseksi selvästi huonompia kelejä, alkavaa flunssaa tai fyysisetkin voimat vievää uupuneisuutta.
- Pyykkiä pitää nyt pestä paljon useammin. Työpaikan ilmainen kahvi vähentää kahvikuluja kotona. Työtehtäviä on ollut oikeastaan vielä enemmän ja erilaisempia, mitä kuvittelin. Perehdytyksessä olisi osittain ollut selvästi parantamisen varaa.

Tosiaan, tän lupaamani 2 kk jaksan vaikka väkisin, mutta juuri pidempään en. Jatkosta siis sovitaan jossain vaiheessa elokuuta, ehkä kuun puolivälissä, ja aavistelen, että ongelmanani on ennemminkin liian suuret tunnit kuin työlle jatkon tarjoaminen. Olen kyllä esimiehelleni jo selvästi kertonut, että minä todella haluan tehdä pitkäaikaista osa-aikatyötä, mielellään hyvinkin vähätuntista, mutta en ole kehdannut vielä suoraan pyytää vapaapäiviä. Pari vapaapäivää mulla itseasiassa jo olikin merkittynä työvuorolistaan, mutta suostuin täyttämään nekin työllä, kun sitä pyydettiin.

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tuntemuksia. Itsekin olen miettinyt josko pyytäisi vähemmän tunteja, vaikka 80 % "normaalista". Toisaalta se lisäisi vapaa-aikaa, mutta silloin taas jäisi vähemmän säästöön. Ja täten sitä työtä pitäisi vain tehdä sitten vanhemmaksi. Ota tästä selvää. Aika on rahaa?!

    - Vapaudesta haaveilija -

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin tutulta... Tulin itseasissa juuri töistä kotiin, kun mies jo eteisessä huikkaa, voisinko käydä kaupassa. Jos katse voisi vain tappaa... Ukko on vielä hengissä, mutta saa itse hakea rahkansa. Työpäivän päätteeksi ei jaksa tehdä mitään. Ketään ei halua tavata, koska koko päivän on joutunut olemaan sosiaalinen. Onneksi tämä on ensimmäinen viikko, jolloin minä aloitan viikonlopun jo torstaina. Tätä iloa riittää vuoden loppuun. Tekisin vieläkin vähemmän, jos työnantaja sen mahdollistaisi. Koskahan tässä maassa havahduttaisiin siihen, että less is more. Ihmiset voisivat niin paljon paremmin, jos saisivat itse määritellä työtuntiensa määrän...

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus.
    Itse teen kuusituntista työpäivää, enkä kyllä enää halua nostaa
    sitä kahdeksaan tuntiin.
    En varmaan jaksaisikaan.
    Lainat saa maksettua ja säästöönkin jää vähän.
    Kyllä se on tärkeää että voi hyvin joka päivä, eikä sitten vasta eläkkeellä jos tällä menolla eläkkeelle joskus pääsee.
    T.hp

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentoijat!

    Niin siis itseasiassa mäkin olen nyt tehnyt enimmäkseen 6 tunnin päiviä, mutta jatkossa tullee olemaan kirjavampaa (n. 5-8 h/pv). Mutta kun olen töissä 5 päivänä viikossa 6 h/pv, on se pahempaa, kuin olla töissä 4 päivänä viikossa 7,5 h/pv. Ihan aidosti täysin kokoaikaista työtä, 37,5-40 h/vk, en kahta kuukautta putkeen kestäisi.

    Mielenkiintoinen sivuhuomio tästä 80 %:sta ja 6 h/pv työajasta; Tuo 5 x 6 h = 30 h/vk on juuri 80 % täydestä työajasta 37,5 h, ja samalla siis se raja, jolla tuntimäärän puolesta voi vielä saada soviteltua työttömyyskorvausta. (Tai siis "normaali täysi työaika" on alakohtaista, minulla käsittääkseni 37,5. 80 %:n raja lasketaan kunkin alan mukaan.)
    Eli osa-aikatyöntekijän soviteltua työttömyyskorvausta laskettaessa ensin katsotaan työtunteja, sitten vasta palkkaa. Pienipalkkaisilla voi käydä niin, että jos on "liikaa" tunteja, ei korvausta saa ollenkaan, vaikka palkka on pieni, (ja suurituloisilla vastaavasti niin, että korvausta ei saa, vaikka tunteja olisikin vähän, koska palkka on suuri).
    (Esim. 31 h/vk työstä palkkaa 1400 €/kk, ei ole oikeutta korvaukseen, vaikka 700-(1400-300)/2 = 150 €. Ja taas 25 h/vk työstä palkkaa 2000 €/kk, ei ole oikeutta, koska 700-(2000-300)/2 = -150.)
    Ihan vaan siis tajusin itsekin hieman yllättäen, että muakin sittenkin koskee jokin hetkellinen kannustinloukku! Jos jaksan lyhyen pätkän tehdä töitä 30 h/vk, ei kannata tehdä tuntiakaan enempää! Tällä reilun kympin tuntipalkalla voin nimittäin menettää yli satasen tuet, jos sen kympin ylimääräisen tunnin teen.

    Palatakseni vielä aiheeseen; Minulle aika todellakin on rahaa arvokkaampaa. Tiedostan, että on hyvin etuoikeutettua pystyä sanomaan näin, mutta koska minulle terveys on tärkeää, ei rahalla voi korvata menetettyä terveyttä tai menetettyä aikaa. Näin kun nyt hetkellisesti menettää jaksamisensa, aikansa ja elämän mielekkyyden, muistaa arvostaa niitä entistäkin enemmän, kun ne joskus takaisin saa.

    Ja minä siis kyllä haluaisin tehdä töitä! Mutta vain vähän; muuten työssäkäynnin tuomat haitat on niin paljon suuremmat kuin sen tuomat hyödyt.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa "kerhoon".. tällaista elämä on varmasti monella ja minulla ainakin - pakko vain painaa, vaikka ei jaksa. Kaikki muu elämä on minimissä, jotta työstä jotenkin selviytyy. Lääkärit vain kohauttelevat olkapäitä, kun valitan, että en selviä edes 80 % työajasta; tai juuri ja juuri selviän, mutta muuta en sitten jaksakaan. Ja kyllä unettomuudesta olen jo vuosia kärsinyt ja siihenkään en ole kunnollista apua saanut. Luotto terveydenhuoltoon on menetetty. Mutta tsemppiä sinulle; ehkä tilanteesi on kuitenkin parempi kuin minun. -Siru-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kyllä, tilanteeni on sentään parempi, koska minulla huonosti mukkuminen on vain satunnaista. Kroonistunut unettomuus on niin inhottava vaikeus, että kovasti tsemppiä vain sinulle! Toivottavasti jotenkin saisit siihen helpotusta ja apua, ei ole mikään yksinkertainen ongelma ratkaistavaksi! :(

      Poista
  6. Olipa jänskä pitkästä aikaa lukea blogiasi ja huomata tämä tilannemuutos! Onnea työstä. Toivottavasti pärjäät sovitun ajan loppuun. Kauhean tutulta kuulostavat nuo kirjoittamasi tunteet ja oireet, mutta olen kuvitellut niiden kuuluvan asiaan. Varmasti ne ovat sinulla paljon voimakkaammat. Eipä auta kuin säästellä, niin jonain päivänä voisin vähentää töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnittelusta!
      Joo, tuli aika yllättäen itsellenikin; työpaikkahaastatteluun kutsumisesta alle kahden viikon päästä oli eka työpäivä. Ja nyt on eka kuukausi mennyt tosi nopeasti.
      Säästöprosentille työt sentään tekee hyvää. :)

      Poista
  7. Suunnitelmani on vähentää työntekoa nykyisestä 100% (40h-50h) kolmen vuoden kuluttua 60%. Olen miettinyt mitä tällainen trendi tekisi kansantaloudelle. Pienentyisivätkö verotulot enemmän, kuin mm. terveydenhuoltokulut vähentyisivät? Ja toisiko 60% työaika jollekin työttömälle sen 40%? Suunnitelmaani voi seurata täältä: http://pihimies.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bongasinkin sun kommentin jo jonkun toisen blogista ja kiinnostavalta vaikuttaa tuleva blogisi!
      Ainakin luulisin, että työtehokkuus paranisi; kaksi työntekijää 50 % :n (tai 40 ja 60) ajalla saisi varmaankin enemmän aikaan kuin yksi täydellä. Väsyneenä jaksaa hitaammin ja huonommin työskennellä kuin virkeänä...

      Poista
  8. Olisin kiinnostunut lukemaan vaikuttaako tuo työmäärä kulutustapoihisi, kulutatko siis enemmän vai vähemmän kuin jos tekisit juuri sen verran töitä mitä haluaisit? Tosin en tiedä voiko kulusi enää ainakaan pienentyä :)

    Itse teen täyttä työaikaa, joka on ihan ok (tottakai tekisin vähemmän jos olisi helposti mahdollista), mutta toisinaan teen 10 tuntia viikossa vielä ylitöitä. Tällöin tietyt kulut pienenvät, kun en jaksa esimerkiksi töiden jälkeen lähteä enää minnekään. Mutta toisaalta ruokakulut kasvavat, koska en jaksa ajatella ruuanlaittoa vaan syön valmista tai puolivalmista ruokaa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kiinnostavasta kysymyksestä!

      En kuitenkaan osaa siihen täysin varmuudella vastata. En siis tiedä vastausta, koska en ole koskaan ollut pitkiä aikoja kokoaika- (tai läheskokoaika)työssä, vaan pätkät on ollut juuri maksimissaan 2 kk. Tässä ajassa ei ehkä vielä juuri eroa huomaa, tai en ainakaan ole koskaan huomannut.

      Ja pidempään jatkuessaan en sitten jaksaisikaan jatkaa, vaan tulisi pakkostoppi. Eli siis mulle sellainen vaikkapa vuoden kokoaikatyörupeama olisi täysin mahdotonta, joten en voi edes miettiä, miten kuluille kävisi.

      Tosiaan, kun aikaa ja energiaa ei työltä juuri jää, ei ole mitään haluja kiertää kauppoja ja ostella asioita. Mutta kun ei mulla ole juuri halua noihin muutenkaan! :D

      Sitten taas tuo ruokapuoli; Jos asuisin yksin, saattaisin minäkin työn uuvuttamana syödä enemmän jotain helppoa ja nopeaa ja kallista, mutta kun onnekseni mulla on tuo Puoliso, ei tarvitse aina itse tehdä ruokaa. Hän meillä tekeekin usein ruoan. Toisaalta jos asuisin yksin, saattaisin hyvinkin tehtailla sitten suuria annoksia ruokia ja pakastella niitä annosrasioissa.

      Poista