Ei hyvin mee

Taloudellisesti menee hyvin, mutta terveyden kannalta huonosti. Eli tämä kirjoitus koskee työahdistustani, joten rahablogin varsinaisesta asiasisällöstä kiinnostuneet voi skipata tän postauksen kokonaan, olkaa hyvät.

Nyt ollaan kuulkaas siinä pisteessä, että todella toivon töideni loppuvan mahdollisimman pian. Olen harkinnut irtisanoutumista ja siten kolmen kuukauden tulottomuutta. Olen harkinnut elämäni ensimmäisen virallisen mielenterveyssairausloman hakemista. Olen itkenyt, olen ollut ahdistunut, nukkunut huonosti, nähnyt työpainajaisia, ollut hyvin väsynyt ja toivoton.

Tilanne on se, että minä en vain kestä liiallista stressiä enkä liian pitkään kestävää maltillistakaan stressiä. Olen osatyökykyinen, paljon pienemmällä osalla, mitä moni kuvittelisi. Firmassa oli yt:t, joiden tuloksena monet irtisanottiin, mutta minua ei. Nyt tuntuu niin tyhmältä, että joku, joka olisi kovasti halunnut jatkaa, ei saanut, mutta minä, joka jo haluaisin lopettaa kokonaan, jouduin jäämään. Olen nyt ollut yli vuoden töiden aikana ajoittain hyvin ahdistunut ja stressaantunut, eikä yyteiden myötä tullut kiire ja kireys ja epäselvyys yhtään auttanut, vaan tosiaan pahensi asiaa. Työnantajallani ei toimi kommunikaatio ollenkaan, kaikki on ollut ja on epämääräistä mössöä. Kukaan ei tiedä mistään mitään, ja mihinkään ei voi itse vaikuttaa. Paljolti lisästressi johtuu juuri siitä, ettei ole ketään, kenen kanssa voisi keskustella töistä/työvuoroista. En edes tiedä, kuka tällä hetkellä on esimieheni. En tiedä, koska työni loppuu. Jos joku sairastuu, ei ole työntekijöitä, jotka voisi tuurata. Minulle on määrätty enemmän vuoroja, mitä jaksaisin tehdä. Minut on (mahdollisesti, ja huh, toivottavasti, tässä työsuhteeni loppumetreillä (!)) määrätty töihin, joita en osaa tehdä, mm. koska niitä osanneita työntekijöitä on irtisanottu. Stressiä ja ahdistusta ja väsymystä ei auta se, että pitäisi opetella ihan turhaan lyhyttä pätkää varten uudet työt ja uudet ihmiset, kun jo valmiiksi on pää kovilla. Ei auta, jos tuo ilmi, ettei jossain ole mitään järkeä, vastaus on voivoi ei voi mitään, ei ole ketään joka voisi auttaa.
Pelkään sitä, että työni ei lopukaan, vaan joku jossain johtoportaassa kuvittelee, että jaksan jatkaa tällä tahdilla tai että musta sais myöhemmin joululoma-, sairausloma- ja kesälomatuuraajan.

Mulla on siis nollatuntisopimus, ja mulla olisi toki oikeus kieltäytyä töistä ja irtisanoutua koska vaan, mutta tällöin tulisi kolmen kuukauden karenssi työttömyysturvaan. Sitä kyllä harkitsen, eihän se ois kuin n. 1500 €, ja mulla kyllä todellakin ois varaa siihen. Mutta rahallisen menetyksen lisäksi mietin ehkä jopa enemmänkin sitä, että miten työkkäri sitten sen jälkeen suhtautuisi muhun, tulisiko hirveästi jotain vääränlaisia työtarjouksia ja pakollista kurssitusta tai muuta patistelua "hankalan työttömän leiman" saaneelle...

Yksi ratkaisu tähän kaikkeen kaaokseen olisi se, että en vain stressaisi. Että en välittäisi siitä, miten järjetöntä kaikki on. Että en ahdistuisi, vaikka en osaa tehdä jotain, mitä mun pitäisi tehdä. Että en yrittäisi tehdä töitä hyvin, vaan tekisin ne miten sattuu. Että en miettisi, miten työkaverit kärsii. Mutta kun ei toi onnistu. Mussa on liikaa perfektionistin vikaa, enkä osaa tehdä töitä paskasti. En voi valita tunteitani, vaan jos ahdistaa, niin sitten ahdistaa. Se ahdistus kertoo siitä, että joku on päin persettä. Turhautuneisuus tulee sitten siitä, kun sille ahdistuksen aiheuttajalle ei voi tehdä mitään. Tai no, kyllä usein jotain voi, lähes aina on vaihtoehtoja. Esim. nyt sitten se irtisanoutuminen. Tai ahdistussaikku, josta tosin siitäkin tulisi vain kauheasti lisää stressiä, kun pitäisi hakea kelalta sairauslomakorvausta työttömyyspäiviltä, ja rampata lääkärillä useampaan kertaan, kun ei heti saa tarpeeksi pitkää saikkua, ja taistelua siitä, etten halua alkaa nyt syömään lääkkeitä asian vuoksi, jonka paras ratkaisu olisi se, että mut irtisanottaisiin. Ja saikusta seuraisi se, että työkaverit kärsisi, kun ei tosiaan ole ketään tuuraajia. Ja ehkä jopa juuri sen saikun vuoksi mua ei irtisanottaisikaan, sen pelossa, että se on laitonta.

Pyysinkö sitten selvästi ennen yyteitä, että mut irtisanotaan? No en, olinpa tyhmä, niin ois pitänyt tehdä! Silloin kun vielä ensinnäkin kuvittelin, että tottakai mä oon yksi niistä, ketkä ei saa jatkaa, ja toisekseen en tajunnut, että jos mä "saan" jäädä, mulle "annetaan" liikaa töitä ja kaikille tulee kiire ja en saa tehdä sitä mitä osaan vaan mut tungetaan jonnekin, mitä en osaa. Lisäksi ajattelin, että jos saisin tehdä kesällä/syksyllä töitä vaikka yhen päivän viikossa, se oiskin kivaa. Ja mä kun kuvittelin, että kyse on vain siitä, loppuuko mun työt kesäkuussa, heinäkuussa vai elokuussa. Nyt toivon, että ne loppuis lokakuussa tai edes marraskuussa. Pitäisi ehkä olla kiitollinen, että saa pitää työpaikkansa kun muita irtisanotaan, mutta en osaa olla kiitollinen siitä, että mun hajalla ollut ja kasaan saatu mielenterveys pistetään taas säröiksi.

Sitten kun tämä joskus loppuu, helvetti ihan oikeasti aion olla hyvin varovainen sen suhteen, mitä töitä haen. Olen ajatellut, että nollatuntisopimukset on mulle hyviä, koska sitten saan joskus niitä nollaviikkojakin. Mutta ne onkin tosi huonoja, koska niitä nollaviikkoja ei välttämättä tulekaan, ja sopimus voi vain jatkua ja jatkua, jos ei irtisanoudu. Voikohan tehdä määräaikaisia nollatuntisopimuksia? Ei varmaan. Jonkun min. 4h/vko määräaikaisten sopimusten ketjutus vois olla mun juttu. Pari kuukautta kerrallaan, niin vois siten melkein heti itse lopettaa kun ei jaksa, tai työnantaja lopettaa, jos ei enää tarvitse.

Sekavaa sepustusta, mutta ahdistusaivoillani en nyt parempaan kykene. Olen loppu. Kun on ahdistunut, stressaantunut, väsynyt ja epätoivoinen, ei osaa ajatella loogisesti, vaan ajatukset alkaa pyöriä masentuneen "missään ei ole mitään järkeä, kaikki on paskaa" -kehällä. Ja siis tietenkään aivan kaikki ahdistus ei johdu pelkästään työstä, kyllä "oman elämän" jutuillakin on vaikutusta, mm. se flunssa ja helteet vei aikalailla energiavarastoja tyhjiksi, varsinkin kun oli samaan aikaan flunssa, helteet ja liikaa töitä, eikä sen jälkeenkään missään vaiheessa riittävän pitkää vapaata uupumuksesta toipumiseen.

(Elokuun kuukausipostaus saattaa tulla vasta syyskuun lopulla.)