Aloitetaan 15 vuodesta;
Vuonna 2004 muutimme Puolison kanssa yhteen asumaan, ja aloitin kuukausittaisten menojeni kirjaamisen. Niinpä vuodesta 2005 lähtien minulla on nyt jo 15 kokonaisen vuoden ajalta luvut tallessa. Tässä vuosittainen data kuvassa;
Suurimenoisin vuosi oli 2012; Yhteensä n. 10060 € eli n. 838 €/kk, josta asumiseen n. 250 €/kk ja muuhun n. 588 €/kk. (Vuonna 2012 käytin psykoterapiaan n. 4460 €, eli ilman sitä menot olisi ollut vain n. 5600 € eli n. 467 €/kk.)
Pienimenoisin vuosi oli 2019; Yhteensä n. 3020 € eli n. 252 €/kk, josta asumiseen meni n. 119 €/kk ja muuhun n. 133 €/kk. (Vuonna 2019 vietin Älä osta mitään -vuotta, joten ei ihme, että juuri silloin oli pienimmät menot.)
Kaikenkaikkiaan rahaa on kulunut 15 vuoden aikana n. 86 550 €, eli keskimäärin n. 5770 € vuodessa ja n. 481 € kuukaudessa. Tästä n. 198 €/kk eli n. 2376 €/v eli n. 35 635 € on mennyt asumiseen ja loput eli n. 283 €/kk eli n. 3394 €/v eli n. 50 915 € on mennyt muuhun. Ja tästä muusta lähes 13 000 € on mennyt psykoterapiaan, joten 15 vuoden aikana asumisen ja terapian lisäksi rahaa on kulunut kaikkeen muuhun selvästi alle 40 000 € eli alle 2600 €/v ja alle 220 €/kk.
Näissä luvuissa ei kuitenkaan ole huomioitu asunnon ostamista vuonna 2014, joten jos sekin huomioitaisiin, n. 55 285 €, lopputulos olisi sellainen, että rahaa olisi mennyt asumiseen n. 505 €/kk eli n. 6061 €/v eli n. 90 920 € ja aivan kaikkeen n. 788 €/kk eli n. 9456 €/v eli n. 141 840 €.
Tulot on vaihdellut n. 3 760 €/v (vuonna 2006) ja n. 17 100 €/v (vuonna 2018) välillä ja säästöt n. -750 €/v (ainut miinusvuosi, vuonna 2006) ja n. 13 270 €/v (vuonna 2018) välillä.
Siirrytään sitten tarkempiin lukuihin ja viimeiseen 6 vuoteen;
Vuosi sitten tein postauksen Kaikki menoni viiden vuoden ajalta, ja siihen verrattuna nyt keskimääräiset luvut on pienentyneet koska juuri viime vuosi oli pienimenoinen. (+ pienituloinen ja pienisäästöinen)
Tulot on ollut 83 931,82 € eli 13 988,64 €/v eli 1165,72 €/kk.
Menot on ollut 26 837,30 € eli 4472,88 €/v eli 372,74 €/kk. Kuukausittain n. 150 € on mennyt asumiseen ja n. 220 € muuhun.
Säästöt on ollut 57 094,52 € eli 9515,75 €/v eli 792,98 €/kk.
Säästöprosentti vuosilta 2014-2019 on 68,02!
Tässä vielä kuvaaja kuukausittaisista säästöprosenteista 6 vuoden ajalta;
Ah, että niin rakastan tätä logiikkaa, jossa asuntolainan lyhennys ei ole kuluerä.
VastaaPoistaJos se muka ei ole kuluerä, niin miksi ette ota miljoonan euron asuntolainaa ja elä leveästi?
Tai mitähän pankki sanoo, jos tilillä ei ole katetta lainanlyhekseen?
"Näissä luvuissa ei kuitenkaan ole huomioitu asunnon ostamista vuonna 2014, joten jos sekin huomioitaisiin, n. 55 285 €, lopputulos olisi sellainen, että rahaa olisi mennyt asumiseen n. 505 €/kk eli n. 6061 €/v eli n. 90 920 € ja aivan kaikkeen n. 788 €/kk eli n. 9456 €/v eli n. 141 840 €."
PoistaToisin kuin tuosta voisi luulla, en siis kuitenkaan maksanut koko asunnonpuolikasta vuonna 2014, vaan tosiaan asuntolainaa lyhentelin 1 vuoden ja 9 kuukauden ajan.
Mutta siis näistä logiikkojen eroista; koska omistusasunnon osto on sellainen once in a lifetime (tai 2/3...) iso panostus, se rahanmeno on mielestäni tyhmää laskea vain muutaman vuoden ajalle, vaan jyvitys olisi parempi tehdä vuosikymmenien ajaksi. Toistaiseksi lasken asunnon hinnan (korot ja kulut olin kyllä huomioinut menoissa) erikseen, mutta teitä nillittäjiä varten kyllä mainitsen nuo luvut myös sen kanssa. :D
Niin ja tuo ajatus asunnonhinnan jakamisesta vuosikymmeniksi on sekin vaan jonkinlainen myönnytys eri tavalla ajatteleville, koska itse miellän asunnon kuitenkin varallisuudeksi enkä menoksi. (Enkä tietenkään ajattele, että se olisi sijoitusvarallisuutta, kun se on omassa käytössä eikä vuokralla, mutta omaa varallisuutta/säästöä kuitenkin.) Ymmärrän toki kuitenkin, että jos asunnon arvon realisoi, asuminen muuttuu paljon kalliimmaksi, joten siksi asuntoon sidottu raha ei ole käytännössä helposti käytössä olevaa varallisuutta, ja siksi tajuan myös sen ajatuksen, että asuntorahat pitäisi laskea pitkänajan menoksi.
PoistaTää on kyllä ollut mun lemppariblogi jo vuosia, ihailen rahakäyttötaitojasi suuresti. Olen usein saanut täältä tsemppiä omaan haastavaan rahatilanteeseeni velkataistelussa, joka muutaman kuukauden kuluttua alkaa olla onneksi jo historiaa. Seuraavaksi alkaa säästäminen, joka onkin jo sitten paljon hauskempi rahahaaste.Lämmin kiitos sinulle, että olet jaksanut pitää upeaa blogiasi yllä! :).
VastaaPoistaKiitos! :) Hienoa, että pääset kohta aloittamaan säästämisen!
PoistaOnnea uuteen työhösi! Ihanaa kun jaksat vuodesta toiseen kirjoittaa blogiasi. On mukavaa lueskella mahtavista säästö- ja sijoitusluvuistasi ja elmäntavastasi, ahdistuksineen kaikkineen (no se nyt ei tietysti ole mukavaa, mutta hienoa että avaat näitäkin asioita niin avoimesti). Ehkä mielialalääkityksen harkinta ei olisi niin paha asia, jos olet suurimman osan ajasta ahdistunut (tätä ei tarvitse kommentoida, on tietenkin oma asiasi, kuinka tuon asian näet)?
VastaaPoistaItse olen täysin erilaisessa elämäntilanteessa, lapsia on, töitä teen 80 % ja tällä hetkellä olen tyytyväinen näin. Mutta ilmastoasiat kyllä mietityttävät, ja sijoitan, kuten sinäkin, ja blogisi lukeminen on hyvin inspiroivaa.
Tsemppiä sinulle jatkoon!
Kiitos paljon!
PoistaLääkitys ei ole mulle yksinkertainen ei tai joo -asia. En pidä itseäni ollenkaan lääkevastaisena, mutta käytännössä sitten kuitenkin sitä olen; Ensinnäkin mulla oli kymmenisen vuotta sitten masennuslääkitys reilun vuoden ajan, mutta en kokenut siitä juurikaan apua olevan (ei onneksi sivuoireitakaan). Toisekseen en kyllä oikeastaan pidä siitä ajatuksesta, että lääkkeiden avulla sietäisi epämiellyttävää elämää, vaan elämästä pitäisi voida tehdä sellaista, että lääkkeitä ei tarvita. Esim. että voisi yrittää omasta elämästään poistaa asioita jotka aiheuttavat pahaa oloa. Mutta, sehän nyt ei useinkaan ole helppoa, kuten esim. viime vuosi mulle osoitti; vaikkei mulla ollut työttömyysaikana stressiä ja ahdistusta liian kiireisestä ja vaativasta työstä, mulle tulikin todella inhottavaa ahdistusta niistä pakkotyöllistämistoimenpiteistä.
Jos uskoisin, että jokin helpottava "onnellisuuspilleri" olisi olemassa, söisin lääkkeitä. Mutta kun en jaksa uskoa siihen, en halua alkaa minulle mahdollisesti sopivan lääkityksen hankalaan etsintään.
Uudessa työssä aloitus on nyt alkanut hieman ristiriitaisesti; Edelleen tuntuu alkuaavistukset vahvistavasti siltä, että siinä ihan oikeasti on mahtava työpaikka, jossa on hyvä työilmapiiri ja paljon hyviä työkavereita, hyvä pomo. Mutta tunnen toisinaan hyvin vahvasti riittämättömyyttä ja huonoutta; mietin, onko töissä mulle liian kiireistä ja liian vaativaa, olenko liian hidas ja tyhmä ja osaamaton ja huonomuistinen ja oppimaton. Toisaalta tuntuu, että perehdytystä on käyty läpi hyvällä fiiliksellä, toisaalta tuntuu, että se on minulle vääränlaista ja riittämätöntä. Pidän kyllä mielessä, että olen perfektionisti, jolla on vahvat piirteet vaativasta persoonallisuushäiriöstä, joten riittämättömyyden tunne ja "hyvän työn" vaatimukset tulee paljolti musta itsestäni, mutta työpaikassa on kyllä paljon käytänteitä, jotka signaloivat sitä, että vaatimukset ei ole vain mun itseni keksimiä. Viime viikko oli raskas; mulla oli neljä työpäivää ja hirveästi opittavia asioita ja omasta mielestäni liian paljon tavoitteita käytettävissä olevaan aikaan nähden. Tuntui absurdilta lukea juttuja siitä, miten neljän päivän työviikkoon tai kuuden tunnin työpäivään siirtyminen olisi mullistavan leppoisaa, kun itselle se yli 20 h/vko ja 4 pv on ihan liikaa! Neljäntenä päivänä sitten itkinkin jo töissä kun kaikki viikon väsymys, riittämättömyyden tunne ja vielä parin paskan ja ilkeän asiakkaan kohtaaminen vain painoi liikaa mieltä. Ristiriitainen olo tulee osittain siitäkin, että koska paikka vaikuttaa kuitenkin kivalta, haluaisin onnistua työskentelyn oppimisessä. Ei ole sellaista oloa, että vitun paska paikka, pitäkää tunkkinne, haluan pois, vaan painetta tulee siitä, että haluaisin kyetä ja pystyä mutta pelkään etten pysty ja kykene.
Hei, kiitos vastauksesta!
PoistaKyllähän ne ensimmäiset viikot uudessa paikassa ovat vaikeimpia, mutta yleensä sitten alkaa sujua paremmin.
Se on aina yhtä käsittämätöntä, miten jotkut ihmiset eivät osaa käyttäytyä. Ammatista riippumatta, näitä valitettavasti tulee vastaan kaikille. Ja sittenhän se jää pitkäksi aikaa mieltä painamaan.
Kyllä sinä pystyt varmasti työn ottamaan haltuun, mutta ei se keneltäkään viikossa eikä parissakaan tapahdu.
Tsemppiä!