torstai 6. huhtikuuta 2017

Turku

Paljastus: asun Turussa!

Olen jo aiemmin kertonut eri yhteyksissä erilaisia asioita, joista halutessaan olisi voinut selvittää, missä asun. Muutenkin olen jo pitkään pohtinut asuinpaikkani paljastamista, kyse kun ei kuitenkaan ole mistään satojen henkien kylästä, vaan isosta kaupungista. (Olennaisten asioiden vuoksi olen aiemmin kertonut mm. että en asu pääkaupunkiseudulla, mutta kaupungissa, jossa on toimiva joukkoliikenne. Muuten blogin aiheen kannalta asuinkaupungilla nyt ei ole niin kovin tarkkaa merkitystä.)


Nyt siis kerron Turussa asumisen edullisuudesta ja ihanuudesta. Muutin Turkuun vuonna 2003 Turun yliopistossa opiskelun aloittamisen takia ja rakastuin kaupunkiin nopeasti. (Alunperin olen kotoisin pikkupaikkakunnalta kauempaa, ja olin käynyt Turussa vain muutamia kertoja ennen muuttamista.) Puolison (ja myöhemmin myös muiden ystävien) löytymisen jälkeen alkoi olla selvää, että en halua ikinä muuttaa mihinkään muualle! Löysin kotini, ihmiseni ja elämäni täältä. :)


Turku on Suomen vanhin kaupunki, ja asukasluvultaan Suomen 6. suurin kaupunki. (Suurin on tietenkin Helsinki, sitten 2. Espoo, 3. Tampere, 4. Vantaa ja 5. Oulu.) Asukkaita Turussa on n. 187 500. Itselleni Turku tuntuu sopivan kokoiselta; haluan asua kaupungissa, mutta en liian isossa. (Enkä halua asua liian kalliisti tai liian pohjoisessa (-> lähinnä ilmaston vuoksi).)


Asuminen Turussa on tietenkin halvempaa kuin pääkaupunkiseudulla, mutta se on omasta mielestäni myös sijaintiin ja asukaslukuun nähden suhteellisen edullista.

Vertailun vuoksi vähän tilastolukuja;
Esim. 1. "Vanhojen osakehuoneistojen keskimääräinen neliöhinta, joulukuu 2016": Koko maan keskiarvo oli 2234 €. Helsinki 3949, pääkaupunkiseutu 3559, pääkaupunkiseudun ulkopuolella 1641, Tampere 2429, Turku 1943.
Esim. 2. "Keskimääräiset kuukausivuokrat (euroa/neliö) alueittain vuonna 2016, koko vuokra-asuntokanta": Koko maan keskiarvo oli 12,61 €. Helsinki 16,16, pääkaupunkiseutu 15,47, pääkaupunkiseudun ulkopuolella 11,18, Tampere 13,13, Turku 12,27.

Joukkoliikenne Turussa on toimivaa, joten omaa autoa ei välttämättä tarvitse. Oma bussilla kulkemiseni tosin on vähentynyt radikaalisti, koska toisaalta lisäsin pyöräilyä ja toisaalta työt, ja siten tarve liikkua paikasta toiseen tietyllä aikataululla ja säällä kuin säällä, väheni. Vuodesta 2014 lähtien Turun sisäisen liikenteen lisäksi samalla lipulla on päässyt myös naapurikuntiin Naantaliin, Kaarinaan, Raisioon, Lietoon ja Ruskoon. Itse olen esim. harvat Naantalinreissuni tehnyt pyörällä, mutta yleisesti ottaen on toki hyvä, että seudulla pääsee kätevämmin liikkumaan kuntarajoista välittämättä. (Kuukausikortti on nykyään n. 50 € ja arvokortin kertamaksu 2,20 €.)


Pyöräilyn kannalta Turku on ihan ok. Paljon olisi parannettavaa, mutta ei tämä nyt ihan kauheaa ole. Lunta tulee usein maahan vasta vuodenvaihteessa, ja tiet on sulat maaliskuussa. Kauheat sorakasat ja ajoittaiset röpelöjäät toki on haittaamassa talvi-/kevätpyöräilyä. Kaupungissa panostetaan pikkuhiljaa pyöräilyväylien parantamiseen. Vuoden päästä alkaa kolmivuotinen kaupunkipyörä -kokeilu.



Rikkikääpä tammen rungolla turkulaisessa tammimetsässä


Luontoon pääsee Turussa näppärästi. Ympäri kaupunkia on monien puistojen ja pikkumetsien lisäksi paljon myös isompia luontokohteita. Turussa on kymmenen luonnonsuojelualuetta. Tammimetsiä on satoja hehtaareja. Vanhoissa tammimetsissä onkin ihana kuljeskella! (Itselleni oli aluksi eksoottista jopa vaahterat, saati sitten vanhat paksut upeat tammet.) Omista ikkunoistani näkyy lähinnä mäntyjä, pihlajia ja vaahteroita sekä mm. ihastuttavia mustarastaita ja muita lintuja, oravia, joskus rusakoita ja kettujakin. Yksi tammimetsä on ihan lähettyvillä, ja siellä olen nähnyt mm. metsäkauriita. Kaupungin keskusta on lähellä, mutta luonto on vielä lähempänä!

Ruissalo on varmaankin monille tuttu paikka, todella ihana luontokohde, jota lämpimästi suosittelen! Varsinaisten Ruissalon luonnonsuojelualueiden lisäksi lähes koko saari on Natura 2000 -aluetta. Ruissalo on n. 5 km:n päässä keskustasta.

Heti saareen vievän sillan jälkeen oikealla on Marjaniemen luonnonsuojelualue, jossa on helppokulkuinen luontopolku. Saaren muita luontopolkuja on ainakin:
- Rantapromenadin ja Ruissalon puistotien välissä
- Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ympärillä
- Ruissalon puistotieltä Golf-kentän molemmilta puolin Kuuvannokkaan
Rantapromenadi ja Kansanpuisto onkin varmaan monille tuttu Ruisrockin takia. Muuna aikana siellä näkee paljon lintuja, mm. valtavia valkoposkihanhiparvia.
Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on maksullinen sisäpuutarha sekä ilmainen ulkopuutarha. Ja lisäksi se ulkopuutarhaa kiertävä luontopolku.
Kuuvan lähellä onkin sitten jo Ruissalon kärki; Saaronniemi, jossa on mm. leirintäalue ja kylpylä.
Ja muitakin kiinnostavia kohteita saaresta löytyy, mm. Kansanpuiston lähellä oleva suurhuvila-alue sekä lukuisat saaren kahvilat.

Muista luontokohde-esimerkeistä mainittakoon:

- muut saaret Hirvensalo, Satava ja Kakskerta,
- keskustan lähellä olevat lukuisat puistot, mäet ja kukkulat (esim. Suomen vanhin ja laajin kaupunkipuisto Kupittaa sekä Juhannuskukkula, perinnebiotooppina arvokas kallioketo), sekä
- suosittu lehtometsävaltainen luonnonsuojelualue Katariinanlaakso.
Luontokohteisiin pääsee kivasti joko polkupyörällä tai bussilla. Toki myös omalla autolla. Ja tänä kesänä keskustasta Ruissaloon pääsee vesibussillakin!


Rikkikääpä tammen rungolla


Ostosmahdollisuudet Turussa on hyvät. En ehkä ole oikea ihminen näistä puhumaan, kun kulutan niin vähän rahaa, mutta jotain mainintoja kuitenkin;
- Löytyy Stockmann, Sokos, Prismoja, Citymarketteja, lukuisia pienempiä S- ja K- kauppoja, Lidlejä, Tokmanneja, kymmeniä vaate-, kenkä- ym. kauppoja. Ydinkeskustan kauppojen ja kauppakeskusten lisäksi löytyy mm. alle 5 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Euroopan ekologisin kauppakeskus Skanssi. (Mm. saanut LEED-ympäristöluokituksia, ja katolla on aurinkopaneeleita ja mehiläispesiä.)
- Turussa ei ole Ikeaa, mutta n. 6 kilometrin päässä keskustasta ihan Turun rajalla Raision puolella on. Myös Raision puolella lähellä Turun rajaa on mm. muita huonekaluliikkeitä, rautakauppoja, urheilukauppoja ja kauppakeskus Mylly(, joita kuitenkin vältän, koska mieluummin suosin keskustaa tai Skanssia).
- Turun keskustassa saa kauppatorin paikallisten (tai siis lähimaaseudun) peruna-, kala-, kukka-, marja- ym. myyjien lisäksi ostaa useasta edullisesta hevipuljusta kakkosluokan hedelmiä ja vihanneksia. Heillä on myytävänä myös paikallisia ja ykkösluokan tuotteita, mutta (kenties jostain tukusta satamakaupunkisijainnin vuoksi ?) saavat myytäväksi epäpriimaa tavaraa, jolloin hintakin on halpa.
- Löytyy useita kirppiksiä ja pieniä ja suuria käsityöliikkeitä; jälkimmäisistä mainittakoon Eurokankaan ja muiden peruspuljujen lisäksi pari suosikkiani; Lankamaailma ja Jätti-Rätti.

Kulttuurista tai urheilusta kiinnostuneellekin Turku lienee oikein hyvä kaupunki. (Hehee, itselleni vähän vierasta aluetta nämäkin.) On mm. Kupittaan urheilupuisto, keilahalleja, kuntosaleja, kuntoilureittejä, pakohuonepelejä, teattereita, museoita, Logomon kulttuurikeskus, erilaisia musiikkitapahtumia ja -esityksiä jne.

Sekä asukkaille että turisteille on useita kivoja kohteita. Arkisena, mutta silti oikein hienona, esimerkkinä tulee mieleen jokiranta; Aurajoen molemmin puolin keskustassa on mm. kahviloita, ravintoloita, terasseja, joista viimeksimainituista tuleekin varmaan monelle jokilaivat mieleen. Aurajoen rannalla on myös mukavaa istuskella pussikaljalla tai jätskillä. Ja Turussa on tällä hetkellä kuulemma erittäin hyvä ravintolatarjonta!

Ja sitten vielä lopuksi yksi kiinnostava asia; Monet turkulaiset ei edes puhu Turun murretta!


(Huonojakin puolia Turussa toki on, mutta jätän ne tästä postauksesta pois. Politiikasta puheenollen ( ;) ), tiesittekö, että tällä hetkellä eduskuntapuolueiden (8 kpl) puheenjohtajista 3 (Petteri Orpo, Ville Niinistö ja Li Andersson) on Turkulaisia!)

11 kommenttia:

  1. Heippa!
    Blogiasi jo pitkään lukeneena oon jo arvannutkin että olet Turusta kun siellä itsekin aikoinaan tuli asuttua. Sellainen mielikuva minulla on että oot jossain kohtaa aiemminkin maininnut nuo Kauppatorin halvat hedelmä/kasviskojut ja silloin oon itsekseni miettinyt että Violacea on varmaan Turusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joo noi kauppatorin hevikojut on just yksi noista jutuista, joiden ajattelinkin olevan mahdollisesti paljastavia. Ainakin tässä kolmen vuoden takaisessa postauksessa tori-ostokset oli yhtenä esimerkkinä kilohintoineen;
      http://mihinrahakuluu.blogspot.fi/2014/06/miten-syon-alle-satasella-kuukaudessa_7.html

      Poista
  2. Turku on ihana kaupunki. Katselen sieltä isohkoa puutalo-osaketta. Ei ole vielä tärpännyt. Vanha opiskelukaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihana. :) Muutamassa vanhassa puutalossa täällä on tullut käytyä vieraana, niissä on ollut ihan oma erikoinen tunnelmansa.

      Poista
  3. Olimme viime kesänä matkalla Turussa, mukavata oli =)

    VastaaPoista
  4. Hei en oo yhtään arvannu aikasemmista kirjotuksistasi, vaikka pitäishän mun myöskin turkulaisena tunnistaa! :P
    Turku <3

    VastaaPoista
  5. Onpa osuva teksti, muutan (toivottavasti) ensi syksynä Turkuun, jos pääsen opiskelemaan! :) Turku on siis mulle aivan tuntematon paikka, tällä hetkellä asun Helsingissä.

    VastaaPoista
  6. Heh, olin ihan varma että olet Helsingistä. Hauska yllätys ja postaus, paljastuksia ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista!

    Opiskelijoille suosittelen hakemista TYSsille asumaan, kyseessä siis Turun Ylioppilaskyläsäätiö, jonka opiskelija-asuntoja on muuallakin kuin Ylioppilaskylässä. Edullisista asunnoista syksyisin on toki kova kysyntä, enkä tiedä nykyisistä jonotustilanteista mitään.

    VastaaPoista
  8. Miksi en ole tajunnut, että asut Turussa? :)
    Olen kotoisin sieltä lähiseudulta ja opiskelin Turussa. Ja vitsi, kyllä pidin ja pidän edelleenkin Turusta, (erityisesti kesäisin). Juurikin kauppatorin kojut on ihan parhaita, joki, iso kaupunki, mutta kaikki silti aika lähellä.

    (Valitettavasti) työelämä vei minut Helsinkiin. Tosin viihdyn täälläkin. Hyvä julkinen liikenne. Pieni kaupunki, mutta kauhean pitkä matka kaikkialle.

    Se siis ero näissä kahdessa kaupungissa :)

    Jos johonkin muutan vielä, niin Turkuun!

    tp

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!