lauantai 23. helmikuuta 2019

Kaikki menoni viiden vuoden ajalta

Aloitin blogini tammikuussa 2014, joten nyt mulla on täsmällistä dataa menoistani jo viiden vuoden ajalta. (Sitä ennen mulla on epämääräisempää kirjanpitoa 9 vuoden ajalta.) Tässä ensin kahdessa eri kuvassa tarkkaan excelöidyt kategoriat ja sitten hieman höpötystä niistä;





Viiden vuoden menojen tiivistys


Viimeisen viiden vuoden aikana menoni on siis ollut yhteensä n. 23 800 €, eli n. 4760 € vuodessa, eli keskimäärin vähän vajaa 400 € kuukaudessa. Asumiseen on mennyt n. 150 €/kk ja kaikkeen muuhun n. 240 €/kk.
(Tämän lisäksi olen kuluttanut rahaa n. 55 000 € asunnonpuolikkaaseen, mutta en huomioi sitä laskuissa. Jos sen huomioisi, olisi laskennalliset vuosimenot n. 15 800 € ja kuukausimenot n. 1300 €, mutta tämä olisi mielestäni tosi hölmö laskutapa.)

Menot oli vuosina 2014 ja 2015 selvästi suuremmat kuin vuosina 2016, 2017 ja 2018.
Syynä tähän on seuraavat kohdat;
- vuonna 2014 tuli maksettua vuokraa 11 kk, jonka jälkeen maksettu vastike on ollut noin puolet vuokrasta (ostimme siis ensiasuntomme loppuvuodesta 2014)
- vuoden 2014 lopulla ja vuoden 2015 alussa tuli ostettua suht paljon huonekaluja, esim. uusi sänky ja sohva
- vuonna 2014 kulutin melko paljon bussimatkoihin ja loppuvuodesta ostin uuden pyörän
- vuonna 2015 ostin melko kalliin kameran (harrastus-, ei elektroniikkakuluissa)

Tälle vuodelle odotan n. 3000 - 3500 €:n vuosimenoja, eli n. 250 - 290 € /kk, ellei jotain merkittäviä yllärikuluja ilmaannu.

3 kommenttia:

  1. Alan seuraamaan blogiasi, koska en ole vielä huomioinut kovinkaan tarkalla kammalla omaa menobudjettiani :) Pelkään ja tiedän, että siellä on paljon tehostettavaa. Katsoin noita sijoituksiasi (oma salkkuni 168k€) ja huomio kiinnittyi S-osuuksiin; itsekin ehdin nauttimaan pari vuotta sen kautta hyvistä tuotoista, mutta oletko miettinyt niistä irtoamista nyt kun S-ryhmä käytännössä veti rahahanat miltei nollille noissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, onhan sitä tullut pohdittua, että useasta vois ottaa satasensa pois, ja nyt alkuvuodesta se olisikin järkevintä! Toki osan haluaisin jättää, ne joista vielä mahdollisesti/todennäköisesti korkoa tulee. Nyt mulla on 14 jäsenyyttä, joista muistaakseni viidestä ajattelin et vois luopua. Ehkä sitä tosiaan jaksais 500 €:n vuoksi nähdä vaivaa ja irtaantuakin, satasen takia en viitsisi. :D Ja "oma" osuuskauppani TOK on noiden maksavien joukossa, sen tietty jätän, vaikkei korkoa maksaiskaan. Hyvä muistutus siis, kiitos!

      Poista
  2. Huh huh, aivan jäätävän pienet menot siulla. Kyllähän tuon on tiedostanut koko ajan, että osaat käyttää rahaa fiksusti, mutta tällainen pidemmän aikavälin yhteenveto näyttää sen vaan jotenkin vielä selvemmin. Tunnen itseni aika huonoksi rahankäyttäjäksi tällaisen muistutuksen myötä :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!