lauantai 4. tammikuuta 2020

Joulukuu 2019

Joulukuun tulot;

Palkkatulot: 944,46 €

Työttömyyskorvaus: 246,40 €
Pääomatulot: 168,06 €
Muut tulot: 204,00 €

Yhteensä: 1562,92 €

(Summat nettona)

* Palkka on marraskuun loppupuolen ja joulukuun alkupuolen töistä.
* Työttömyyskorvaus on vajaan kolmen viikon soviteltu työmarkkinatuki. (Työmarkkinatukea laskettiin nyt näin lyhyeltä ja epämääräiseltä ajalta, koska täytin jälleen työssäoloehdon ja siirryn takaisin peruspäivärahalle.)
* Pääomatuloissa on lähinnä Bank Norwegianin vuoden korkotulo, jota ei ole vielä verotettu. Lisäksi pikkuhiluja Nordean ja S-pankin tileiltä.
* Muissa tuloissa on joululahjaraha.


Joulukuun menot;


Vastike: 118,95

Muut menot 119,16 €;
Perusruokakauppaostokset: 61,35
Kulttuuri ym. huvi: 40,00 € (keikkalippu ensi vuodelle)
Puhelin ja netti: 11,01 € (Moi:lta kuukauden puhelinlasku 6,06 € ja Telian taloyhtiöalennusnetti 9,90 €/kk /2 = 4,95 €)
Lahja: 6,80

Yhteensä: 238,11 €

(Omat menoni kahden hengen taloudessa)


Tulot 1562,92 - menot 238,11 = 1324,81 € säästöön. Säästöprosentti 84,77.


Joulukuussa oli vuoden suurimmat kuukausitulot, suurimmat kuukausisäästöt ja suurin säästöprosentti.


Menot 238,11 € = 15,23 % tuloista 1562,92 €


Lisätiedot kuukauden rahavirroista;

Rahastosäästämiseen, Seligsonin ja Nordnetin indeksirahastoihin, meni 120 €.


2 kommenttia:

  1. Olen positiivisesti kateellinen näistä sinun luvuistasi. Aloittelin itse blogin pitämisen sillä ajatuksella, että tulisi paremmin seurattua omaa taloutta. Tuli mieleen sellainen kysymys että meneekö sinulla töissä ollessa enemmän rahaa kuin työttömänä? Tämä siis sillä oletuksella että työttömänä on enemmän aikaa valmistaa ruokaa raaka-aineista ja etsiä edullisia ostoksia (ja luultavasti myös harkintaan jää enemmän aikaa). Näin selittelen itselleni työssäkäyvänä kulutustani; en jaksa kovin paljon laitella ruokaa ja töissä syön lounasravintolassa.
    https://vanhanpiiantalous.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava kysymys! Tässä on nyt tullut aika pitkiä aikoja oltua töissä tai työttömänä, mutta merkittävää eroa en ole huomannut.
      Lähinnä tulee mieleen se, että töissäkäydessä saattaa bussikulut olla korkeammat. Riippuu vuodenajasta ja työmatkasta. Nykyisessä työssäni olen toistaiseksi pyöräillyt joka ikinen työpäivä, joten bussikuluja ei ole tullut. Tämä johtuu siitä, että Turun talvi on ollut tänä vuonna hyvin pyöräily-ystävällinen. (Vesisade ei mua haittaa pyöräilymielessä ollenkaan niin paljon kuin röpelöjäät tai yli kymmenen asteen pakkaset.)
      Ruoan kohdalla sen sijaan ei ole eroa, koska en asu yksin. (Puolisoni on osa-aikatyössä.) Jos asuisin yksin, elämäni olisi niin erilaista, etten tiedä, miten se vaikuttaisi esim. syömisiini. Ja paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki työni on aina ollut sellaista, ettei mihinkään luonasravintoloihin ole ollut edes mahdollisuutta, lähes aina on ollut pakollista olla omat eväät.
      Sitten on tosi pieniä eroja molempiin suuntiin esim. siinä, jos saa työpaikalla ilmaista kahvia, eikä tarvitse juoda kahvia kotona tai kun työssäkäymisen vuoksi pitää pestä vaatteita useammin ja siten tulee käytettyä enemmän sähköä ja vettä.

      Poista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!