maanantai 7. heinäkuuta 2014

Avautumista pihiydestä

Viime lauantain Hesarissa oli kirjoitus kokoomuslaisesta Eero Lehdestä. Itselleni kokoomus on kirosana, enkä myöskään nyt halua puhua itse Lehdestä, vaan kirjoituksen toisena aiheena olleesta pihiydestä. Tekstissä ehkä eniten pisti omiin silmiini juuri se sävy, jolla pihiydestä puhuttiin. Pihiys on jotenkin demonisoitu käyttäytymistavaksi, jota kuuluisi paheksua. Pihi ihminen on paha. Älä ole pihi, hyi!

(Myönnetään, loukkaannuin. Huomasin, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. En ole superrikas, en rikas, en edes varakas, mutta pihi olen.)

Mä siis myönnän suoraan, että olen luonteeltani pihi. Säästäväisyys on hyvin tiukasti mussa kiinni. Kyllä, olen niin pihi, että välillä mun ehkä tarvitseekin muistuttaa itselleni, että älä ole ihan noin tiukkis, vähän voi tuhlatakin. Mutta mun mielestä pihiydessä sinänsä ei silti ole mitään pahaa, ei se ole asia, josta pitäisi päästä eroon. Pihiys on pahaksi vain äärimmäisissä tapauksissa.

Kovin tiukka rahankäyttö ei siis kuitenkaan mun mielestä ole mitenkään erityisen ihailtavaa, niin kuin ei kovin löysäkään. Pidän rahankäyttötottumuksia sinänsä melko neutraaleina asioina. En paheksu tuhlailua, en näe siinä mitään pahaa, (kunhan vain samalla ei tuhoa liikaa maapalloa tai aiheuta elämäänsä rahaongelmia ja muita ongelmia). Samoin pihiys on mun mielestä luonteenpiirre muiden joukossa, ja se on jotain negatiivista vain jos se menee niin äärimmilleen, että siitä on oikeasti haittaa.

Olen pohtinut jälleen viime aikoina muutenkin ihmisten hyvin erilaista suhtautumista rahaan, kulutukseen, säästämiseen, velanottoon. Lähinnä siltä kantilta, että miten tunneperäistä suhtautuminen rahaan voikaan olla, ja miten eri tavalla vielä!

Useat lepsusti velkaa ottaneet ovat jossain vaiheessa havahtuneet siihen, että miksi he oikein ovat ajautuneet niihin järjettömiin kulutusluottoihin ja pikavippeihin. Monesti taustalta on saattanut löytyä sellaista, että lapsuudessa on joutunut jäämään paitsi joistain itselle tärkeistä hienoista jutuista, ja sitten aikuisena koittaa jollain tavalla ostaa itselleen sitä puuttuvaa hyvää oloa hinnalla millä hyvänsä. (1)
Mahdollisesti lapsuus on ollut materiaalisesti niin köyhää, että aikuisena ostelee jatkuvasti uusia hienoja tavaroita, kun niitä vihdoin on "mahdollisuus" hankkia.
Tai sitten lapsuudessa on saattanut olla tunnepuolen köyhyyttä, ja vanhempien rakkautta vaille jääneenä etsiikin aikuisena hyvää oloa, onnellisuutta ja hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen kokemusta siitä, että tiedostamattaan kanavoi sen rakkaudenkaipuun täyttymisen yrittämisen shoppailuun (tai vaikka ahmimiseen, alkoholin liikakäyttöön tai muuhun addiktioon).
Koittaa siis tavaraa ostamalla täyttää sisäistä tyhjää oloa, ja muuttaa ostoskikseillä pahaa oloa paremmaksi.

Noh, kuvittelenko mä sitten jotenkin olevani terveempi, järkevämpi, tasapainoisempi ja kaikin puolin parempi ihminen kun en ole velkaantunut ja suhtaudun rahaan eri tavalla? En, en todellakaan, vaan päinvastoin löydän itsestäni paljon samankaltaisia ajatusmalleja ja mekanismeja. Ei ole niin, että kuluttaminen ja velanotto olisi tunteellista tyhmyyttä ja pihiys ja säästäväisyys järkevää loogisuutta. Eikä ole toisinpäinkään.

Mulle raha ja säästäminen edustaa jossain syvällä aivoissa hyvin voimakkaasti turvallisuutta ja vakautta, ja velka ja tuhlaaminen taas selvästi epävarmuutta, vaaraa ja ahdistusta.
Turvallisuushakuisuuteni kumpuaa lapsuudesta. Olen joutunut elämään sellaisessa tunneympäristössä, jossa olen tuntenut oloni turvattomaksi. Olen oppinut olemaan varuillani. Sisäisestä turvattomuudesta kokemani ahdistus on ajanut mut janoamaan turvallisuutta, ja minimoimaan riskejä, ottamaan varman päälle ja varautumaan pahimpaan.
Mm. vanhemmista johtuva rakkaudettomuuden, turvattomuuden ja yksinäisyyden muodostama tunnevajaus on ajanut mut suhtautumaan myös rahaan samalla tavalla; se on johdattanut mut karttamaan velanottoa ja kartuttamaan vararahastoa pahan päivän varalle.
Velka tuntuu pelottavalta, turvattomalta, ahdistavalta, riskiltä. Säästöt tuo levollisuutta ja turvallisuutta.

Alitajuisten tunnereaktioiden tiedostaminen kuitenkin auttaa. Siinä missä ylivelkaantunut shoppailija kykenee muuttamaan käyttäytymistään tajuttuaan, että hullu ostelu on ollut epätoivoista yritystä täyttää omaa psyykkistä tyhjyyttään, myös liiallisuuksiin menevään pihistelyyn voi puuttua, kun tajuaa, että sairaalloinen saituus on mahdollisesti ollut epätoivoista yritystä luoda turvallisuuden tunnetta peittämään psyykkistä turvattomuuttaan.

Tiedostamalla oman menneisyyteni vaikutuksen nykyisyyteen voin esimerkiksi ottaa lähitulevaisuudessa asuntolainan ilman että se tuottaa mulle kummallista epämääräistä ahdistusta. Voin siis ryhtyä velkaiseksi hyvillä mielin.
Eräs merkittävä havahtuminen tapahtui mulle joskus nelisen vuotta sitten, kun mulle tuli puolipakko kajota säästöihini. Tunsin aluksi, että en voi käyttää säästöjäni, koska ne oli mun turva pahan päivän varalle (2), ja niiden käyttäminen lisäisi turvattomuutta, ja sitä, että pahan päivän tullessa en pärjäisikään (3), mutta sitten tajusin, että ei perkele, nyt just on se paha päivä, jolloin sitä turvaa kuuluukin käyttää!
Sen jälkeen käynnistyikin mun tiedostamisprosessini, jonka tuloksena suhtautuminen raha-asioihin on pysynyt samansuuntaisena mutta ehdottomuus on vähentynyt.

Omien vinksahtaneisuuksiensa tiedostaminen auttaa tulemaan toimeen niiden kanssa. Tiukka pihiys ei ole jotain, joka määrää mun toiminnan ja tunteet, vaan pystyn olemaan "rennosti pihi" (4), koska aidosti haluan olla sitä. Lisäksi pystyn olemaan helpommin onnellinen pienituloisena kun tajuan, etten oikeasti tarvitse suuria tuloja tuottamaan psyykkistä turvallisuuden tunnetta, vaan se psyykkisen turvallisuuden tunne kuuluu hakea muualta. (Esim. siitä, että mun ei tarvitse enää selviytyä elämästä vanhempieni ja koulutoverieni kanssa, vaan mulla on nykyään oma, ihana, lapsuuteni ihmisistä erillinen hyvä elämä, johon kuuluu turvallisia ihmisiä.)

(1) Tarkoitukseni ei ole yleistää liikaa, useat ja monesti on eri asia kuin lähes aina.

(2) Silloin säästämiseni oli tosiaan epämääräisempää 'pahan päivän varalle', eikä rahoille ollut vielä niin konkreettista kohdetta kuin nykyään; asunto.

(3) Haa, pärjääminen, varsinainen avainsana! Turvaton olo lapsena toi pelon siitä, että en pärjää (vastoinkäymisissä, elämässä yleensä), ja koittamalla varautua kaikkeen mahdolliseen voin lisätä pärjäämismahdollisuuksiani. 'Yksin on pärjättävä, muiden apuun ei voi luottaa, elämään ei voi luottaa.' Onneksi myöhemmin olen oppinut luottavaisemmaksi.

(4) En nyt millään keksinyt sopivaa sanaa tälle, ehkä artikkelin kirjoittaja ja siinä siteeratut asiantuntijat käyttäisivät vain sanaa säästäväinen, mutta itselleni sopii paremmin ajatus siitä, että pihiys on jotain, joka voi olla neutraalia, ei aina vahingoittavaa ja pahaa.

26 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus! Päällimmäisenä ajatuksena mulle tuli mieleen, etten itsekään koe pihiyden olevaan mitenkään negatiivinen piirre. Tietysti kuten sanoit, tässäkin voi vetää överiksi. Eräs esimerkki oli kerran Citymarketissa nainen, joka punnitsi Pirkan 400 g kiivipaketteja vaa'alla, ilmeisesti joitain grammoja niissä taisi olla eroja kun otti vasta sen viidennen punnitsemansa. Ja itse kiehuin siinä takana yhden kurkkuni kanssa :D

    Nojuu, piti sanoa että saituus on mun mielestä se piheyden ikävä puoli. Saita on mun mielestä ihminen, joka on valmis kuluttamaan mitä tahansa sellaiseen, joka tuo suoraan hänelle itselleen iloa ja hyötyä, mutta ympärillä oleville ei olisi valmis antamaan omistaan mitään. Pihiys sitten taas koskettaa eniten omaa itseään ja kulutustaan. Pihiyttä voi melkeinpä sanoa elämäntavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, itekin kyllä kääntelen ja vääntelen esim. nektariinirasioita, mutta vaan siksi, että katon, ettei siellä ole yhtään homeista joukossa. Pikkasen kuulostaa joo överiltä naisen touhu! :)

      Hei joo, noin se taitaa itseasiassa munkin käsitemäärittelyssäni mennä, saituus on jotain negatiivista, kun pihiys ei! Mutta saidan ihmisen luonnehdinnastasi tuli kyllä ihan vaan ahneus mieleen... Hmm... Itara muuten taas on sana, jota ei löydy mun sanavarastosta, jotenkin liian vanhahtava, en käytä.

      Poista
  2. Hieno blogi sulla ja tosi pienellä tulet toimeen (hatun nosto siitä :) ). Lähinnä tästä kirjoituksestä jäi mietityttämään, että pidätkö niitä rahoja "patjan alla" pahan päivän varalle vai oletko kuitenkin laittanut rahasi poikimaan, eli sijoittanut niitä esim. osakkeisiin tai rahastoihin?
    T: Aloitteleva säästötär

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kehuista! Ja kiitos kysymyksestä! En ole sijoittanut osakkeisiin enkä rahastoihin, mutta rahat ei kyllä makaa nollakorkoisella tililläkään. Eli vastaus on siltä väliltä; Olen pidemmän aikaa harrastanut ihan tavallisia määräaikaistilejä (3kk-3v, useimmiten 1 vuosi), joille on siis etukäteen tiedossa mikä pieni korko on. Lisäksi mulla on ollut pidemmän aikaa muutamia sellaisia 2-3 vuoden tilejä, joissa vuotuinen korko on ollut jotain 0,5-5,5 % riippuen tiettyjen viiteosakkeiden kurssikehityksestä. En siis ole halunnut ottaa sitä riskiä, että menettäisin omaa rahaani ollenkaan, vaan olen pitänyt ns. rajana sitä että saisin nollakorkoa jos huonosti kävisi. Tiedän kyllä, että inflaatio syö aika hyvin noita määräaikaistilien korkoja, mutta en ole halunnut ottaa riskejä, koska koen, ettei mulla ole ollut yhtään sellaista "ylimääräistä" rahaa, jonka olisin ollut valmis menettämään.
      Nyt olen viimeisen kahden vuoden aikana lykännyt rahaa ASP-tilille, josta saakin hyvää korkoa; 5 % vuotuinen korko. (1% peruskorko + 4% korko kun asuntokauppa toteutuu).

      Poista
  3. Kiitos avoimesta ja mielenkiintoisesta kirjoituksesta! En kyllä mitenkään voi ymmärtää, miksi piheyttä pidetään jotenkin negatiivisena. Meidän yhteiskunnassa ylivelkaantuneiden määrä senkun kasvaa, ja se on varsinkin nuorten ongelma. Minun mielestäni pihiyttä pitäisi opettaa koulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en ymmärrä mäkään, mahtaisko se pihiys on pahuutta -eetos lähteä sitten osittain siitä kun vallalla oleva oikeistolainen ideologia rakastaa markkinataloutta, kulutusyhteiskuntaa, rikkaita ja verojen vähentämistä. Mm. luonnonsuojelulle, nollakasvun ajatukselle ja tulontasaukselle ei meinaa jäädä tilaa.

      Poista
  4. Tämä kirjoitus pisti miettimään, olenko mä yhtään missään asiassa pihi? Koska (häpeäkseni?) täytyy myöntää, etten juuri kaupassa katsele hintoja, vaan otan sitä mikä on hyvää ja mikä sillä hetkellä miellyttää. Yhden poikkeuksen kuitenkin keksin. Tällä hetkellä joudun työkseni matkustamaan paljon lentokoneella ja aikaa tulee siis vietettyä paljon lentokentillä ja lentokoneissa. Enkä koskaan osta mitään syötävää tai juotavaa kummastakaan, koska ne hinnat ovat silkkaa riistoa! Joskus joudun myöntymään ja ostan vesipullon hurjaan hintaan, koska nestehukan aiheuttama päänsärky on niin hirveää. Tiedän, etten todellakaan joudu vararikkoon, vaikka maksaisinkin 10 e kahvista ja kroisantista, mutta siinä kohtaa kai munkin pihiys sitten iskee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai sitä nyt tarvi hävetä!
      Mua vituttais kyllä joka kerta, kun ei sais omaa vesipulloa mukaan ottaa, ja sitä vettä pitäis sit aina ostaa. Eikä pelkästään se korkea hinta sinällään, vaan se periaate, et ei tollasesta perustarpeesta sais niin hurjasti laskuttaa. Toisaalta kun en ole lentokoneessa 15 vuoteen ollut, en edes tiedä hinnoista mitään...

      Poista
    2. Onneksi lentokentälle saa viedä turvatarkastuksesta läpi tyhjän pullon, jota voi sitten käydä täyttämässä heti lähimmässä vessassa. Ja ruokaa kanssa. Kun tämän tajusin niin rahojani on jäänyt lentokentille aikalailla pyöreät 0 euroa pyörimään :)
      T: itsensä erittäin pihiksi tunnistava

      Poista
    3. Kiva Nunnuka kun kommentoit!
      Mä vilkasinkin sun blogiasi viime viikolla, ja laitoin kirjanmerkkeihin "tutustu näihin" -osioon. Siellä on muutama muukin blogi odottelemassa, joten voi vähän kestää ennen kuin innostun enemmän lukemaan... :)
      No tuo oman pullon täyttäminen kyllä on sellaista puuhaa, mitä harrastan usein, mm. festareilla ja esim. viime kesänä Helsingin reissulla. Mut jotenkin aattelin pessimistisesti, ettei se oo kauheen kätevää lentokentillä; et siellä ei sais kylmää vettä tai lavuaarit ois miniahtaat tai sellaset "automaattiset" ilman väännettävää hanaa tai jotain... Lentokentillä kun on tullut käytyä viimeksi teininä 90-luvulla, niin ei oo kokemusta nykymeiningistä.

      Poista
  5. Sain joskus vinkin ottaa lentokoneeseen evääksi pussillisen mandariineja. Niissä on niin paljon nestettä, että voi jättää ainakin yhden sikahintaisen vesipullon väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä parikin ihmistä, joita ärsyttäisi suunnattomasti olla ahtaassa lentokoneessa, jossa on muutenkin hiukan hankala hengittää, ja sitten joku mutustelee pitkin lentoa parin penkin päässä mandariineja! :D Ei siis ehkä kaikista huomaavaisinta kanssamatkustajia kohtaan tuottaa sitä mandariinin hajua sinne matkustamoon leijailemaan... Vinkistä tuli kyllä mieleen, et kurkku vois toimia paremmin. Itse vaan satun olemaan sellainen vesijuoppo, että ostaisin kyllä luultavasti joka kerta vettä korkeasta hinnasta huolimatta.

      Poista
  6. Olipas ärsyttävä tuo HS:n kirjoitus! Sinun tekstistäsi kuitenkin tykkäsin. :) Minä olen aika pihi, tai voiko sitä edes piheydeksi sanoa, kun on erittäin pienituloinen ja yrittää vaan mahdollisuuksien mukaan pysyä tulojensa rajoissa. Olen tosi tarkka rahan kanssa siinä mielessä, että ostan harvoin mitään, minkä miellän vähänkään turhaksi. Jonkin verran harrastan myös hintojen vertailua, esim. katson aina kilohinnat, ja teen ostopäätökseni hinta-laatu-alkuperä-eettisyys -kriteereiden perusteella. En siis aina osta halvinta. Harvoin myöskään jaksan lähteä kaukaiseen automarkettiin ostamaan rusinapakettia, joka on muutaman senttiä halvempi kuin lähemmässä kaupassa.

    Oli kyllä jo ihan huippu tuossa artikkelissa, kun siinä todettiin, että pihi on väistämättä kitsas myös tunnepuolella. Kyllä minä koen olevani antelias tärkeiden ihmisten ollessa kyseessä. Sen ei tarvitse tarkoittaa, että syydän rahaa muiden iloksi,vaan kyllä tässä maailmassa on muitakin välittämisen osoittamisen ja anteliaisuuden keinoja – minkä oikeisto lahjakkaasti unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin mietin sitä, että voiko alle 15 000 € vuodessa tienaavaa sanoakaan sitten pihiksi, mutta koska säästöjä on mulle kuitenkin kertynyt, niin pienituloisuudesta huolimatta en missään nimessä ole köyhä. Olisi varaa vaikka mihin, muttei halua ostaa.

      Mäkään en aina jaksa pyöräillä jonnekin kauempaan, halvempaan, paikkaan, vaan välillä ostan kalliimmalla lähempää. Mutta välillä taas tulee jätettyä jotain ostamattakin, koska tietää, että sieltä toisaalta sen saisi halvemmalla. Mullakin on kyllä muita kriteerejä, mutta hinta kieltämättä on yksi tärkeimmistä.

      Mun yksi ystävä, joka elää toimeentulotuella, on maailman anteliain, avuliain ja välittävin ihminen. Hän ei ole kyllä rahallisestikaan pihi, mutta todella tunnen ja tiedän sen, että rahallisesti antelias anteliaisuus ei ole merkittävintä anteliaisuutta.

      Omaa tunnepuolen kitsauttani en ehkä osaa kunnolla analysoida. (Tai sitten olen jo analysoinut sitä liikaakin...) Olen jossain määrin varautunut, mutta kuvittelen kyllä osaavani ilmaista rakkauttani ja välittämistäni tarpeeksi selvästi. Kontrolloinnin tarve multa löytyy hyvin vahvana, ja kokemus siitä, että on jäänyt ilman; ollut yksin ilman rakkautta ja toveruutta liian kauan. Siispä en omasta puolestani voi lähteä täysin teilaamaankaan, etteikö tekstin jotkut hölmöiltä tuntuvat lauseet pitäisi paikaansa.

      Poista
  7. Jotenkin suomalaisille hirveän tyypillistä pitää pihiyttä periaatteessa hyvänä asiana. Talous on kuitenkin taantumassa, ja ihmisten pitäisi osata kuluttaa ja luoda siten yhteiskuntaan luottamusta. Rahojen panttaaminen tileillä aiheuttaa epäluottamusta, yritystoiminta ei kannata, kukaan ei uskalla investoida..

    Seurustelin pihin miehen kanssa ja tämän(kin) kokemukseni mukaan se pitää paikkansa, että pihi on pihi myös tunteissaan. Olihan hän hyvin avulias ja muka huomaavainen, kunhan se ei maksanut hänelle mitään. Mielellään kävi kylässä syömässä ja juomassa tuomatta itse koskaan mitään tullessaan. Ei osannut sanoilla sanoa välittävänsä, r-sana nyt olisi ilman muuta ollut liikaa. Koskettamistakin oli vain kun seksiä piti saada. Tämän kokemuksen jälkeen kierrän kaikki pihit ihmiset kaukaa, niin miehet kuin naisetkin. En kaipaa penninvenyttäjiä ystäväksi enkä kumppaniksi. Säästääkin voi järkevästi, mutta joskus pitää osata irrotella. Pihinä itseään pitävä voi testata pihiyttää miettimällä, onko "sattumalta" kaikissa ihmissuhteissaan saamapuolella. Jos on itse jotain joskus muille kustantanut, niin onko se kustantaminen ensinnäkin tuottanut suorastaan fyysistä tuskaa, ja toisekseen, onko summa ollut mitätön siihen nähden minkä verran itse on toisilta saanut lahjoina tai kestityksinä. Se on hyvä testi se. Hävetköön se, joka tiedostaen tai tiedostamattaan jatkuvasti hyödyntää ystäviään ja korvaa sitten muka auttamalla kovasti jossain pikkujutussa. Pihit yleensä on kovin avuliaita muuttoavuksi (ei toki omalla autolla), ei kulu omaa rahaa ja yleensä muutossa auttajille tarjotaan ruuat ja juomatkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Mä tiedostan kyllä sen, että jos jokainen suomalainen yhtäkkiä alkaisi elää mun tavallani, kansantalous todella romahtaisi ja täällä olisi suuri kriisitila! Työttömyysluvut pompsahtaisi pilviin ja osalle tulisi aito hätä siitä, mistä saa rahaa ruokaan. Mutta toisaalta luonto voisi sadan vuoden päästä taatusti paremmin. Itse en ymmärrä tarpeeksi taloustieteestä tai ole muutenkaan tarpeeksi älykäs ehdottamaan vaihtoehtoisia malleja, olen vain kovin huolissani siitä, miten nykyinen kerskakulutusyhteiskunta tuhoaa luontoa älyttömän nopeasti. Liian nopeasti.

      Ikävää että yksi ainut pihi ihminen on saanut sut leimaamaan kaikki pihit ihmiset samanlaisiksi. Tottakai on ihmisille luontaista muodostaa yleistyksiä ja stereotyyppejä, tätä teen toki itsekin runsaasti, mutta vähän enemmän dataa toivoisi olevan pohjalla.

      Sinänsä tuo mainitsemasi testi kuulostaa äkkiseltään ihan hyvältä. Poikkeuksena keksin sellaisen tilanteen, että joku vähävarainen oikeasti on tosi avulias ja joku varakas vähän maksaa siitä ihan mielellään. Win-win.

      Itse olen omista lapsuudessa saaduista haavoistani johtuen tosiaan hieman varautunut joissakin ihmissuhteissani. Siksi en voi julistaa että pursuan rakkautta ja välittämistä ja anteliaisuutta kaikkialle. Mutta läheisimpiin ihmissuhteisiini tunnepihiys ei kyllä kuulu. Harmi, että et kuullut miesystävältäsi että sinua rakastetaan. Kuulostaa todella surulliselta. Omaan parisuhteeseeni sanoilla ja kosketuksella välittäminen kuuluu päivittäin. Sen sijaan rahamme pidämme erillämme, toki aina silloin tällöin jompikumpi tarjoaa jotain pientä toiselle.

      Poista
  8. Komppaan Anonyymiä (16.7.) siinä, että pihiys on tietysti kansantaloudellisesti aika ei-toivottava asia. Moni taantuma ja lama taittuisi nopeammin sillä, että ihmiset kuluttaisivat enemmän. Suuressa mittakaavassa se - siis kuluttaminen - luo työpaikkoja ja tuo verotuloja. Eli tällaisesta makronäkökulmasta pihiyteen ei pitäisi kannustaa, ja siksi kokoomuslainen Eero Lehti taisi artikkelinsa kirjoittaakin. Tai näin arvelen - artikkelia en ole lukenut. Mutta sitten on se toinen näkökulma eli yksilön ja pienen kansanosan vinkkeli. Pihiys - siis sellaisena järjestelmällisenä ja pitkälle vietynä toimintana kuin tämän blogin kirjoittajalla - on kuitenkin aika pienen piirin juttu, ja siinä mielessä siihen voisi hyvinkin kannustaa ihmisiä! Veikkaan pihiyden olevan "aatteena" sellainen, ettei se helposti valtaa leijonaosaa väestöstä. Toisaalta, kuten aiemmin kirjoitin, lama ja taantuma tietty vaikuttavat ihmisten kulutuskäyttäytymiseen, mutta ei silloinkaan puhuta pihiydestä vaan (usein lyhytaikaisesta) säästämisestä. Kun lama on ohi, käyttäytyminen muuttuu taas. Pihiksi itseään kutsuva ihminen taas ei niinkään välittäne suhdannevaihteluista.

    Summa summarum: Pihiys on mitä mainioin kulutuskäyttäytymisen muoto, ja lisäksi se on kiinnostava kannanotto/vastalause tähän nykyiseen, kuluttajayhteiskunnan menoon. Ja eikö pihiys ole samalla aika luontoystävällistä? Kokonaisista kansakunnista puhuttaessa pihiys puolestaan näyttää huonot puolensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olet kyllä oikeassa tuossa laskusuhdanteen elvytyksessä. Ongelmallinen rahajärjestelmä aiheuttaa lamoja, joita ongelmallisen rahajärjestelmän pelastamiseksi olisi hyvä saada lievennettyä mm. kasvavalla kulutuksella. Eri asia on, kuinka järkevää maapallon kantokyvyn kannalta tämä vallitseva jatkuvan kasvun pakko -järjestelmä on. Ja ihan oma ongelmansa on, millainen olisi tälle järkevä vaihtoehto; miten luontoa voisi suojella ja tyytyä nollakasvuun ilman että tulee suurtyöttömyyttä ja sosiaalista kaaosta.
      (Linkkaamani artikkeli on hesarin toimittajan kirjoittama, siinä pääaiheena on haastatellun Eero Lehden pihiys.)
      Joo, pihiys sellaisesta tavallisesta säästämisestä erotettuna on varmaan kovin pienen piirin juttu. Ja sellaisena se varmaan itseasiassa tarjoaakin paremmat, helpommat mahdollisuudet toteuttaa sitä. Kun yhteiskunta ympärillä kuluttaa eikä pihistele, on itsellä kenties kätevämpi mahdollisuus siihen. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että jos kaikki kuluttajat alkaisivat vaikka ostaa tarjousruokaa, kaupat reagoisivat nostamalla tarjousruuan hintaa. Ja jos suurin osa ihmisistä tulisi toimeen todella pienillä palkoilla, voisi palkkoja alentaa jne.

      Poista
  9. Hei! Yksi sisaruksistani on hyvin pihi ja hänellä on erittäin ikävä piirre maksattaa mahdollisuuksien mukaan kaikki mahdollinen toisilla. Tämä on aiheuttanut sen, ettei häntä tee mieli auttaa, tarjota kyytiä, ostaa lahjoja tai mitenkään muutenkaan ilahduttaa, kun tietää, että hän mittaa kultavaa'alla ja ahneutta kiiluvin silmin jokaisesta tarjotusta mandariinistakin saamansa hyödyn. Osallistuminen yhteisiin lahjoihin ym. on hänelle todella vaikeaa. Olen itse höyli rahan ja auttamisen kanssa, mutta sisarukselleni en halua tarjota mitään.

    Saanko kysyä, kun aika avoimesti olet itseäsi analysoinut, onko sinussa tällaista epärehellisyyttä ja toisilla maksattamista.

    Sisarukseni on myös tunnetasolla hyvin pihi. Ei koskaan kiitä mistään, puhuu vain omista asioistaan eikä ole ollenkaan kiinnostunut toisista ihmisistä. Olen ajatellut hänellä olevan Aspergerin oireyhtymä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun kommentoit! (Mua jotenkin erityisesti ilostuttaa, kun vanhempia tekstejä kommentoidaan.)

      Pysähdyin miettimään tekstiäsi pidemmäksi aikaa (ja luin aihetta sivuavia kommenttejakin tuosta yltä ^), ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että mulla tällaista ikävää toisilla maksattamista ei ole. Mutta miettiä piti, koska asia ei ole ollenkaan yksinkertainen. En ole aina heti maksamassa yksittäisestä kyydistä (tai mandariinista :D (*) ), mutta haluan kyllä korvata "tarjousvelan" jotenkin myöhemmin.
      Ehkä sekin vaikuttaa, kenestä on kyse. Tuttavan kohdalla on herkästi maksamassa/antamassa jotain vastalahjaa, ystävien kohdalla tarjoamista puolin ja toisin ei niin tule laskettua, mutta toiminta on kyllä molempisuuntaista, ja sitten taas esim. äitini ja anoppini kohdalla suunta on kyllä sieltä tänne päin. Esim. kun käydään yhdessä ravintolassa me Puolison kanssa syödään vanhempiemme rahoilla, ja saadaan esim. jouluna niiltä rahalahjoja, ja itse taas ostetaan vaatimattomampia lahjoja niille ja tarjotaan ruokaa vaan itsetehtynä kotona, ei ravintolassa.

      Ajattelen niin, että avun tarjoaminen, lahjan antaminen ja muunlainen tarjoaminen on aina tarjoajan päätös, eikä sen vastaanottaminen johda velvollisuuteen maksaa samalla mitalla takaisin. Toki on usein kohteliasta ja mukavaa että "lahjansaaja" myös "antaa lahjan", mutta mikään ehdottomuus se ei mielestäni ole. Ei pidä tarjota, jos haluaakin vastinetta.
      En siis ahnehdi muiden rahoja ja lahjoja, mutta en ole heti laskemassa, kuinka paljon mun pitää tarjota takaisin.

      Yhteislahjasta; Itselleni on selvää, että kun ns. tasavertaiset ihmiset ostaa jollekin yhteislahjan, maksetaan lahja tasan. Mutta esim. serkkuni häihin vanhempani on maksanut myös mun ja Puolison lahjaosuuden.

      Tunnepihiydestä kirjoitinkin jo ylemmissä kommenteissani. Että en ole rakkautta ympäriinsä pursuileva tapaus, mutta toki välitän ihmisistä ja jotenkin ilmaisenkin välittämistäni. Kiitän ja kyselen ja kuuntelen. ;) Koska olen välillä jokseenkin varautunut ja esim. ahdistunut, musta ei aina tunteet roisku voimakkaasti ulospäin.

      (*) Tästä tuli kyllä mieleen yksi hassu esimerkki. Työkaveri antoi mulle banaaninsa, koska ei halunnutkaan itse syödä sitä. Annoin siitä hänelle 20 senttiä, koska se on hinta, jolla olisin itse saanut banaanin silloin ostettua halvimmasta ostospaikastani. En siis sillä hetkellä halunnut ottaa lahjaa vastaan ilmaiseksi, mutten myöskään maksaa "ylihintaa". :D

      Poista
  10. Kiitos vastauksesta! Ehkä osasit lukea rivien välistä, että suhteessani sisarukseeni on ärtymyksen lisäksi surua siitä, ettei hän kykene vastavuoroisuuteen. Se on ehkä se suurempi suru ja mielipahan aihe kuin pihiys. Koen myös itse kyvyttömyyttä tunneilmaisussani hänen suhteensa. Eihän vuorovaikutus ole koskaan yhdensuuntaista. En enää tiedä, mikä on muna ja mikä on kana. Minun on vaikea olla lämmin hänen kanssaan, vaikka ystävien kanssa pursuan tunteita ja myötäelämistä. Jos pystyisin lämpöön sisarukseni kanssa, ehkä hänestäkin tulisi vähän avoimempi. Jospa se tunne- ja rahapihiyskin vähän hellittäisi.

    Minä vähän pelkään oikein pihejä ihmisiä. Heidän kanssaan on ehkä vaikea pitää hauskaa. He eivät irrottele eivätkä halua spontaanisti mennä mihinkään, joka veisi vähän rahaa. Ja sellainen 'paikalta häipyminen', kun laskun aika tulee, on surullista. Sisarukseltani olen oppinut pyytämään häntä maksamaan osuutensa. Joskus pihille annetaan sellainen 'optio', että ei hänen tarvi maksaa yhtä paljon, kun on niin pihi. Siinä on logiikka minusta ihan päälaellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halunnut juuri ottaa kantaa sisarukseesi, mm. koska en kunnolla tunne Aspergerin oireistoa. Ikävän hankalalta tilanne kannaltasi vaikuttaa. :(

      "Heidän kanssaan on ehkä vaikea pitää hauskaa. He eivät irrottele eivätkä halua spontaanisti mennä mihinkään, joka veisi vähän rahaa." Tää kyllä jossain määrin kai sopii muhun, mm. tykkään kotibileistä huomattavasti enemmän kuin baarissa notkumisesta. Toki asiaan vaikuttaa eniten se, että bileissä näkee ja kuulee ja siten kaikinpuolin viihtyy paremmin, mutta myös se, että baarissa on kauhean kallista. (En kuitenkaan aina juo halvinta hanaolutta, niin pihi en ole. :) )

      Tuo logiikka tuntuu kyllä todella kummalliselta.
      Toisaalta taas heräsin pohtimaan, että kun ymmärrän sen, jos varakas maksaa enemmän kuin pienituloinen, niin miten toisaalta voi perustella, että "kukin maksukykynsä mukaan" on ymmärrettävämpi ja loogisempi ja parempi kuin "kukin maksuhalunsa mukaan". Tavallaan siis jos option antaja haluaa maksaa enemmän, onko sillä juuri väliä, onko syynä oma suurempituloisuus vai tuhlailevampuus.
      (Silloin on tietenkin aivan eri tilanne, jos seurueessa on useampia ihmisiä, ja joku päättää kaikkien muiden puolesta antaa jollekin muulle "vapautuksen", mutta tässäkään mielestäni ei juuri ole eroa siinä, annetaanko "optio" köyhälle vai pihille, väärin se silti on, ellei kaikki sitä halua.)

      Poista
  11. Heippa! Sisarukseni ei ole pienituloinen, on vain pihi. Varaa siis olisi maksaa. Eivätkä ne option antajat halua maksaa enempää vaan kiristelevät hampaitaan, mutta joskus pihi on niin vastaansanomaton, että pääsee kuin koira veräjästä.

    Minusta pihiys siis vähän eristää ihmistä toisista, ja se on surullista. Spontaanius jää pois ja on jotenkin surullista, kun oikein kuulee, miten kaikkia ehdotuksia pihit punnitsevat rahavaa'an kautta.

    Itse olen jonkun verran säästäväinen, mutten pihi. Ruokamenoja tarkkailen, säästän uuteen asuntoon ym. Ostan paljon kirpparilta. Olen saanut inspiraatiota blogistasi. Ja kiitos vastauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pihiys eristää voi kyllä usein pitää paikkansa, mutta toisaalta hirveän moni muukin asia voi eristää. Tai pihiys voi hyvin yhdistääkin. Mutta joo, tajuan kyllä pointtisi. :)
      Kiva kun blogini on kiinnostanut! Ja kommentteihin vastailen mielelläni.

      Poista
  12. Mietin, mihin tai mistä itse säästän. Ruokamenoni ovat pienet, en välitä ruoasta enkä herkuista juurikaan. Käyn melkein joka pv jumpassa ja suihkussa salilla, joten vesimenot ovat olemattomat. En koskaan osta täydellä hinnalla vaatteita, aina alennuksella. Vaatteista ja kengistä kyllä pidän, joten sillä alennuksella tulee ostettua kyllä :( En käytä juuri alkoholia (en kyllä säästön vuoksi, en vain halua juoda). En matkusta, ei vain kiinnosta.

    Asuntoon tulevaan taloyhtiön remonttiin ovat rahat kasassa.

    Miksi en ole kuitenkaan pihi: En koskaan kieltäydy lähtemästä ystävien kanssa johonkin rahansäästön vuoksi. En IKINÄ maksata toisilla mitään, maksan sentilleen omat osuuteni kaikesta. Minulla on joka paikkaan sopivat vaatteet ja kunnioitan pukuetikettiä. En kulje vanhoissa rievuissa. Asunnossani on kivat, toisiinsa yhteensopivat kalusteet, ostan laatua, en lautakasoja halpiskaupoista. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä välitän ruoasta ja herkuista, mutta niistäkin voi nauttia halvalla. Esim. Puolison itsetekemä leipä on mielettömän hyvää ja todella halpaa. Herkuista, on ne sitten karkkia, suklaata, itseleivottua piirakkaa tai esim. jäätelöä, nautin usein pieniä annoksia kerrallaan, jolloin esim. kilohinnaltaan kalliskin suklaa riittää tuottamaan iloa pitkään.
      Alkoholin suhteen mulla on niin alhainen humaltumiskynnys, etten edes voi juoda isoja määriä. Kalliita juomia tietenkin voisi alkaa juoda, mutta mulle kelpaa mainiosti halvatkin vaihtoehdot. (Ei kuitenkaan mikä vaan halpa, esim. halvoista perusoluista tykkään, mutta lonkeron pitää olla sitä oikeata juomasekoitusta, ei ruokakauppojen hiivalitkuja.)
      Matkustelu ei tosiaan oikein muakaan kiinnosta. Tosin jos mulla olisi mahdollisuus matkustaa täysin ilmaiseksi, kyllä mä sitten vähän matkustelisin, mutta todellisuudessa en vain arvosta matkustelua niin paljon, mitä sen kustannus on.

      Kyllä vähän rahaa vaatteisiin käyttävälläkin voi olla ihan joka paikkaan sopivat vaatteet. Mä tosin en tiedä, voiko omaa kulutustani sanoa mitenkään erityisen vähäiseksi, kun luulisin että kyllä mulla keskimäärin pari sataa vuosittain on vaatteisiin mennyt, vaikka viime vuonna menikin vain satanen. Jos ei paljoa liho tai laihdu, eikä ostettavat vaatteet ole liian aikaan sidottuja, vaan kivoja vielä kymmenen vuoden päästäkin, saattaa edullinen vaatevarastokin olla toimiva ja tyylikäs. Jos mulla on rumia vaatteita päällä, niin vain silloin, kun olen kotona (kun ei ole vieraita) tai joskus työmatkalla (silloinkaan kovin moni ei varmaan kiinnitä huomiota ohipyöräilevän tyypin rumaan paitaan/farkkuihin...)
      Halpiskaupoista; esim. Ikeassa tuntuu olevan sekä niitä rimpula-lautakasoja, että oikeasti laadukkaita huonekaluja. Ne laatukalusteet maksaa enemmän kuin hötöt, mutta kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin "laatuliikkeiden" vastaavat mööbelit.

      Sanoisin, että köyhän kannattaa ostaa edullista. Joskus tietenkin oikea valinta on kallis, kun halpa tai keskihintainen ei ole tarpeeksi hyvä ja kestävä, mutta hyvin usein halpakin on järkevää. Ehkä kuitenkin siis usein keskihintainen on järkevintä.

      Poista

Kommenttien valvonta on käytössä, koska sain liikaa roskaposteja. Käyn hyväksymässä kaikki asialliset (kriittisetkin) kommentit mahdollisimman pian. Kiitos kun kommentoit!